Rumbalava räjähtää, kun pörisemään ja murjomaan pääsee Hebosagil: ”Soitamme Provinssissa elämämme keikan”

25.05.2012

Tule tänne, kaunis ihminen, Rumbalavalla sinun on hyvä olla. Siitä pitää huolen ainakin oululainen Hebosagil, joka hieroo psyykesi ja ruumiisi uuteen ja parempaan kuosiin sludgen, noisen ja hardcorepunkin sielua parantavalla yhdistelmällään.

Kuva: Tomi Tirkkonen / Hebosagil @ Facebook

Vuonna 2003 perustettu oululainen Hebosagil soittaa musiikkia, joka verbaaliseen muotoon käännettynä on silkkaa murhaa. Bändin soundissa yhdistyvät niin pörisevä sludge, brutaali noiserock kuin kaahaava hardcore. Äänimaailma on raaka, muttei eloton, vaan säröisen orgaaninen.

Hebosagil on tehnyt lukuisia pienjulkaisuja sekä kaksi kokopitkää albumia; vuoden 2008 debyyttialbumi Colossal sekä viime vuonna ilmestynyt Ura. Albumien välissä bändi vaihtoi laulukieltä englannista suomeksi.

Bändissä soittavat laulaja Tatu Junno, kitaristit Antti Karjalainen ja Remi Rousselle, basisti Oskari Kähkönen sekä rumpali Pete Miettunen.

Kesällä bändi nähdään niin Ilosaarirockissa, Oulun Qstockissa ja tietenkin Provinssirockissa, jossa bändi murjoo katsojat ekstaasiin Rumbalavalla sunnuntaina 17. kesäkuuta.

Provinssin koko esiintyjäkaartin pääset tsekkaamaan tästä.

Nyt on aika selvittää Hebosagilin tuntemuksia tästä koko festaritouhusta.

Saavuttako ihminen täydellisen kosketuksen sielunsa kanssa vain oksennuksen täyttämässä teltassa 5.30 lauantaiaamuna? Kannattaako festareilla olla koko ajan tasaisessa tuubassa vai tehdä ns. intervalliharjoituksia? Ja vakavammin mietittynä, onko festarikeikoilla vain yksinkertaisesti hauskempaa kuin muilla keikoilla?

Hebosagil vastaili kysymyksiimme oikean bändin tavoin yhdessä, kollektiivisen tajunnan ja sanan voimin.

• Millaisella mielellä odotat tulevan kesän festarikeikkoja? Ovatko ne sinulle keikkavuoden kohokohta vai esiintymisiä muiden joukossa?

”Vähän jänskättää mennä töppäilemään näin isoille lavoille, mutta mikäpä tässä. Kesän kohokohta on Klassinen ilta #4 Oulussa 5. heinäkuuta Hässäkkäpäivien yhteydessä. Siellä esiintyy meidän lisäksi valikoima Suomen parhaita bändejä.”

• Miten festivaalikeikat eroavat normaaleista klubikeikoista?

”Soitamme Provinssissa elämämme keikan – se poikkeaa siis ainakin sillä tavalla.”

• Viihdytkö festareilla esiintymisen lisäksi myös katsojana? Millaisia reissusi ovat: non-stop sekoilua vai piknikkiä ja brunssia?

”Pääasiassa leppoista piknik & brunssi –osastoa.”

• Onko sinulla erityisiä muistoja Provinssirockista? (esiintyjänä tai vierailijana)

”Pari kertaa käyneenä tapahtumasta on jäänyt erittäin hyvä kuva, homma toimii vaikka porukkaa on valtavasti. Mitään ikimuistoisia keikkoja ei ole mieleen painunut, festareilla kun malttaa keskittyä sen pari minuuttia yhteen bändiin. Alice In Chainsin sentään maltoin katsoa kokonaan! Tänä vuonna ainakin Kyuss Lives! kiinnostaa jonkin verran, vaikka sekin on tässä kutistunut semmoseen ”John & Friends” –muotoon… Slayer kiinnostaa luonnollisesti.”

• Tänä vuonna festivaalin esiintyjälistassa on monenlaista menijää Slayeristä Pendulumiin ja Eläkeläisistä Bat for Lashesiin. Kenet kollegasi haluaisit mieluiten tavata backstagella, ja mistä haluaisit hänen kanssaan keskustella?

”Michael Monroelta kysyisin, että oliko siinä Voice of Finlandissa oikeesti jotain filunkia, kun se tiputti Mikko Herrasen pois?”

Ja pyöräyttelepä tästä vielä läpi bändin mainio albumi Ura kokonaisuudessaan:

Lisää luettavaa