”Oman taikansa tekemiseen toi se, etten ottanut hommaa ihan niin paskantärkeänä” – haastattelussa Berliinistä käsin hittejä takova dj-tuottaja Perttu

Intohimoinen dj-muusikko pysyy tasapainossa musiikillisten vastapainojen avulla, kieltäytyy Felix Jaehnin tarjouksesta ja välttelee turhaa paskantärkeyttä.

03.07.2017

Suomenlinnasta kotoisin oleva Perttu Kurttila muutti kolmisen vuotta sitten Berliiniin puhaltaakseen tulta artistiuransa alle. Alle kouluikäisestä asti musiikkia harrastaneelle ja tyylilajien välillä seilanneelle Kurttilalle Eurooppa oli avautunut jo teini-ikäisenä silloisen bändinsä kanssa tehdyn kiertueen myötä.

Isänsä innoittamana rumpaliksi ja siitä hiljalleen elektronisen musiikin dj-tuottaja-säveltäjäksi muuntautuneelle Pertulle kansainvälisyys on elinehto. Vuosi sitten hänet kiinnitettiin Universalin alaiselle Island Recordsille, mutta nostettiin vastikään Saksan Universalille.

Torilla tavataan-huutelijat ovat kiinnittäneet katseensa Almaan, mutta tämän vanavedessä tai samassa veneessä kulkijoista Perttu on yksi lupaavimmista. Vuosi sitten ilmestynyt ensisingle Waves noteerattiin Yhdysvaltojen Billboard -listalla ja on tähän mennessä kerännyt yli seitsemän miljoonaa toistoa Spotifyssä.

Talvihorroksen jälkeen Perttu julkaisi perjantaina 30.6. neljännen singlensä Stardust, joka peräänkuuluttaa kesäisen kepeyden rinnalla myös ihmisten välisen yhteyden uudelleen löytämistä.

Rumba esitti nousevalle artistille muutamia kysymyksiä uuden singlen tiimoilta.

Miten Helsingin ja nykyisen kotikaupunkisi Berliinin musiikkipiirit mielestäsi eroavat?

”Molemmissa kaupungeissa on paljon osaavia ihmisiä, mutta ehkä selkein ero Helsinkiin on avoimuus ja taiteen läsnäolo melkein kaikkialla. Berliinissä musiikki elää kaduilla. Helsingissä meininki tuntuu silloin tällöin aavistuksen elitistisemmältä, täytyy olla jonkilainen status ja kontakteja, jotta lahjakkuus huomataan. Kadulta on hankalampi ponnistaa.”

”Berliinin etuihin lukeutuu myös vapaus valita, sillä mielenkiintoisia tapahtumia on klassisesta musiikista hiphop open jameihin tai jazzista elektroniseen musiikkiin jokaiselle päivälle. Keikoilla käy jengiä, ja usein sieltä löytää ainakin yhden tai kaksi kaveria kenen kanssa voi viritellä pieniä projekteja ja yhteistyötä. Helsingissäkin jengi on kyllä hyvin avointa yhteistyölle.”

”Toivoisin Helsinkiin vähemmän rajoituksia ja kaikenlaista turhaa lupasäätöä esimerkiksi katusoittoon liittyen ja rohkaisisin muusikoita ja taiteilijoita rikastuttamaan katukuvaa spontaanisti osaamisellaan.”

Vuosi sitten kerroit haastattelussa aikovasi tulla paremmaksi muusikoksi, biisintekijäksi ja tuottajaksi. Näin monien artistien sanat usein helisevät tulevaisuudensuunnitelmista kysyttäessä. Miten kehitys kuuluu Stardustissa ja muussa uudessa tuotannossasi?

”Olen hionut sävellystaitojani ja pianon soittoa viime aikoina. Lxandra -projektissa olen päässyt säveltämään ja rakentamaan äänimaisemia hauskan avoimella mielellä. Siinä materiaalissa onkin paljon kauneutta.”

”Minulla on myös salaisempi sivuprojekti joka kypsyy hieman hitaammin sivussa kuin hyvä viski konsanaan. Siinä maalaillaan enemmän ja teokset ovat vähemmän sidottuja minkään tyylilajin rakenteisiin. Ehkäpä voisi puhua terapiaprojektista itselleni, jolla pääsee hyvin tasapainottumaan kaiken muun ryönän keskellä.”

”Terapiaprojektia vastapainottavan Perttu-projektin tuotannossa taasen olen pysynyt raikkaissa ja tarttuvissa poppituulahduksissa. Saan suurta nautintoa, kun saa tehdä jotain mikä yksinkertaisesti toimii. Se ei vaadi aina sen syvällisempää analyysia vaikka viban pitää tietty olla kohdillaan eikä tietenkään pidä mennä mistä aita on matalin. Ehkä tässä Stardust -kipaleessa tuotannollisesti soundit ovat rapeutuneet hieman aiemmista ja tällä kertaa biisi tulee aavistuksen enemmän kuin tykin suusta.”

Sinut on juuri kiinnitetty Saksan Universalille. Kuinka yhteistyö ison levy-yhtiön kanssa sai alkunsa?

”Lähdin ensisijaisesti Berliiniin tutkiskelemaan mitä kaupungilla on tarjota. En tuntenut oikeastaan ketään entuudestaan ja päätinkin pitää mielen avoimena mitä nyt sitten kohdalle sattuisikaan. Tekno kiinnosti, mutta oivalsin, että siellähän on niin paljon muutakin. Kaluttuani työtiloja aikani päädyin tuttavan vinkin myötä Bauteil3 -studiolle. He järjestivät biisileirin jonka ideana oli, että monenlaiset musiikin parissa hääräjät yhdistävät voimansa ja takovat hittejä. Ajatus puistatti ensin, mutta päätin ottaa osaa, koska miksikäs ei jos on mahdollista kehittää itseään ja vähän verkostoitua samalla. Jos näet oven joka on auki, kävele siitä sisään.”

”Siellä tykättiin kovasti mun meiningistä ja uskonkin että oman taikansa tekemiseen toi se, etten ottanut hommaa ihan niin paskantärkeänä. Säilyi semmonen letkeä flow. Bauteil3 -studion perustaja Tom Deininger alkoikin oitis auttamaan ja hommasi minulle sessioita. Päätin vain tehdä kaikki sessiot mitä tulee eteen ja osoittaa, että olen motivoitunut. Bauteil3 oli vastikään perustettu ja siellä oli vain pari huonetta. Tom kuitenkin antoi minulle jämäaikoja käyttöön, ja sain käyttää huoneita aina kun varausta ei ollut.”

”Studiolla pyöri aina eri tyyppejä ja tuli soiteltua demoja jengille. Tom sai mulle hommattua myös kustannussopimuksen BMG:n kanssa ja sieltä alkoi myös tulla sessioita. Aika nopeasti Waves -kappaleen myötä levy-yhtiötkin alkoivat kiinnostua ja muun muassa Felix Jaehn halusi ostaa kyseisen biisin sinkukseen. Koska tykkäsin biisistä kovasti itse ja monet tahot ilmaisivat kiinnostustaan, en luopunut siitä vaan päätinkin perustaa sen sijaan oman artistiprojektin jonka kautta voin julkaista biisejäni. Käytiin neuvotteluja sinkkudiilistä eri lafkojen kanssa ja lopulta Universal tarjosi parhaat puitteet ja eniten vapautta.”

Aiemmilla sinkuillasi on kuultu vierailijoita kuten Alexandra ja Yates sekä uusimmalla sinkullasi Sam Shrieve. Kuinka olet päätynyt yhteistyöhön kyseisten artistien kanssa?

”Alexandra on lapsuuden naapurini Suomenlinnasta. Yatesia seurailin jonkin aikaa Soundcloudista ja otin sitten vaan yhteyttä. Tapasimme ja homma klikkas niin, että hän päätti antaa äänensä biisillemme. Sam Shrieven kohtaamiseen ei liity sen suurempaa mystiikkaa. Kustantajani BMG ehdotti kirjoitussessiota hänen kanssaan kun olin reissussa vuosi sitten Los Angelesissa. Meillä synkkas heti tosi hyvin, Sam on leppoisa ja huumorintajuinen vekkuli. Vietettiin kimpassa aikaa, palloteltiin biisejä ja kirjotettiin muun muassa Good Good ja Stardust. Tällä kertaa Sam myös itse esiintyy kipaleella vaikka ei omasta mielestään olekaan artisti.”

Levy-yhtiösi edustaja kuvaili Stardustia kunnon kesäiseksi feel good-biisiksi. Mikä on mielestäsi täydellisin kesäbiisi?

”Semmoinen, jossa on tarpeeksi liftiä kannattelemaan maaninen mutta iloinen kesäinen nousuhumala ja missä on yhdistävää koko kansan juhlan tuntua. Tai sitten vaihtoehtoisesti joku tosi cool ja chilli, mutta missä on vaan hyvä viba – hyvänä esimerkkinä Draken Passionfruit, joka sopii enemmän iisimpään puistohengailuun sävyttäen hetken tunnelmaa säyseästi.”

”Henkilökohtaisesti tykkään aina orgaanisista elementeistä yhdistettynä konemaisiin juttuihin ja musiikki missä on paljon rytmejä ja rumpuja puhuttelee minua.”

Pertun voi nähdä keikalla Altaalla Helsingissä 19.7. jolloin esiintymässä ovat myös Reino Nordin, Kasperg sekä Juulia.

Syksyllä 27-vuotiaalla multitalentilla on monta rautaa tulessa, sillä luvassa on Alexandran levyn tuottamispesti, uusi Perttu-sinkku sekä yhteissinkku toisen suomalaisen uuden polven artistin, myöskin Saksassa nousujohteista uraa rakentavan Niilan kanssa.

Uudelle suomalaisen musiikin vientisukupolvelle on itsestäänselvyys tiedostaa hyvien  asioiden tapahtuvan, kun luottaa itseensä ja tekemisiinsä ennakkoluulottomasti. Sen kun avoimen oven nähdessään kävelee sisään.

Edit 3.7. klo 18:25 Pertun ikä korjattu 25-vuotiaasta 27-vuotiaaksi.

Lisää luettavaa