Suomeen tulevan Peter Gabrielin show “tarjoillaan kuin kolmeosainen ateria” – lue haastattelu

26.04.2014

Anna-Maija Lippu toimitti Gabrielin median käyttöön tarjoamasta yleishaastattelusta valitut palat luettavaksi.

Teksti: Anna-Maija Lippu, kuva: York Tillyer

Ikivihreistä hiteistään tunnettu Peter Gabriel saapuu Suomeen esiintymään ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1987. Miltä näyttää valovoimaisen brittilaulajan show tällä kertaa, lähes 27 vuotta myöhemmin? Gabriel kertoo omin sanoin So-klassikkoalbumiaan juhlistavan Back to Front -kiertueen yksityiskohdista yleiseen jakoon annetussa haastattelussa.

Konsertti koostuu miehen mukaan kolmesta osasta, jotka kuvaavat musiikin tekemisen prosessia: ensimmäisenä esitetään uusi, keskeneräinen kappale nimeltä Obut ja loppuhuipennukseksi valmis kokonaisuus, eli vuonna 1986 julkaistu So.

“Tarjoilemme esityksen kuin aterian. Alkupalana on akustinen osio ja toinen osio on maukkaampi vastine, joka on kokeileva ja elektroninen. Kolmantena osiona eli jälkiruokana on So-albumi alusta loppuun sen alkuperäisessä kappalejärjestyksessä”, Gabriel summaa.

Kiertueelle mukaan on kerätty Gabrielin kanssa 1980-luvulla soittanut bändi, joten kasassa on sama kokoonpano kuin vuosikymmenien takaisella Jäähallin keikalla.

Vaikka show keskittyy suurelta osin So-tunnelmointiin muun muassa Sledgehammer-, Don’t Give Up– ja In Your Eyes -hittien parissa, haluaa Gabriel esittää myös uusia kappaleita.

“Olen aika hidas tuottamaan uutta materiaalia, mutta halusin ripauksen jotain raikasta, jotta yleisö näkee myös muutosta ja kehitystä”, hän kertoo.

Entisellä Genesis-jäsenellä on soolomateriaalia seitsemän albumin verran, joten esitettävien laulujen valinta vei aikansa.

“Olihan siinä aika monta ehdokasta, mutta kun aloimme tehdä kolmea osiota, osa kappaleista toimi paremmin akustisesti kuin toiset. Saatan vielä tehdä jotain muutoksia 2014 puolella, mutta se nähdään sitten”, Gabriel vihjaa.

Äskettäin Rock and Roll Hall of Fameen nimitetty herra lähetti myös omat terveisensä Suomeen.

“Odotan innolla Helsinkiin saapumista, ja Elders-järjestön kanssa työskennellessäni tutstuin entiseen presidenttiinne Martti Ahtisaareen ja opin teidän opetusjärjestelmästänne ja muita asioita Suomesta, mistä voimme oppia paljon.”

Back to Front -kiertue saapuu Helsingin Hartwall-areenalle tiistaina 20. toukokuuta.

Lisää luettavaa