Huhtikuu oli niin tulvillaan hienoja musiikkivideoita, että nykyinen äärimmilleen karsittukin joukkio oli ongelmallista mahduttaa otsikkoon! Ulos jääneet videot löytyvät kunniamaininnoista lyhyillä saatesanoilla jutun lopusta.
Teksti: Mikael Helenius, kuva: Kevin Westenberg
New Yorkin kokeelliset post-punkkarit Liars julkaisee kesäkuussa kuudennen albuminsa. Edellislevylle Sisterworld Samuli Knuuti antoi arviossaan kolme tähteä, ja kertoi, että ”kappaleet sukkuloivat humalaisen Nick Cave -tunnelmoinnin ja post-punk-kitaramantrojen välimaastossa, millä Liars pyrkii omien sanojensa mukaan tallentamaan levylle Los Angelesin vieraantuneen tunnelman.”
Vieraantunut Los Angeles on tärkeä elementti No.1 Against the Rush -kappaleen videolla. Stereogum rinnasti videon viimevuotiseen toimintatyylittelyyn Drive, eikä ole hakoteillä.
Pesulassa työskentelevä keski-ikäinen mies istuskelee alusvaatteisillaan sängyn laidalla ja näyttää surkealta kuin Philip Seymour Hoffman Happiness-elokuvassa. Lohdutonta kuvaa seuraa määrätietoisuus, kun mies pukeutuu huolellisesti ja lähtee pesula-autollaan öisille kaduille, joilla katuvalot hohtavat suurkaupungin jylhässä pimeydessä.
Pimeillä kaduilla mies murhaa ihmisiä, käärii nämä muoviin ja nappaa autoonsa. Alun muovin kestävyyden kokeileminen ei ollutkaan kovin merkityksetöntä. Säälimättä (mutta kohtalaisen mielikuvituksellisesti) murhaavalta mieheltä pääsee karkuun Liarsin Angus Andrew, joka päätyy ”But there’s nowhere to go” -julistavan katukyltin luo, minkä luona hän näkee pahuuden.
Videon ällöväkivaltainen maailma ei ole Driven lailla vähääkään lohdullinen ja selitetty. Miehen väkivallanpurkauksia ei perustella, mutta tulkinnassa intuitio viittaa ihmisen uupumiseen ja viimeiseen kostoon. ”I’m burning myself away today”, kuuluu Andrew laulavan. Katkeruutta ja vihaa esitetään optimismia vasten, kun mies käyttää ilmoitusta kadonneesta koirasta harhautuksena tappopuuhissaan ja pamauttaa konepellin auttavan pesula-asiakkaan päähän. Vieraantuneen ihmisen pahuus ja silmitön väkivalta satunnaisesti valittuja ihmisiä kohtaan on väkevää ja aiheuttaa vaikeaa oloa, erityisesti norjalaistapahtuman valossa.
Liars – No.1 Against the Rush (ohjaus Todd Cole)
Nicki Minajin (joka esiintyi jo alkuvuonna Videovilkaisussa) tuoretta levyä voisi kuvailla vaikkapa… mielenkiintoiseksi. Mielipuoliseksi ja hämmentäväksikin ehkä. Jotkut myöskin ovat kuvailleet sitä huonoksi, mutta se ei sulje aikaisempia kuvailuja ulos.
Vaarallisen koukuttava ja tarttuva Starships on eurodancessä uitettua höpöpop-räppiä, jonka tuottaja RedOne olisi pienillä muutoksilla voinut sujuvasti antaa tuotantosuosikilleen Lady Gagalle. Monia yhtenäisyyksiä imagoissaan omaaville tähdille (joista oli enemmän Rumbassa 2/12) on yhteistä myöskin suuri panostus musiikkivideoihin, jotka ovat usein näyttäviä ja vähintäänkin erikoisia.
Havaijin Oahu-saarella kuvatun videon alussa avaruusalukset sinkoavat Minajin keimailemaan rannalle bikineissään. Tästä liikehditään milloin taikametsään, tulivuoren juurelle kimallusjoraamaan kuin kevytpsykedeliaankin, samalla kun Nicki vaihtelee hiustyyliään avaruusoliomaisella nopeudella.
Vaikka video onkin silkkaa pintaa, ei se tunnu kovinkaan silotellulta missään vaiheessa. Otoksista suurimmassa osassa tuntuu löytyvän pientä rosoisuutta, mikä Gagan rohkeimmistakin videoista uupuu. Sitä on vaikea määritellä. Johtui se sitten kuvakulmista, leikkauksesta, värimaailmasta tai sisällön täydellisestä sekavuudesta, on esitetty maailma eittämättömän kiinnostava. Ainakin kiinnostavampi kuin hieman aiemmin ilmestynyt, levyn rap-puolta edustavan Beez in the Trapin laiskanpulskea video.
Nicki Minaj – Starships (ohjaus Anthony Mandler)
Helena Bonham Carter vakuutti viimeksi Kuninkaan puhe -elokuvassa kohtalaisen pienimuotoisesta roolistaan huolimattakin. Taidepoppari Rufus Wainwrightin tuore, Mark Ronsonin tuottama Out of the Game on kevyempää Wainwrightia, jonka nimikappaleen videolla Bonham Carter nähdään ikävystyneenä kirjastonhoitajana.
Päiväunisen kepeällä videolla Bonham Carter kuljeksii liki tyhjää kirjastoa pitkin tulkiten tuskaansa milloin kaihoisasti ilmehtien tai suurieleisesti vääntelehtien. Seurana on kolme Wainwrightia, joista jokainen tekee kirjastosyntejä. Yksi haluaa tupakoida, toinen läikyttää nesteitä ja kolmas yrittää nuolla sormenpäätä ennen sivunvaihtoa. Arvaathan, mikä näistä on läpsäisyn arvoinen. Kolmikko myöskin pitää toisistaan aika paljon, ja päätyy samaan petiin. Kuin myös kirjastotäti.
Aina yhtä karismaattinen ja viehättävä Bonham Carter leikittelee videolla ammattitaitoisesti ja saa unohtamaan kaiken mitä ohjaaja Philip Andelman lienee halunnut kertoa esimerkiksi sillä, että lopussa Bonham Carterin hahmo lukee Anthony Trollopen teosta The Way We Live Now (1875). Ei sen väliä, I’m out of the game.
Rufus Wainwright – Out of the Game (ohjaus Philip Andelman)
Viime vuonna dubstep-artisti Jokerin komealle The Vision (Let Me Breathe) -kappaleelle vokaalit lainannut brittiartisti Jessie Ware on julkaisemassa tänä vuonna ensimmäisen oman levynsä. Levyn ensisinkku Running oli läpeensä hienoa R&B-poppia, jonka videolla Ware tanssahteli tyhjän yökerhon lavalla tähtikarismaa huokuen.
Toinen sinkku 110% on soljuvan kevyt pop-kappale vastustamattomasti junnaavalla laulumelodialla. Videolla Ware kuljeksii kuvauksellisen vehreissä maisemissa pukeutuneena muodikkaisiin asuihin. Tekstissä hän kertoilee itsenäisyydestään siitäkin huolimatta, että palaisikin kumppaninsa luo. Ware tanssahtelee yksikseen, minkä jälkeen istahtaa ilmeisesti kumppaninsa autoon.
Aina ei tarvita ammattinäyttelijää, joka kykenisi tekemään läsnäolollaan musiikkivideosta eläväistä seurattavaa. Yksinkertainen ja mainosmaisen silotellulla visuaalisuudella varustettu video tuskin toimisi ilman yhtälailla kevyttä ja pikkunättiä kappaletta. Jatkuvasti toistuvien kuuntelukertojen kaveriksi löytyy onneksi sopivan helpporuokainen kaveri.
The Fader -sivuston haastattelussa Ware kertoo tuntevansa suuren osan nyky-R&B:stä roskaa, mutta pitäneensä Usherin tuoreesta Diplo-tuotannosta Climax, sekä Beyoncésta. Mahtavaa! Levyä innolla odotellessa.
Jessie Ware – 110% (ohjaus Kate Moross)
Kunniamaininnat:
Mirel Wagnerin Joe on mietteliäs ja kaunis. of Montrealin Spiteful Interventionin videolla sen sijaan sulaa ja pomppii häiritseviä animaationaamoja. Feistin Bittersweet Melodies koostuu valokuvasarjaan, jossa ihmiset toistavat lapsena tai nuorena otettuja valokuviaan vanhempina. Gossipin svengaava Perfect World keinuu myöskin videona.
PMMP:n Heliumpallon videon vieraannutti toiset liian taiteellisena, toisille maistui. Suvi Isotalo hassutteli kun Helsingissä oli kylmää ja Aasiassa kaunista. The Shinsin The Rifle’s Spiral on Tim Burton -henkistä häröilystopmotionia. jj:n Beautiful Life muodostuu nykypolvien omasta nostalgiamuodosta, pikselirakeisilla digikameroilla kuvatusta materiaalista. Suvi Koivu hajotti Rubikin kuution oivallisen iskelmäpopin tahdissa.