Mikko Herranen on vuosikaudet tunnettu muusikkopiireissä miehenä, joka hallitsee kaikki rockin tekemisen osa-alueet. The Voice of Finlandin kautta hänet ja hänen lauluäänensä tuntevat nykyään kaikki. Televisiokilpailuun osallistumista ehdotti oma äiti, kukas muu.
Teksti: Vilho Rajala, kuva: Universal
Nummirock 2012. Yleisö odottaa Mikko Herrasta lauteille tunnustelevin tunnelmin. Laulaja alkaa bändeineen paiskoa uunituoreen Kylmä maailma -levyn biisejä, ja intensiteetti on hurja. Lavalla Herrasesta paistaa toisaalta kivikova itsevarmuus ja toisaalta vahva näyttämisenhalu.
Vaikka Herranen on rutinoitunut musiikin ammattilainen, tämä on hänen ensimmäinen omalla nimellään vetämä festarikeikka ikinä.
Herranen on koonnut taakseen erinomaisen livebändin, mutta Kylmällä maailmalla hän hoiti sekä tuotannon että kaikki bändisoittimet itse. Soolodebyytti oli tekeillä jo ennen kuin Herranen käveli suomalaisten olohuoneisiin Nelosen The Voice of Finland -kisassa.
”Ihan ekat demot ovat vuodelta 2008, ja ensimmäinen biisi oli Pakkomielle.”
Herranen on haaveillut soololevystä vuosia, mutta sooloalbumi on enemmänkin uusi alku kuin minkään päätepiste.
”Tämä levy on hyvä käyntikortti, että tässä on meikäläinen. Se ei kuitenkaan esittele kaikkia puoliani. En ole perusluonteeltani niin synkkä ihminen kuin biisien tekstit antavat ymmärtää. Haluan vain herättää keskustelua.”
Kylmä maailma on tosiaan nimeään myöten angstinen levy. Mistä moinen pessimismi kumpuaa?
”Ei se mielestäni liity ahdistukseen vaan realismiin. Kun katselee ympärilleen, tajuaa, ettei me olla kovin kiitollinen laji.”
Levy ruotii paitsi ihmisluonteen nurjia puolia myös ekologista tuhoa. Verrokiksi nousee helposti Stam1nan Viimeinen Atlantis (2010). Lemiläisbändi välähtelee mielessä myös musiikillisesti levyn nopeimmissa biiseissä.
”Olemme riistäneet tätä palloa loiseläjinä aika vapautuneesti. On ihan kiistatonta, että kaikista lajeista me olemme saaneet eniten tuhoa aikaiseksi. Ja me olemme ainoat, jotka pystyvät kostamaan, tuntemaan vihaa tai muita tällaisia aivosairauksia.”
Herranen osallistui Voice of Finland -kisaan alun perin äitinsä ehdotuksesta ja ”läpällä” – kuinkas muuten. Hän ei osannut odottaa lainkaan, millainen pyöritys siitä seuraisi. Yleisö rakastui komeaääniseen ja karismaattiseen näkövammaiseen välittömästi.
”Kun menin Nosturin ensimmäisen jakson kuvauksiin, pistin Facebookiin viestiä, että katsokaa, meikä on telkkarissa, hahahaa. Ja sitten sen jakson näki 780 000 suomalaista.”
Herranen kehuu tv-sarjan konseptia järkeväksi, koska se keskittyy laulamiseen eikä paskanpuhumiseen sen ympärillä.
Positiivisista puolista jäivät mieleen Turun Logomon livelähetykset, joissa sai vetää Suomen kovimman sessiobändin kanssa. Skenepisteiden mahdollinen menetys ei rassaa, eikä siihen Nummirock-keikan perusteella ole syytäkään.
”Jos olisi ollut etukäteen ilmeistä, että skene vihaisi minua Voice of Finlandin jälkeen, olisin saattanut lähteä ihan sen takia mukaan. Se olisi ollut hyvä punk-statement.”
Haastattelu on julkaistu Rumbassa 7/12. Lue Kylmä maailma -levyn arvio tästä.