Vuoden (ainakin nimeltään) kummallisimman kesäbiisin julkaissut Samae Koskinen selventää hieman kappaleensa taustoja ja kertoo syksyllä julkaistavasta soololevystään.

Teksti: Tapio Ahola, kuva: Jussi Lehtisalo

Kuinka läski tai mulkku itse olet?
”Olen aina ajatellut olevani aika läski, vaikka vaaka olisi näyttänyt mitä. Mulkku osaan olla vaihtelevalla menestyksellä. Sanotaan että läski 80 prosenttia, mulkku 30 prosenttia. Koetan tehdä duunia sen eteen, että olisin vähemmän mulkku. Jos saisi sen tiputettua 15 prosenttiin, olisin ihan tyytyväinen.”

Sain kyllä painetta siitä, että ’jumalauta Koskinen, muuta se nimi, ei tuota tule soittamaan kukaan’

Uusi singlesi kertoo kuitenkin ystävyydestä, vai mitä?
”Joo. Se kertoo siitä, että kaverit ovat ajautuneet vähän erilleen – asutaan eri kaupungeissa, toisella on lapsia ja näin. Ne ovat tehneet eri valintoja elämässään, ja silti se tietty yhteys säilyy. Luulen, että se säilyy semmoisten herkässä iässä koettujen yhteisten kokemusten kautta. Ollaan ihastuttu samoihin tyttöihin ja käyty munasillaan uimalassa yöllä uimassa. Semmoisia kolmekymppisiä pikkukaupungin kavereitahan nuo selkeästi ovat.”

Miksi siis tuollainen nimi?
”Sain kyllä painetta siitä, että ’jumalauta Koskinen, muuta se nimi, ei tuota tule soittamaan kukaan’. Että voit saman tien sanoo hyvästit Radio Novalle ja Radio Suomelle. Mutta en minä keksinyt siihen mitään muuta. Näen sen semmoisena äijien hellittelynimenä. Riihimäellä nämä termit ovat tällaisia. Jos haluaa kunnioittaa toista, sanotaan tyyliin ’vitun homo’. Vaikka se ei ole poliittisesti korrektia, niin kyllä se toinen tietää, mitä sillä tarkoitetaan.”

Onko biisistä sitten tullut huonoa palautetta?
”Tosi lämmintä palautetta pääosin. Muutama kommentti kyllä oli, että ’ei noin voi kaverille sanoa, nyt oli vähän liian räikeästi sanottu’. Mutta jos miettii, että sanapari ’läski mulkku’ on tuollaisessa kauhean lämpimässä tarinassa, ja samaan aikaan jotain känniääliöitä ylistetään suomalaisessa nykymusiikissa, niin kumpi todellisuudessa on haitallisempaa nuorisolle?”

Mitä syksyltä ilmestyvältä pitkäsoitolta voi odottaa?
”Siinä on muutamia sellaisia singlelauluja, joihin on panostettu. Mutta toisaalta kun Sister Flo hajosi, olen vienyt siitä taiteellista kunnianhimoa soolojuttuihini. Esimerkiksi levy alkaa kuusiminuuttisella instrumentaalilla. En olisi edellisten levyjen kohdalla tehnyt tuollaista ratkaisua. Albumissa on vähän Black Sabbathia ja Mahavisnu Orchestraa.”

Ei kukaan jaksa kuunnella sellaista, että kun joku huutaa jostain vuoren huipulta ohjeita tyyliin ’älä syö lihaa’ tai ’ole pienemmän puolella’.

Onko sinulla silti kaupallisia odotuksia levylle?
”Olen oikeasti sitä mieltä, että taiteilijat taiteilee ja markkinamiehet markkinoi. Teen niin hyvän levyn kuin pystyn, ja se menee niin hyvin kaupaksi kuin se menee. Ei siitä voi ottaa paineita. Olen oikeasti niin naiivi, että mielestäni tuosta musasta voi tykätä kuka tahansa suomalainen. Siinä mielessä myyntiodotukseni on viisi miljoonaa.”

Pyritkö vaikuttamaan sanoituksillasi?
”Kun tein uuden levyn biisejä, jouduin karsimaan sellaista sormella osoittelua. Huomasin, että omat arvoni puskevat siitä esiin ihan älyttömästi. Ei kukaan jaksa kuunnella sellaista, että kun joku huutaa jostain vuoren huipulta ohjeita tyyliin ’älä syö lihaa’ tai ’ole pienemmän puolella’. Kyllä se tulee sieltä rivien välistä, etten minä mikään natsi ole.”

Sister Flo hajosi viime vuonna. Mitä jäi käteen?
”Tosi hyviä aikoja. Olihan se kuitenkin ihan ensimmäinen juttu, jota tein tosissani. Lopulta asuttiin eri kaupungeissa ja huomattiin, ettei ehkä ole enää niin nastaa tehdä musaa. Se kannatti pistää pakettiin, ennen kuin siitä tuli riippakivi. Olen helvetin ylpeä edelleen etenkin Tragician’s Hatista (2004) ja The Healerista (2007). Kukaan meistä ei ollut mikään virtuoosi soittajana, mutta yhdessä pystyimme tekemään jotain, mihin kukaan muu ei olisi pystynyt.”

Lue koko haastattelu Rumbasta 7/12.