Tuottaja ja muusikko Nick Triani kertoi edellisessä Rumbassa Johanna-pestinsä päättymisestä. Nyt hän jatkaa juttua uudesta yhtyeestään ja musiikillisesta menneisyydestään. Haastattelun toinen osa julkaistaan huomenna.
Teksti: Saku Schildt, kuva: NT’s White Trash
Johanna Kustannuksen entinen A&R-työläinen Nick Triani keskittyy nykyään muusikon hommiin ja pian myös oman levyfirmansa johtamiseen. Miehen nimisoittajista koostuva NT’s White Trash -yhtye julkaisi toukokuun lopussa debyyttilevynsä Mourning Becomes Electric, ja herran ikioma levy-yhtiö käynnistyy näinä päivinä.
Triani kertoi pitkät pätkät mietteitään Johanna-pestinä päättymisestä Rumbassa 7/11. Tiivistetysti kerrattakoon, että Triani oli harmissaan Johannan sulautumisesta Universaliin ja epäili vanhan Johanna-hengen kadonneen uusien tuulien myötä. Hän myös arveli monien suomalaisten A&R-työntekijöiden tekevän työtään varman päälle ja olevan toimessaan ”mitäänsanomattomia”.
Nyt Triani kertoo vuorostaan menneistä ja nykyisistä bändiseikkailuistaan. NT’s White Trash perustettiin jo muutama vuosi sitten, ja yhtyeen levykin äänitettiin jo vuoden 2010 alussa.
”Se syntyi tosi nopeasti. Miksasin levyn alkuvuodesta 2010 ja sitten se vain jäi odottamaan, koska olin liian kiireinen Johannan kanssa. Lopulta Stupido kuuli albumin ja päätti julkaista sen”, Triani kertoo.
NT’s White Trashissa musisoivat Trianin lisäksi Mummypowderin Janne Lehtinen, Kauko Röyhkän Narttu-yhtyeessä vaikuttanut Heikki Tikka sekä Kiki Paun Henrik Domingo. Kukin muusikko on marinoitu monissa liemissä: Lehtinen on soittanut Mummypowderin lisäksi Trianin kanssa Treeball-yhtyeessä, Tikka tunnetaan Nartun lisäksi työstään Mummypowderin ja Astrid Swanin kanssa ja Henrik Domingo on Kiki Paun lisäksi vaikuttanut ainakin Somassa.
Tosiaan, Treeball. Miten Triani muistelee Suomi-indien kokoonpanoa, jossa oli mukana tunnettuja muusikoita aina Astrid Swanista ja nykyään Stupido Shopin puuhamiehenä työskentelevästä Aleksi Pahkalasta Jimi Pääkalloon?
”Minusta Treeball-kokemus oli hieman turhauttava. Bändissä oli kovia soittajia ja levytkin olivat hyviä, mutta emme koskaan lunastaneet täyttä potentiaaliamme livenä. NT’s White trashin kanssa on ihan eri tilanne siinä mielessä”, Triani sanoo.
”Ensi vuonnahan tulee kuluneeksi kymmenen vuotta ensimmäisen Treeball-levyn julkaisemisesta, joten kenties teemme taas jotain yhdessä. Katsotaan.”
Ennen Suomeen saapumistaan Triani oli ehtinyt tehdä kotimaassaan Englannissa vaikka mitä. Muusikon uransa Triani aloitti vuonna 1983 17-vuotiaana The Bridge -bändin parissa, joka a kumarsi tyylillisesti syvään New Orderille. Yhtye pääsi aina NME:n sivuille asti. Seuraavaksi Triani perusti vuonna 1995 Supermodelin, joka julkaisi kolme levyä kolmessa vuodessa ja ”oli kuumaa kamaa brittimediassa”.
”Bändin ensimmäistä levyä myytiin aika hyvin ja kiersimme pitkin maailmaa. Yhdysvaltain Columbia kiinitti meidät ja siirsimme toimintamme hetkeksi valtameren taakse, mutta siellä kaikki meni vituiksi”, Triani muistelee.
”Kun kolmas levymme julkaistiin, minä muutin Suomeen ja rumpalimme Nashvilleen, joten päätimme lopettaa siihen. Yhtyeen kitaristista Wolsey Whitesta tuli menestyvä tuottaja, rumpali Lindsay soitti parilla Ben Foldsin levyllä ja basisti Chris julkaisee kokeellista kamaa. Olemme yhä hyviä ystäviä ja puhumme aina, että pitäisi kokoontua taas yhteen.”
Trianilla riittää siis kokemusta rajojen takaisesta soittokulttuurista. Minkälaisen eron hän näkee suomalaisen ja englantilaisen indieskenen välillä?
”Suomalainen ja englantilainen indieskene ovat miles apart. Englannissahan on täysin riippumaton musiikkiteollisuuden haara, joka huolehtii indie-genren asioista. Samalla indiemusiikilla on briteissä valtava yleisö. Vakavasti otettava musiikkimedia käsittelee lähinnä indieartisteja, ja alan yhtyeet saavat radiosoittoa, joten indiemusiikkia – mitä se nykyään tarkoittaakaan – on tarjolla kaikille”, Triani sanoo.
”Englannissa on myös isoja indie-levyfirmoja, jotka pystyvät kilpailemaan monikansallisten suuryhtiöiden kanssa ja joiden artistit myyvät miljoonia. XL, 4AD, Domino, niin edespäin. Nuo yhtiöt pitävät koostaan huolimatta kiinni periaatteistaan eivätkä joudu tekemään niin paljon kompromisseja. Suomessa ei ole mitään tähän verrattavaa.”
Haastattelun toinen osa julkaistaan huomenna. Siinä Triani analysoi suomalaisten ja englantilaisten indiemuusikoiden eroja ja arvioi, mitä aloittelevan bändin pitäisi Suomessa tehdä, jos mielii saada musiikista uran itselleen.