Red Fangin ja Mastodonin kiertueella riittää huuruisia takahuoneita ja lämmintä olutta

Jaa Facebookissa
Kuva: Toimittaja Teemu Purhonen alkaa isännöidä Rumbablogissa omaa palstaansa, jolla on paneutuu kaikenlaisiin musiikkiteknisiin asioihin jotka nyt sattuvat sillä hetkellä mieltä askarruttamaan. Ensi töikseen Purhonen haastelee vuoden virallisiin rock-lupauksiin lukeutuvaa yhdysvaltalaista Red Fangia ennen bändin keikkaa Madridissa. Teksti: Teemu Purhonen, kuva: Kuva: ©Rexroad-Higgins 15 minuuttia myöhässä haastattelusta, onnittelen itseäni noustessani metron portaita ylös aurinkoiseen talvipäivään Madridissa. Ei paha, sillä eihän Espanjassa kukaan ole koskaan ajoissa yhtään missään. La Riviera –nimen itselleen ansainneen keikkapaikan ulkopuolella on yllättävän paljon väkeä jo tähän aikaan. Ovien pitäisi aueta vasta parin tunnin päästä, mutta paikalliset rokki-ihmiset parveilevat Mahou-oluttölkkiensä kanssa ja yrittävät muodostaa jonoa parhaansa mukaan. [alays teksti="Marssin rakennuksen taakse, missä Mastodon-leiri nauttii valtavasta savukkeesta suut virneessä ja silmät punaisina kuin tomaatit. "] Marssin rakennuksen taakse, missä Mastodon-leiri nauttii valtavasta savukkeesta suut virneessä ja silmät punaisina kuin tomaatit. Takaoven luona, Mastodonin ryhmän takana, moppitukkainen ja parrakas pultsari polttaa lähes loppuun palanutta tupakkaa puoliksi asvaltilla istuen ja puoliksi seinään nojaten. Pian aivoparkani onnistuu lähes mahdottomassa ja ilmoittaa kyseessä olevan ilmiselvästi Red Fangin toinen kitaristi Bryan Giles. Miehen habitus on suoraan bändin hupaisista musiikkivideoista. Ainoana erona lienee se, ettei tyhjiä kaljatölkkejä näy missään. Kädessä näkyy vain kolapullo, sekin tyhjänä. Esittelen itseni ja pahoittelen myöhästymisestä. Bryan vaikuttaa skarpilta ja toteaa, että haastattelun voisi hoitaa tässä ulkona tupakkaa poltellen. Se on kuulemma tupakoinnin ainoa hyvä puoli, voi tehdä haastattelun ulkona savuke suussa. Pesunkestävän, selvästikin elämää nähneen rockmiehen nauru tulee syvältä, ja se kuulostaa kuin naurun välistä voisi minä hetkenä hyvänsä irrota Beavis & Buttheadista tuttuja hokemia. Mutta potaska sikseen. Red Fangin piti näin toisella Euroopan kiertueellaan (osuvasti Mastodonin lämppärinä) päätyä myös Suomen kamaralle – kahdesti. Toisin kävi. Oregonin Portlandista kajahtava bändi päätti jättää Suomen väliin tulli- ja lauttasyistä. Helsingin ja Tampereen keikoille hankittiin Ghost Brigade, joka ei koskaan ole huono valinta, mutta siitä huolimatta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kaikui pettymysten kuorot. Buu! "Ensi kerralla sitten", kuuluu rouhea nauru jostain villin spurguparran tienoilta. "Olisimme tietenkin halunneet tulla Suomeen, mutta tällä kertaa se ei vain olisi ollut meille taloudellisesti järkevää." Bryanin mukaan keväällä on hyvä mahdollisuus kokeilla uudelleen, sillä silloin karavaani on tulossa uudestaan Suomen tienoille. Keikkapäiväkin on tätä kirjoittaessa varmistunut. Red Fang nähdään Tavastialla tallikaverinsa Black Tuskin kanssa 24. huhtikuuta. Sitä ennen Red Fang osallistuu esimerkiksi jälleen kerran loppuun myydyllä Roadburn-festivaalille, jonne tänäkin vuonna kasautuu sekalainen sakki laahaavan möykkämusiikin diggareita. Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: Viitisen kertaa koko Pohjois-Amerikan kiertäneelle Red Fangille Eurooppaan asti päätyminen ei ollut missään vaiheessa realistinen ajatus, ja asialla vitsailtiin bändin rundatessa Brownstariksi nimetyssä risaisessa pakettiautossa. [alays teksti="Täällä päin maailmaa kiertäminen oli meille pitkään pelkkä vitsi, jota ei voinut ottaa kovin vakavasti.' – Bryan Giles"] "Täällä päin maailmaa kiertäminen oli meille pelkkä vitsi, jota ei voinut ottaa kovin vakavasti, kun esiintyy jossain kellariloukossa kahdelle ihmiselle. Euroopassa käyminen on meille vielä suhteellisen uutta, tämä on vasta toinen kertamme. Täällä on hyvin kaunista ja kulttuuriakin on tarjolla kaikkialla." Nykyinen kiertue Mastodonin (välillä myös Dillinger Escape Planin) kanssa sopii Red Fangille kuin hilselinko moshpittiin. "Saamme tällä kiertueella kontaktia sellaiseen yleisöön, johon ei muuten välttämättä saataisi. Vaikka meidän musat eivät kuulosta samalta, meillä on joitain yhtäläisiä juttuja. Monet sanovat, että kuulostamme samalta kuin Mastodon, mutta itse en ole sitä mieltä. Mutta koska meillä on jotain samaa kummallakin bändillä tapahtumassa, on ollut helppo huomata kuinka Mastodonin diggarit pystyvät helposti diggaamaan myös Red Fangia – ja sama tietty toisin päin. Tämä on täydellinen kiertue meille, kaikin puolin. Se on yksi niistä syistä minkä takia tämä on niin helvetin siistiä." Jutustelu keskeytyy, sillä keppiinsä nojaillen kävelevä silinterihattupäinen Mastodonin kitaramessias Brent Hinds osuu paikalle lepertelemään vitsikkäällä falsettiäänellä ohi kulkevalle koiralle. Tilanne ei tunnu loppuvan koskaan ja muuttuu hieman kiusalliseksi. Tuijotamme sanattomasti Bryanin kanssa Hindsiä, joka jatkaa koiralle lepertelyä. Lopulta mies huomaa vieressä olevan avonaisen oven ja päättää kiikata keppinsä avulla sisään. Osoitan oviaukkoon ja kysyn millaista Mastodonin kanssa rundailu oikein on. "Mastodonin tyypit ja heidän remminsä ovat olleet todella avuliaita meitä kohtaan. Olemme nähneet kuinka isompaa tuotantoa pyöritetään. Se on meille aivan uutta, sillä meillä on mukana kiertuemanagerin lisäksi kuski. Siinä on meidän crew. Mutta Mastodonilla on paljon väkeä matkassa ja kaikki on todella organisoitua. Jos meidän bändi onnistuu kasvamaan edes puoliksi niin isoksi kuin Mastodon, meillä on rutkasti opittavaa asioista. Silloin kyse ei ole enää vain siitä, että saapuu paikalle, soittaa kitaraa ja juo kaljaa. Ja mikä parasta, Mastodon saa kaiken sen näyttämään siltä, että heillä on hauskaa. Ja se on se tärkein juttu tässä koko hommassa." Mastodonin kanssa Jenkkilässä kiertäminen oli Red Fangille mieletön kokemus, sillä monet todella valtavat keikkapaikat oli myyty loppuun. Ja Mastodon jatkaa paisumistaan. Siitä kertoo yhtyeen saama Grammy-ehdokkuus, joka on valmiina viskaamaan bändin entistä suuremmaksi nimeksi. Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: Jenkkilässä ja Euroopassa kiertämisessä on Bryanin mukaan vissi ero. Esimerkiksi majoituksen osalta jenkeissä tarjotaan hotellia kerran kolmessakymmenessä keikassa. Muutoin täytyy tyytyä kavereiden ja bändistä diggailevien ihmisten kissankusisiin sohviin. [alays teksti="Täällä vieraanvaraisuus bändejä kohtaan on parempaa kuin Yhdysvalloissa. Syön paremmin tien päällä kuin ollessani kuin kotona, se on kahelia' – Bryan Giles"] "Luulen, että eurooppalaisilla bändeillä on toisenlaisia kokemuksia, sillä täällä vieraanvaraisuus bändejä kohtaan on paljon parempi. Ruoka on niin paljon parempaa täällä, ja sitä on tarjolla valtavasti. Syön paremmin tien päällä ollessani kuin kotona, se on kahelia", Bryan nauraa ja näyttää mieheltä, joka asioi ainoastaan ravintolassa, jonka kokkina häärää itse Lemmy. Red Fang on maalannut mainioiden musiikkivideoidensa kautta kuvaa yhtyeestä, jolle huurteinen maistuu. Onko eurooppalainen olut erilaisempaa kuin kotosalla? "Se on paljon maukkaamman makuista täällä. Ainoa valituksen aihe sen suhteen on se, että joskus sitä tarjotaan lämpimänä. Tiedän, että se on tapana jossain päin, mutta minä pidän kaljastani kylmänä. Olen joutunut monessa keikkapaikassa pistämään kylmäkaapit täysille, että pääsen nauttimaan keskioluestani jääkylmänä. Ei sillä, ettenkö joisi lämmintä olutta", mies virnuilee ja sytyttää uuden savukkeen. Red Fang julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 2009. Esikoislevy ei ole suoranaisesti mikään puhdas oodi kaljarockille, mutta viime vuonna Relapsen toimesta julkaistu Murder the Mountains peittoaa sen synkällä louhimisellaan. Onkin syytä kysyä, kuinka suunniteltua Red Fangin musiikillinen ekonomisuus on? "Ekonomisuus? Sepä oli mukavasti sanottu, heh heh... Mutta onhan meidän musiikki minimalistista. Aiemmissa bändeissäni yritimme tehdä mahdollisimman monimutkaista ja polveilevaa musiikkia. Siinä piilee vaaransa, sillä sellainen musiikki on kuuntelijalle todella raskasta. Joten nyt teemme biisejä jotka muuttuvat voimasointufestivaaleiksi loppuvaiheessa, sillä mitään muuta ei yksinkertaisesti tarvita hyvän biisin tekemisessä. Eihän sillä pysty lesoilemaan, mutta kukaan meistä ei edes haaveile pääsevänsä kitaralehden kanteen tai olevansa tunnettu muusikko. Me haluamme olla tunnettu bändinä", Bryan selventää. Oliko vaikea löytää toisen levyn linjaa? Se nimittäin saundaa paikoin todella, todella pahalta. Esimerkiksi avausraita Malverde on suoraan Mordorin syvyyksistä. "No mutta kiitos, se on tarkoituskin. Täytyy tunnustaa, että olen valtava Melvins-fani, ja tiedän sen kuuluvan musiikissamme. Jopa siihen pisteeseen saakka, että joskus kasaan riffin joka kuulostaa aivan liikaa Melvinsiltä. Soitamme sellaista musaa, josta me itse tykkäämme, joten aika luonnollinen asiahan tuo on." Red Fang on alkujaan monelle tuttu bändin hulvattomien musiikkivideoiden kautta. Ensimmäisessä videossa, Prehistoric Dogissa, bändi ilkkuu larppaajille ja rakentaa omat haarniskansa – kaljatölkeistä. Wiresin videossa puolestaan ajetaan autolla kaiken mahdollisen yli ja Hank Is Deadin musiikkivideossa bändi järjestää ilmakitarointikilpailun. Mistä ideat näihin turoilupätkiin tulevat? "Ohjaajamme Whitey McConnaughy keksii kaiken ja yleensä tekee myös kaiken melkein itsekseen meidän videoilla. Se on mahtavaa, sillä tyypin ideat ovat kovia ja me päästään tekemään kaikkea huippua kamaa. Esimerkiksi Wiresin videossa, jossa saamme tappaa paljon asioita autolla. Paskat, tätäkö me tosiaan päästään tekemään?" Bryan hekottelee ja lisää toivovansa Whiteyn jaksavan jatkossakin puuhata videoita. Tässä vaiheessa Bryan alkaa vilkuilla samaisen oviaukon suuntaan, jonne Mastodonin mies katosi hetkeä aiemmin. Lienee aika päästää mies tiehensä. Ai niin, vielä yksi kysymys, sanon etusormi pystyssä – Columbon malliin. Ilmakitaroinnista sen verran, että meillä Suomessa järjestetään vuosittain ilmakitaroinnin MM-kisat. "Ai? Onko niissä hyvin jengiä?" Onhan niissä. Ulkomaalaiset ovat dominoineet niitä käsittääkseni viime vuodet. Ranskalaiset ja jenkit. "Eli ne on ihan maailmanmestaruuskisat? Voihan paska, aikamoista. Se tyyppi joka voitti Hank Is Dead -videon ilmakitarointikilpailun on ihan mieletön. Se taisi olla joskus noissa kisoissa kolmas tai neljäs. En tiennyt, että siinä puuhassa voi olla oikeasti hyvä. Ei helvetti, sehän on aivan mieletöntä toimintaa!" Tumppaamme tupakit ja kättelemme. Ilmakitaroinnin MM-kisoista hämmentynyt Bryan katoaa oviaukkoon. Minä suuntaan kaljakaupan kautta odottamaan keikan alkua. Red Fang 24. huhtikuuta Helsingin Tavastialla. Kuuntele Murder the Mountains Spotifyssa.

Toimittaja Teemu Purhonen alkaa isännöidä Rumbablogissa omaa palstaansa, jolla on paneutuu kaikenlaisiin musiikkiteknisiin asioihin jotka nyt sattuvat sillä hetkellä mieltä askarruttamaan. Ensi töikseen Purhonen haastelee vuoden virallisiin rock-lupauksiin lukeutuvaa yhdysvaltalaista Red Fangia ennen bändin keikkaa Madridissa.

Teksti: Teemu Purhonen, kuva: Kuva: ©Rexroad-Higgins

15 minuuttia myöhässä haastattelusta, onnittelen itseäni noustessani metron portaita ylös aurinkoiseen talvipäivään Madridissa. Ei paha, sillä eihän Espanjassa kukaan ole koskaan ajoissa yhtään missään.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

La Riviera –nimen itselleen ansainneen keikkapaikan ulkopuolella on yllättävän paljon väkeä jo tähän aikaan. Ovien pitäisi aueta vasta parin tunnin päästä, mutta paikalliset rokki-ihmiset parveilevat Mahou-oluttölkkiensä kanssa ja yrittävät muodostaa jonoa parhaansa mukaan.

Marssin rakennuksen taakse, missä Mastodon-leiri nauttii valtavasta savukkeesta suut virneessä ja silmät punaisina kuin tomaatit.

Marssin rakennuksen taakse, missä Mastodon-leiri nauttii valtavasta savukkeesta suut virneessä ja silmät punaisina kuin tomaatit. Takaoven luona, Mastodonin ryhmän takana, moppitukkainen ja parrakas pultsari polttaa lähes loppuun palanutta tupakkaa puoliksi asvaltilla istuen ja puoliksi seinään nojaten. Pian aivoparkani onnistuu lähes mahdottomassa ja ilmoittaa kyseessä olevan ilmiselvästi Red Fangin toinen kitaristi Bryan Giles. Miehen habitus on suoraan bändin hupaisista musiikkivideoista. Ainoana erona lienee se, ettei tyhjiä kaljatölkkejä näy missään. Kädessä näkyy vain kolapullo, sekin tyhjänä.

Esittelen itseni ja pahoittelen myöhästymisestä. Bryan vaikuttaa skarpilta ja toteaa, että haastattelun voisi hoitaa tässä ulkona tupakkaa poltellen. Se on kuulemma tupakoinnin ainoa hyvä puoli, voi tehdä haastattelun ulkona savuke suussa. Pesunkestävän, selvästikin elämää nähneen rockmiehen nauru tulee syvältä, ja se kuulostaa kuin naurun välistä voisi minä hetkenä hyvänsä irrota Beavis & Buttheadista tuttuja hokemia.

Mutta potaska sikseen.

Red Fangin piti näin toisella Euroopan kiertueellaan (osuvasti Mastodonin lämppärinä) päätyä myös Suomen kamaralle – kahdesti. Toisin kävi. Oregonin Portlandista kajahtava bändi päätti jättää Suomen väliin tulli- ja lauttasyistä. Helsingin ja Tampereen keikoille hankittiin Ghost Brigade, joka ei koskaan ole huono valinta, mutta siitä huolimatta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kaikui pettymysten kuorot. Buu!

“Ensi kerralla sitten”, kuuluu rouhea nauru jostain villin spurguparran tienoilta.

“Olisimme tietenkin halunneet tulla Suomeen, mutta tällä kertaa se ei vain olisi ollut meille taloudellisesti järkevää.”

Bryanin mukaan keväällä on hyvä mahdollisuus kokeilla uudelleen, sillä silloin karavaani on tulossa uudestaan Suomen tienoille. Keikkapäiväkin on tätä kirjoittaessa varmistunut. Red Fang nähdään Tavastialla tallikaverinsa Black Tuskin kanssa 24. huhtikuuta. Sitä ennen Red Fang osallistuu esimerkiksi jälleen kerran loppuun myydyllä Roadburn-festivaalille, jonne tänäkin vuonna kasautuu sekalainen sakki laahaavan möykkämusiikin diggareita.

Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: