Runotytöt helvetistä karaokessa: Terhi Kokkonen ja Iisa Pykäri vietiin karaokebaariin

Kun Scandinavian Music Groupin Terhi Kokkonen ja Regina-yhtyeestä tuttu Iisa Pykäri viedään karaokekuppilaan, heistä kuoriutuu duettopari Danny ja Armi. Mutta kumpi on kumpi? Lue Rumban 1/14 mittava kansijuttu tästä.

19.02.2014

On varhainen tiistai-iltapäivä kalliolaisessa karaokebaarissa Populuksessa. Tunti sitten Terhi Kokkonen ja Iisa Pykäri kättelivät baaritiskillä, ja nyt he pläräävät katalogeja valitakseen biisinsä. Vaihtoehtojen runsaus meinaa musertaa.

”Pitäiskö laulaa Kikkaa? Tai jos mä laulan Vieläkö soitan banjoa?” Iisa miettii Terhin yhtyeen hittikappaleeseen viitaten.

”Tai miten ois Myrskyluodon Maija?” ehdottaa Terhi. ”Tai tää, Paris Hiltonin Stars are Blind?”

Baariin on tultu juttelemaan, mutta tietysti myös laulamaan. Ennakko-oletus oli, että ympäristö ei olisi naisille se tutuin, mutta hyvin nopeasti Kokkonen paljastuu varsinaiseksi karaokekonkariksi.

”Me käydään usein keikkojen jälkeen laulamassa karaokea. Bravuurini on vetää vanhoja kommaribiisejä”, Terhi kertoo.

”Niin alas en ole sentään vajonnut, että vetäisin meidän omia biisejä. Joskus olen miettinyt, että kun kaikilla on kamerat kännyköissä, niin koskakohan löytyy YouTubesta video, jossa vedän puoli sävelaskelta väärässä jotain Chisua?”

Iisa Pykäri tunnustaa olevansa karaokeummikko. Harvat kosketukset lajiin ovat tapahtuneet kaveriporukalla mökkiympäristössä.

”Siellä soitetaan karaokelevyjä, joiden biisejä ei kukaan tunne. Sellaista totaali-improvisaatiota”, Pykäri kuvailee.

Päätösten jälkeen naiset ojentavat laput tiskille.

”Jännittää. Ihan kun ois keikalle menossa”, Iisa sanoo.

Muita laulajia on vain puolikas kourallinen, joten omaa vuoroa ei tarvitse kauaa odotella. Iisan nimi kuulutetaan, ja Vasten auringon siltaa alkaa soida.

”Apua, mun ääni loppuu!” ehtii Iisa sanoa kertosäkeen puolivälissä ennen kuin väripalkki ruudulla vaatii taas jatkamaan.

Terhi taputtaa ja kannustaa.

”Väliaplodit! Hyvä Iisa!”

Seuraavaksi mikin varteen kuulutetaan Tupu. Se on Terhi Kokkosen karaokenimi. Seija Simolan Laulu kuolleesta rakastetusta saa ansaitsemansa dramaattisen tulkinnan.

Huudan hurraata, kun joku takapöydän miehistä koputtaa minua selkään ja kähisee:

”Siis anteeks, ketä nää on? Pitäiskö mun tunnistaa?”

Moni kyllä tunnistaa. Terhi Kokkonen on laulanut Scandinavian Music Groupissa kohta kaksitoista vuotta, vuosia kauemmin kuin Ultra Bran riveissä sitä ennen. Iisa Pykäri taas on kymmenen vuotta sitten perustetun Reginan laulaja ja nyt soolouransa alussa. Naisia yhdistää saman ikäluokan ja sukupuolen lisäksi useampi asia kuin he ehkä uskoisivatkaan. Juuri nyt he molemmat odottavat samaa päivää, tammikuun viimeistä. Silloin julkaistaan Scandinavian Music Groupin seitsemäs studioalbumi Terminal 2 ja Iisan ensimmäinen soololevy Iisa.

Molemmat ovat julkaisseet edellisen kerran vuonna 2011, jolloin ilmestyivät sekä SMG:n Manner että Reginan Soita mulle. Molemmat myös tietävät, miltä tuntuu, kun bändikaverina on oma puoliso. Mutta ennen kaikkea juuri nyt molemmat ovat eräänlaisen uuden alun kynnyksellä.

Manner-levyllään (2011) Scandinavian Music Group sai päätökseen Missä olet Laila? -levyltä (2007) alkaneen folk-trilogiansa. Sen jälkeen oli suunnan tarkistamisen paikka.

”Ei pelkästään minulla vaan myös Joelilla (Melasniemi) oli pakotus lähteä tekemään jotain uutta. Emme hirveän tietoisesti miettineet Manner-levyn jälkeen, mitä se uusi voisi olla, mutta molemmilla oli selkeä käsitys siitä, että jotain pitää tapahtua.”

Haastattelua edeltävällä viikolla Terhi seisoi lavalla Scandinavian Music Groupin kanssa ja yhtäkkiä se iski tajuntaan: tämä olisi kenties viimeinen kerta, kun tiettyjä biisejä soitetaan livenä.

”Meillä on ollut monta vuotta aika tiivis fanikanta, ja yhtäkkiä tajusin, että tämä on viimeinen kerta, kun voin nojata tähän. Tämä on ehkä vika kerta, kun ihmiset hyppivät tämän tahtiin, koska seuraavalla kerralla se on jotain ihan muuta.”

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Terhi Kokkonen tuntee olevansa jonkinlaisessa tienhaarassa. Kun Scandinavian Music Group julkaisi Onnelliset kohtaa -debyyttinsä vuonna 2002, oli Ultra Bran kuoppauksesta kulunut vasta vuosi. Jokaisessa lehtijutussa jaksettiin tietysti mainita Ultra Bra, vaikka käsillä oli uusi projekti. Vuonna 2007 oli seuraava suunnanvaihto, kun yhtye vaihtoi suomirockinsa selvästi folkimpaan. Nyt Kokkosella on ollut vähän samanlainen fiilis kuin tuolloin: palaset on heitetty ilmaan, ja ne ovat tipahtaneet pöydälle uusiin asentoihin.

”En koe Scandinavian Music Groupin ensimmäisiä levyjä itselleni hirveän läheisiksi”, Terhi myöntää.

”Ne ovat minulle vähän etäisiä ja kylmiä. Alkuaikoina en ollut hirveästi mukana tuotantopuolessa.”

Iisalle hyppäys Reginasta soolouralle tuntuu pelottavalta – ja juuri siksi oikealta ratkaisulta. Hänestä tuntuu kuin olisi menossa lavalle ensimmäistä kertaa.

”On täysi arvoitus, millaisen vastaanoton levy saa tai tuleeko keikoille ketään. Tavallaan se tuntuu hirveältä, mutta jostain syystä sitä ajaa itsensä siihen tilanteeseen.”

Soololevyn biisit alkoivat muodostua, kun Pykäri otti controllerin käteen ja klikkasi tietokoneensa musiikinteko-ohjelman auki. Ensimmäistä kertaa hän alkoi tehdä biisejä alusta loppuun yksin.

”Oikeastaan sekin oli täysi arvoitus, pystynkö ylipäätään tekemään biisejä.”

Enää sitä ei tarvitse miettiä. Debyytin kymmenestä biisistä seitsemän on yksin Iisan säveltämiä. Soolomateriaalin vertaaminen Reginaan on ymmärrettävää, mutta silti se harmittaa Pykäriä.

Perjantai ja S€ pyörittää -singlejen jälkeisissä kommenteissa on ehditty jo kysyä, miksei soolomateriaalia vain julkaistu Regina-nimen alla.

”Minulle se on täysin käsittämätön kysymys. Tämähän on ihan eri projekti. Tuottaja on sama, mutta henkinen tila on täysin eri.”

Jos Reginan musiikki on ollut eräänlainen symbioosi Iisan sanoituksia ja aviomies Mikko Pykärin sävellyksiä, halusi Iisa oman soololevynsä kuulostavan yksinomaan Iisalta.

”Pidin pitkään kiinni siitä, että minun täytyy saada kaikki krediitit itselleni. Ajattelin, että se ei ole minun levyni, jos siellä ei ole kaikki sävellykset ja sanoitukset minun nimissäni.”

Näin oli vähällä tapahtuakin. Levy oli jo melkein valmis, kun Iisasta alkoi yhtäkkiä tuntua, että paketti laahaa toisesta päästä. Ratkaisuna hän antoi hieman periksi ja teki Mikon kanssa yhdessä lisää biisejä, joista kolme päätyi levylle. Kokonaisuudesta ne erottaa nopeamman temponsa puolesta.

”Taidot tulivat vastaan: en olisi osannut saada levylle sitä valoisampaa puolta, joka alkoi loistaa poissaolollaan. Slovarihomma oli kuitenkin se, mikä minulla oli odottelemassa ulospääsyä. Tietynlainen melankolia”, Iisa kuvaa.

Soololevyn tekstit ovat kirjoittajalleen eri tekstejä kuin Reginan tekstit. Reginassa Iisa on yksi kolmesta, eivätkä tekstitkään ole samalla tavalla omakohtaisia. Reginassa Iisa on pyrkinyt häivyttämään itseään, mikä kuuluu myös laulujen miksauksessa: laulu on yksi instrumentti muiden joukossa. Pykäri vertaa eroa seuraavasti: siinä missä Reginan teksteissä hän on ottanut sanoittajana askeleen taaksepäin, soololla hän ottaa sen eteenpäin. Ennen kaikkea Pykäri sanoo pyrkineensä sanoituksissa nyt yksinkertaisuuteen ja riisuttuun ilmaisuun.

”Tämä on puhtaasti pop-projekti eikä mikään taideprojekti. Halusin kuoria sanoituksista kryptisyyttä ja monitulkintaisuutta, mitä Reginassa ehkä on.”

Sekä Scandinavian Music Groupin että Reginan musiikkiin on helppo liittää ajatuksia nimenomaan nuoruudesta ja huolettomuudesta. Iisan uudella levyllä on kuitenkin Rakkaani nukkuu -kappale, joka kertoo nukkuvasta lapsesta ja Sulkekaa baarit, jossa kertoja häipyy kesken baari-illan mennäkseen kotiin. Kotisohva houkuttelee enemmän kuin bailaaminen.

”Se oli viimeinen teksti joka levylle syntyi, ja olin silloin ollut pitkästä aikaa vähän radalla”, Pykäri muistelee.

”Kun on ollut neljän seinän sisällä pitkään, ei enää lähde sellaiset nuoruusjutut.”

Onko nuoruus nyt virallisesti ohi?

”Emme ole enää teinejä. Olisi aika epätoivoista, jos yrittäisimme olla”, Iisa sanoo.

Terhi Kokkonen ei näe kysymystä taisteluna nuoruuden ja vanhuuden välillä. Hänelle kyse on enemmän omakohtaisuuden asteesta. Kun henkilökohtaisuus lyriikoissa lisääntyy, kasvavat samalla myös viittaukset omaan elämään. Tuo elämä ei ole parikymppisen ikibailaajan elämää, vaan siihen kuuluu myös lapsia ja vastuuta.

”Minulla on kaksi tapaa kirjoittaa. Toinen on aika selkeä tekninen sanoittaminen, eli että kirjoitan tiettyyn muotoon jonkun asian tai tarinan. Toinen tapa on se henkilökohtaisempi”, Kokkonen selittää.

Hän näkee, että nämä kaksi sanoittajaminää ovat olleet olemassa jo pidemmän aikaa, mutta aina niillä ei ole ollut tilaa tulla esiin.

Manner-levyn tekstit syntyivät, kun imetin kaksikuukautista vauvaa. Minulla oli silloin pää ihan tyhjä ja ainoa tosi henkilökohtainen asia, mitä olisin voinut kirjoittaa, olisi ollut kertoa siitä vauvasta. Olen aika varma, että se olisi ollut kuulijoille tosi epäkiinnostavaa.”

Niinpä hän otti käyttöön sen toisen sanoittajaminän työkaluja: poimi ideoita tai muotoja vaikkapa vanhoista sanoituksista ja lähti niistä liikkeelle. Uudella Terminal 2 -levyllä metodi taas oli toisenlainen.

”Tällä kertaa kaikki oli auki. Tekstit muistuttivat aluksi enemmänkin proosarunoja. Ne olivat pitkiä ja rönsyileviä. On kuvaavaa, että monestakaan niistä en muista, koska tai missä sanoitus on syntynyt. Aika maanisissa tunnelmissa varmaan”, Terhi veikkaa.

Taukoa edellisiin levyihin on molempien kohdalla ehtinyt syntyä yli kaksi vuotta. Mitä kaikkea taukojen aikana tapahtui?

”Minä olen lähinnä harrastanut lasten synnyttämistä!” Iisa nauraa.

”Ja minä olen hoitanut omaani”, Terhi sanoo.

Iisalle sooloura onkin samalla paluu ulkoilmaan.

”Tuo levynihän on tehty lähinnä päiväuniaikaan, lastenhoidon sivussa. Toissa kesänä äänittelin kappaleita vauva mahassa yksin kotona.”

Sooloartistina Iisan asema on monella tapaa toisenlainen kuin osana Reginaa. Siinä missä Regina teki videoitaan kaveriporukassa tai itsekseen, on Iisan takana monikansallisen Universalin omistama Johanna Kustannus. Nyt tahtia sanelevat levy-yhtiön aikataulut. Toisaalta se on myös vapauttanut aikaa promootioasioiden miettimiseltä. Iisa on saanut keskittyä musiikkiin.

Jos Regina julkaisi musavideon omalla Youtube-kanavallaan, keräsi se pääasiassa yhtyeen faneja katselijoiksi: siis ihmisiä, jotka tietävät, mistä on kyse. Nyt kun Iisan videoiden jakelu hoituu Universalin kautta, saavuttavat ne nopeasti paljon enemmän katselukertoja. Muutos on Iisan mukaan näkynyt kaikista nopeimmin videoiden keräämien kommenttien sisällössä.

”Reginan kohdalla kukaan ei jaksanut tulla jonnekin kommenttikenttään huutelemaan, että ’ei vittu mitä paskaa’. Mutta tuo soolohomma leviää isompia reittejä tosi nuortenkin kuulijoiden korviin. Siihen osuu myös sitä propellipaskaa. Kun luin niitä kommentteja ensi kertaa, olin että huh-huh.”

Scandinavian Music Groupin suhde Sonyyn on melko itsenäinen. Bändillä on oma levy-yhtiö, jolla on jakelu- ja promootiosopimus Sonyn kanssa.

”Sony saa meiltä valmiin masterin, jonka jälkeen ne varmaan muistavat, että ’ai niin, tekin olette olemassa’”, Terhi nauraa.

”Me emme ole niille se tärkein artisti, mutta ei meistä ole haittaakaan. Esimerkiksi tätä uutta levyä ei kuunnellut yksikään levy-yhtiön tyyppi ennen kuin se oli masteroitu. Se vapauttaa.”

Yksi asia kiinnittää huomion Terminal 2 -levyä kuunnellessa: suurin osa kappaleista on balladeja.

”Levyn työnimi oli pitkään ’Kaikki balladit’”, Kokkonen paljastaa. Levyn viime kesänä julkaistu ensisingle olikin nimeltään Balladi 1.

”Ajattelimme ensin nimetä kaikki biisit vain tyyliin Balladi 1, Balladi 2, Balladi 3 ja niin edelleen. Lopulta mukaan tuli muitakin kappaleita ja mietimme, että se olisi ollut ehkä aika vanha vitsi.”

Omalta osaltaan balladivoittoisuus kertoo myös bändin asenteesta: kokonaisuus haluttiin pitää kahleista vapaana. Hypoteettinen yleisön mielipide ei kiinnostanut.

”Kun lähdimme tekemään tätä levyä, sanoin Joelille, ettei meillä ole mitään hävittävää eikä mitään voitettavaa. Olimme jotenkin ihan nollapisteessä ja ajattelimme, että nyt vain tehdään kaikki mitä tulee eikä mietitä liikaa. Ja sitten tuli balladeja.”

Esimerkiksi Maria Veitolan Image-lehdelle kirjoittamassa jutussa Pykäri ja Kokkonen laitetaan sanoittajina samaan kastiin – siihen, joka taltioi kohtauksia arjesta ja herkuttelee yksityiskohdilla. Kun kysyn, mitä mieltä naiset ovat vertauksesta, molemmat miettivät hetken.

”Törmään haastattelutilanteessa usein siihen, kun toimittaja sanoo, että sinusta on sanottu näin ja näin”, Terhi sanoo.

”Tekee mieli kysyä toimittajalta, että kuka noin sanoo, monta osumaa googlessa väittää noin? Ei se varmaankaan ihan tyhjästä tule, mutta en itse koe kirjoittavani arjen pienistä jutuista.”

Mutta vaikkapa Mariskan dramaattisiin elämä ja kuolema -sanoituksiin verrattuna suuret tunteet on korvattu pienieleisimmillä palasilla. Tai niihin huomio aina ensimmäisenä kiinnittyy. Iisan levyn biiseissä ollaan esimerkiksi ruuhka-aikaan bussissa ja 33-vuotiaan syntymäpäiväjuhlissa.

”Jos kirjoittaa kuolemasta, niin ei kannata käyttää sanaa ’kuolema’”, Kokkonen toteaa.

Pykäri on samaa mieltä.

”Minusta on aidompaa puhua teemoista konkretian kautta kuin että puhuisi vain ’tunteista’.”

Sekä Iisan, Reginan että Scandinavian Music Groupin musiikkiin liitettävä keveys ei välttämättä sekään synny oikeasti sanoituksista vaan jostain ihan muusta.

”Olen ihmetellyt sitä, kun teksteihini liitetään usein valoisuus ja elämänilo. Välillä on sellainen olo, että vaikka minä jumalauta kirjoittaisin jostain kirkon polttamisesta, niin ihmiset olisivat silti ihan että ’onpa ihana kesäbiisi’”, Kokkonen sanoo.

Hyvä esimerkki tästä on Balladi 1. Siinä puhutaan tähdestä joka ”maistuu tutulta, kuolemalta” ja todetaan, että kaikki on ”pilalla ja ylikypsää”. Silti palaute on ollut sitä samaa: ”Ihana kesäbiisi! Mun elämä on just tällasta! Ihanaa!”

”Osittain ne mielikuvat tietysti liittyvät Joelin sävellyksiin ja minun laulusoundiini. Ja toisaalta sen ansiosta tämän levyn kohdalla oli tosi turvallinen olo, koska saatoin kirjoittaa todella masentavia tekstejä ja silti niitä ei välttämättä mielletä masentaviksi”, Terhi hymyilee.

Hän huomauttaa, että Suomessa levyjen saama vastaanotto antaa usein painoarvoa myös sanoituksille. Suomalaisille suurista sanoittajista kasvaa lähes kansallissankareita.

”Suomessa on vahva sanoitusperinne, joka liittyy varmaan siihen, että suomen kieli kuulostaa niin pölvästiltä laulettuna. Siihen on ollut pakko panostaa”, Terhi miettii.

Scandinavian Music Groupin saamasta palautteesta suurin osa koskee nimenomaan sanoituksia. Ihmiset haluavat kuulla tarinoita niiden takaa ja kommentoida sanavalintoja. Iisan mielestä suomen kielellä menee varsin hyvin juuri nyt.

”Minusta on aika siistiä, että kun eletään vuotta 2014, Suomi on pieni maa, pieni kieli ja pieni kansakunta, mutta silti kielellämme menee musaskenessä tosi kovaa. Osa siitä on tietysti paskaa ja osa on timanttia, mutta ei olla jämähdetty. On ihanaa, että tulee tosi nuoria tyyppejä, tulee niitä sanneja, jotka ravistelevat luutuneita juttuja”, Iisa iloitsee.

Yhteen laskettuna Terhi ja Iisa ovat sanoittaneet satoja biisejä. Hudeilta ei ole voitu välttyä.

”Minulla on omissa sanotuksissani tosi monta kohtaa, mitä vihaan”, Terhi myöntää.

”Joidenkin kohdalla suorastaan yrjöän mikkiin, kun laulan niitä. Ja samalla näkee, kun ihmiset yleisössä fiilistelevät niitä samoja kohtia.”

Pyydän Terhiä nimeämään omia inhokkejaan. Siihen hän ei suostu, koska ne voivat olla jollekin toiselle rakkaita.

No, tekeekö koskaan mieli vaihtaa niitä ärsyttävimpiä ilmauksia johonkin parempaan? Terhiä naurattaa.

”Tuohan on hyvä idea! Jos teemme keikoille vanhoista biiseistä uusia sovituksia, niin miksen voisi samalla sanoittaa niitä uusiksi?”

Iisa vakuuttaa olevansa armeliaampi itseään kohtaan.

”Olemme Mikon kanssa kuunnelleet Reginan Katso maisemaa -debyyttiä kotona ja nauraneet kippurassa. Totta kai siellä on hirveästi kaikkea, mitä tekisi nyt eri tavalla, mutta samalla niissä on ihan sairaan siisti meininki. Minulle on tärkeää olla sinut oman menneisyyteni kanssa”, Iisa painottaa.

”Minä en ole sinut oman menneisyyteni kanssa”, Terhi nauraa. ”Häpeä on minun perustunteeni!”

Kun Terhi Kokkonen alkoi aikoinaan tehdä sanoituksia Scandinavian Music Groupille, tehtävä lankesi hänelle ikään kuin sattumalta. Biiseihin nyt vain piti saada sanoja. Kokkonen tunnistaa jo Hölmö rakkaus, ylpeä sydän (2006) -levyltä biisejä, joiden sanoittamiseen hän suhtautui kunnianhimoisemmin. Viimeistään vuotta myöhemmin ilmestyneellä Missä olet Laila? -levyllä sanoittaminen oli jo muutakin kuin välttämätön työvaihe.

Kolmikymppinen kahden lapsen äiti Iisa Pykäri ei voi odotella inspiraatiota päiväkausia seinää tuijotellen. Kun aikaikkuna sanoittamiseen tulee, on se käytettävä heti. Ideat ovat voineet pyöriä päässä pidemmän aikaa, mutta itse kirjoitustyö on nopeaa.

”Se on aika brutaalia kirjoittamista. Mutta härdelli itsessään on aika hyvä inspiraation lähde: alitajuisesti tietää, että nyt on mahdollisuus tehdä jotain ja se pitää tehdä aika nopeasti”, Pykäri kuvailee.

Rutiinia kirjoittamiseen on tuonut myös työ HMC Musicin ”house writerina”. Viime aikoina Pykärin sanoituksia on voinut kuulla muun muassa Laura Närhen, Paula Koivuniemen ja Jukka Ässän laulamana.

”On eri asia kirjoittaa tekstejä omaan suuhun, kun tietää, mitä haluaa laulaa ja mitä ei”, Pykäri sanoo.

”Mutta kun kirjoitan iskelmäartistille, teksti ei ole Iisa-tekstiä. Silloin se lähtee siitä, mitä artistille halutaan.”

Silloin ei auta olla mustasukkainen omasta sanoituksesta: siitä tulee hyvin nopeasti yhteistä omaisuutta, joka runnotaan uuteen uskoon.

”Vertaan sanoittamista usein sanaristikon tekemiseen. Mietin, mikä sopisi mihinkin kohtaan”, Iisa selittää.

”Eli kirjoitatko sinä suoraan säveleen?” Terhi kysyy ja jatkaa:

”Minä en osaa sitä yhtään. Joel sanoo, että se on sama kun laittaisi käärmettä pyssyyn, jos yrittää saada Terhiä kirjoittamaan melodiaan.”

Jos googlaa lehtijuttuja ja keskusteluja Terhi Kokkosesta ja Iisa Pykäristä, monessa niistä maalataan samanlaisia kuvia. Adjektiivit ihana ja söpö toistuvat. Kumpikin on saanut vuorollaan kantaa kiltin runotytön viittaa.

”Välillä ärsyttää runotyttö-sanan käyttö, varsinkin kun sitä käytetään negatiivisessa mielessä. Haistakaa vittu, mä oon runotyttö ja ylpeä siitä!” Terhi sanoo ja jatkaa:

”Vaikka siihen liittyy vielä tytöttely, jota en missään muussa yhteydessä nielisi.”

Tämän jutun kuvaustilanteessa naiset vitsailevat karaokebaariympäristöstä. Pitäisikö olla bissetuopit ja röökit käsissä? Ei ihan runotyttö-matskua.

”Pikemminkin runotytöt helvetistä”, Terhi keksii.

Syntyy keskustelu siitä, mitä pahaa runotyttöydessä ylipäätään muka on.

”Ehkä siihen mielikuvaan liittyy joku todellisuudesta irrallaan oleminen”, Terhi hahmottelee.

”Mutta samalla koko sanan saama kaiku riippuu paljon siitä, millaisessa ajassa ollaan. Halutaanko sellainen ilmapiiri, että kaiken pitäisi olla betonia ja harmaata, että kakka on kauniimpi kuin kukka? Seuraava sukupolvi sitten taas haluaakin ehkä kuulla henkeviä runoja”, Terhi pohtii.

Iisa Pykäri ei muista törmänneensä omalla kohdallaan runotyttö-sanaan. Sen sijaan hän törmää jatkuvasti mantraan siitä, kuinka kiltti tyyppi Iisa Pykäri oikein on.

”Sillä tavalla olen kiltti, että jos pitää sanoa ihmiselle että ’sä oot perseestä’, niin luultavasti sanon sen jotenkin kivasti. Mutta sanon sen silti. En liitä itseeni sellaista epävarmuutta, minkä liitän siihen jos joku sanoo sanan ’kiltti’. Se ärsyttää, mutta en todellakaan halua lähteä heiluttelemaan keskareita, jotta saisin jotain uskottavuuspisteitä.”

Kohtelu ei aina ole tasa-arvoista miespuolisiin kollegoihin verrattuna.

”Kun minusta ja Joelista tehdään juttua, minusta käytetään sellaisia termejä kuin että ’Terhi hihkaisee’ ja ’Terhi räpyttelee silmiään’”, Terhi kertoo.

Iisa tunnistaa ilmiön: hänkin on lukenut itsestään lehtijuttuja, joissa ”Iisa hihittelee” läpi haastattelun. Terhi uskoo, että ilmiö on tuttu kenelle tahansa, joka työskentelee miesvoittoisessa ympäristössä. Ihmiset eivät tee sitä ilkeyttään, mutta eivät myöskään osaa ottaa asennettaan pois päältä.

”Kun nainen on perfektionisti, se on oikuttelevaa diivailua. Kun mies tekee saman, se on neroutta ja kunnianhimoa. Se on perseestä”, Terhi toteaa.

Iisalle punaisena vaatteena on viime aikoina toiminut häneen liitettävä söpöilyn käsite.

”Minua ei haittaa, jos olen jonkun mielestä söpö, mutta en halua, että minuun liitetään sellaista, että söpöilisin tai yrittäisin olla jotenkin söpö. Inhoan söpöilyä enkä tule keikalle, jotta voisin söpöillä siellä.”

Terhi Kokkoselle musiikkimaailma ei ole sovinistinen, mutta äärimmäisen sukupuolitietoinen kylläkin. Musiikkimaailmassa palkitaan erikseen nais- ja miesartisteja. Jos joku julkistaisi Finlandia-palkinnosta kisaavat naiset ja miehet erikseen, siitä älähdettäisiin.

”Miksi verrataan miehiä miehiin ja naisia naisiin? Ei tämä ole mikään urheilukilpailu”, Terhi huomauttaa.

Runotytöttely ja söpöstelyleima ärsyttävät, mutta Iisa varoo antamasta sen vaikuttaa omaan tekemiseen. Tuntuisi pelottavalta varoa jotain, jottei vain saisi kiltin tytön mainetta. Miettiä, mitä saa laittaa päälle, ettei vain vaikuttaisi liian tyttömäiseltä.

”En halua olla mikään uudisraivaaja tai politisoida omaa tekemistäni. Haluan keskittyä tekemään omaa juttuani”, Iisa sanoo.

Onneksi Iisan oma identiteetti on ehtinyt muotoutua ennen uraa, eikä hänen tarvitse näitä asioita juuri kelailla.

”Tiedän itse, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Samalla on hirveä tarve haastaa itseään ja päästä oman mukavuusalueen ulkopuolelle”, Iisa miettii.
”Ja eihän se mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen tarkoita sitä, ettei olisi oma itsensä”, Terhi muistuttaa ja lisää päälle:

”Kauheaa, kun tässä oikein tuohdun. Nyt kirjoitat siihen juttuun, että ’Terhi täällä tuhahtelee. Terhi nakkelee niskojaan.’”

Joskus niskojen nakkelulle on paikkansa. Nuorgam-verkkojulkaisun sivuilta löytyy nimittäin Manner-levyn kritiikin alta keskusteluketju, johon sekä Terhi että Joel ovat osallistuneet omilla nimillään. Kriitikon ja muusikon suhde on Kokkosen mielestä mielenkiintoinen aihe, mutta usein keskustelu lähtee väärille urille. Kun Cheek syksyllä eväsi toimittajalta pääsyn tiedotustilaisuuteensa, leimahti keskustelu taas auki.

”Se Cheekiin liitetty keskustelu oli maailman paskin. Minusta kriitikot saavat kirjoittaa Rumban tai Nuorgamin kaltaisissa julkaisuissa värikkäästi ja mennä niin henkilökohtaisuuksiin kuin ikinä huvittaa. Mutta kyllä artisti saa myös suuttua ihan niin paljon kuin sitä huvittaa. Jos keskustellaan siitä, kuka on herkkänahkainen ja kuka saa tehdä mitäkin, niin mielestäni vastaus on, että kaikki saavat tehdä ihan mitä haluavat”, Terhi sanoo.

Iisa nyökyttelee. Kivakiva-ilmapiiri ei houkuttele.

”On tosi surullista, jos kaikilla pitää olla koko ajan tosi kivaa eikä kukaan uskalla sanoa mitään tai älähtää mistään”, hän sanoo.

Terhi Kokkonen on sitä mieltä, etteivät musiikkilehtien kritiikit ole tarkoitettu artisteille eikä artistien kannattaisi käydä edes lukemassa niitä.

”Se kritiikki, jota tarvitsen työni tekemiseen, ei tule musakriitikoilta vaan ihan muualta. Eikä se ole musakriitikoiden tehtäväkään. Eivät ne kirjoita juttujaan artistille vaan kuulijoille.”

Vihaajia ja rakastajia sekä Pykäri että Kokkonen ovat varmasti keränneet. Molempien ääni on tunnistettava ja omaperäinen, sitä joko rakastaa tai vihaa. Kummankaan soundi ei synny laulubrassailusta, eikä kummankaan laululla luultavasti käännettäisi tuoleja Voice of Finlandissa.

”Olen aika skeptinen sen suhteen, miten olisi käynyt, jos meikäläinen olisi aikanaan mennyt Idolsiin!” Pykäri nauraa.

”Niin siis mihinkään ei olisi päästy!” Kokkonen lisää, ja jatkaa:

”Minusta on kyllä mahtavaa, että suomalainen nuoriso laulaa niin helvetin hyvin. Ne ovat kuunnelleet koko lapsuutensa ihan erilaista musiikkia kun meidän ikäpolvemme.”

”Joo. Ei meillä näkynyt MTV, kun olin lapsi”, Iisa huomauttaa.

”Ei meilläkään. Kolmonen näkyi, jos vähän veti töpseliä irti seinästä”, Terhi kertoo.

Kun sanon, että huippuunsa viritetty ääni ei välttämättä kosketa samalla tavalla kuin omaperäisempi laulusoundi, Kokkonen nyökkää.

”Jos on tosi koulutettu ääni, se saattaa menettää tunnistettavuutta. Molemmille on paikkansa.”

Ympäröivä karaokebaari on omalla tavallaan kuin antiteesi Voice of Finlandille. Se, joka laulaa oikein tai tyylipuhtaimmin, ei välttämättä saa kovimpia aplodeja. Tulkinta ja heittäytyminen painavat paljon enemmän.

Kello juoksee kovaa vauhtia. On aika taas laulaa. Terhi ja Iisa eivät meinaa millään keksiä, mitä laulaa yhdessä. Ehdotan klassista suomiduettoa: Dannyn ja Armin Tahdon olla sulle hellä. Siihen päädytään, ja pian tuttu melodia alkaa päristä kaiuttimista. Mutta kumpi on kumpi?

”Sinä voit olla Danny, kun olet pitempi”, Terhi sanoo Iisalle.

Iisa ottaa roolinsa vastaan mukisematta. Lauluvuoroja vaihdellaan vähän niin ja näin, koska molempia naurattaa. Se ei ole hihitystä, käkätystä tai kikatusta, vaan nauramista.

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 1/14.

Lisää luettavaa