Eikä siinä kaikki, vaan Juha Torvista ja Tero Vaaraa yhtä aikaa. Pelottaako? Syytä olisi.
Teksti ja kuva: Kai Vikkelin
Veto, Ewert and The Two Dragons, Cosmobile
Tavastia, Helsinki
7.12.2011
Cosmobile soittaa kappaletta nimeltä The Finger, mutta näyttää ja kuulostaa enemmänkin löysältä kullilta. Vetäydyn Beat Barin puolelle ja sanon naaraalle, että lopettaisivat jo. “Niin ne lopettaakin, heti näiden keikkojen jälkeen.”
Oho, ei nyt kokonaan olisi tarvinnut. Olen ollut uutispimennossa.
Täytyy siis ottaa keikasta kaikki irti. Palaan saliin.
Cosmobile soittaa jotakin afrohenkistä kappaletta. Afrovaikutteet ovat kamalinta, mitä indiepopille on tapahtunut sitten Emma Kemppaisen syntymän. Jos valkoisen nörttipojan kullilla yrittää soittaa afrikkalaishenkistä musiikkia, se on yhtä epätoivoinen yritys kuin laittaisi 20-hevosvoimaisen Evinruden Maarianhaminan lauttalaituriin ja yrittäisi työntää sillä Ahvenanmaan Merenkurkkuun.
Living Colour esitti aiheesta kaiken olennaisen jo vuonna 1991 Solace of You -kappaleessaan. Olivathan he aitoja amerikanneekereitä. Kuunnelkaa vaikka.
Living Colourin kitaristi Vernon Reid kävi 1990-luvun loppupuolella keikalla Järvenpään Gildassa Black Rock Coalition -kollektiivin riveissä.
Keikan jälkeen baaritiskillä huojui mies, jonka vyönsoljessa oli niin sanottu Keravan lippu. Joku mustan rockin koalition miehistä oli muljauttaa silmät päästään.
“This guy would come to Hanukkah with swastika“, hän tokaisi.
Siteerasin mielessäni Luukkaan evankeliumia. ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”
Väkivallalta vältyttiin, mutta toisin kävi eräälle keravalaiselle saman liiton miehelle parikymmentä vuotta aikaisemmin. Kehittyvien maakuntien Suomessa keikkamatkalla ollut Teddy & The Tigersin Aikka Hakala ei malttanut odottaa vuoroaan Veijo Esson baarissa vaan paineli suoraan jonon keulille.
Lokaali kyseenalaisti Hakalan käytöksen, johon tämä vastasi ykskantaan: “I’m Teddy Guitar.”
Alkuasukas tempaisi keravanpelleä takakädellä suoraan tööteriin. “Oo vaikka Jeesus, mutta täällä et etuile.”
Cosmobile lopettaa. Kiitos Jeesus tästäkin.
Palaan Beat Barin puolelle. Ei jumalauta. Pullo A-kaljaa 5,20, naaraalle ostettu Crowmoor SEITSEMÄN euroa.
Sanon naaraalle, että näillä hinnoilla tulisi halvemmaksi lentää Berliiniin keikalle.
“Saisi kyllä juoda aika paljon.”
“Niin, saisi vielä juodakin aika paljon”, vastaan.
Naaras tuhahtaa ja sinkoaa mulkaisun mallia “jos katseet voisivat tappaa (tai ainakin potkaista nyyteille)”.
Onneksi paikalla on muitakin ihania naisia: Peli-Elina, Laivahuora, Sapsukka ja Sirpa. Ei aikaakaan, kun keskustelemme erään festivaalin palveluksessa olevan Sirpan kanssa paskalla runkkaamisesta. Spekuloimme, millaista olisi työnnellä pökälettä sisäänsä.
Puheenaihe johtuu siitä, että olimme Sirpan ja parin muun henkilön kanssa vuosi sitten Tallinnassa. Meillä oli bisneksiä erään virolaisen artistin kanssa. Hänellä on sama manageri kuin Ewert and The Two Dragonsilla.
Istuimme Scotland Yard -ravintolassa ja puhuimme, miten nautinnollista krapulassa on käydä paskalla. Puhuimme myös siitä, miten nautinnollista krapulassa on runkata.
Saimme kollektiivisen ahaa-elämyksen: entä jos nämä kaksi yhdistäisi!
Sirpa lähti vessaan kokeilemaan.
Tästä jäi elämään termi OK. Orgasmikakka.
Keskustelurinkiin tulee Johannes “Heikki” Kinnunen. Vaihdamme muutaman korrektin sanan. Panen merkille, että hän näyttää juovan omilla rahoilla ostettua olutta. Voiko se olla mahdollista? Hän on sentään Fullsteamin palveluksessa. Jopa Fullsteamin omat työntekijät levittävät seuraavanlaista kaskua:
– Mistä tietää, että ulkona on todella kylmä?
– Juha Kyyröllä on kädet omissa taskuissa.
Illan tanskalaisen pääesiintyjän paidoista tulee mieleen kirkkovene. Ei siksi, että niissä olisi graafinen esitys vaginasta, vaan tekstisisältönsä vuoksi.
VETO
VETO
VETO
VETO
VETO
VETO
VETO
Pääesiintyjä, schmääesiintyjä. Näyttää siltä, että ainakin yhtä suuri osa yleisöstä on tullut katsomaan virolaista Ewert and the Two Dragonsia. Sillä on typerä nimi. Taustalta löytyy selitys: yhtye on ikään kuin käänteinen Trio Erektus (nuoremmille lukijoille mainittakoon, että Trio Erektuksessa oli kaksi jäsentä, koska kolmas hirtti itsensä puolapuihin). Ewert Sundja nimittäin aloitti musisoinnin kahden toverin kanssa, mutta tätä nykyä yhtye on nelimiehinen.
Ewertin keikka on vitun kova.
Vasemmassa laidassa on kitaristi Erki Pärnoja, joka hieman liian ylhäälle kinnatun Telecasterinsa kanssa näyttää jokaisen nuoren naisen päiväunelta ja heidän äitiensä toivevävyltä (jota tekisi mieli nussia heti kun tyttären silmä välttää).
Oikeassa laidassa taas basisti Ivo Etti, joka näyttää Kari Heiskaselta.
Ewert Sundja on hellyttävän ujo ja näyttää hieman Thom Yorkelta.
Rumpali Kristjan Kallas on vitun kova.
Täällä ei ole aivan yhtä vahva silakantuoksu kuin marraskuussa viimeistä penkkiä myöten loppuunmyydyssä Nokian konserttihallissa Tallinnassa, mutta naisvaltainen yleisö ottaa yhtyeen lämpimästi vastaan. Syystäkin.
Ewertin keikka on vitun kova.
Naapurinpoikamainen hauraus yhdistyy viimeisen päälle mietittyihin sovituksiin, joissa ei todellakaan sählätä. Mitä nyt esikoisalbumin nimiraidan The Hills Behind the Hillsin lopussa, mutta pieni räjäytys on aina paikallaan.
Asiasanat: Fleet Foxes, Bon Iver, Arcade Fire, Paradise Oscar, The Beatles, Crosby, Stills, Nash & Young, Oasis, Adolf Hitler.
Miten niin Adolf Hitler? En voi mitään, mutta havahdun siihen, että mietin kotimaisia kappaleita, joissa huudetaan “Sieg Heil”. Heti tulee mieleen kaksi: Cucumber Farmerin Formula 3000 ja Vaasankatu SS:n Hesari Blues.
Puolustaudun sillä jo Hunter S. Thompsonin ymmärtämällä tosiseikalla, että olennainen löytyy keskittymällä epäolennaiseen. Niin kuin vaikka tässä tapauksessa Juha Torviseen.
Oletteko kuulleet, että Juha Torvinen on todellinen gentlemanni: hän käyttää aina kondomia. Ottaa sen pois vain kustessa ja naidessa.
Juhani Merimaa juttelee Johannes “Heikki” Kinnusen kanssa sohvalla. Veikkaan, että huumorimiehenä tunnetulla Merimaalla on ollut tänään kielen päällä päivän kysymys: “Monelta on Veto?”
Yritän kuunnella Vetoa, mutta ajatuksiini tulee taas Juha Torvinen.
Tiedättekö, mitä eroa on kivellä ja Juha Torvisella?
Kiveä ei voi nussia.
Luoja paratkoon. Olen menettämässä järkeni.
Oletteko kuulleet tarinan siitä, kun Juha Torvinen tapasi Tero Vaaran Tavastian pisoaarilla? Siis siellä, mihin Juhani Merimaan 60-vuotispäivillä ilmestyi metallialan yrityksen lahjoittama teksti “olkoon kaaresi kantava”, mutta virtsa syövytti muutamassa kuukaudessa rosterikirjaimet irti pellistä, ja nyt urinaalissa lukee osapuilleen “OK”.
Juha Torvinen oli Tavastian pisoaarilla, ja viereen sattui itse Tero Vaara.
“Se täyttää välin korvien, päätään tyhjentää Juha Torvinen”, lauleskeli joku humoristi, joka oli käynyt eriössä kakalla eli ns. lähettämässä demon Pokolle.
Torvinen ei voinut olla vilkaisematta Vaaran “mambaa”. Sanomattakin on selvää, ettei hän sen jälkeen voinut olla kysymättä, miten hän saisi itselleenkin yhtä valtavan mamban.
“Katsohan, Juha”, Vaara sanoi toverillisesti. Hän otti mamban käteensä ja paukautti sitä kolme kertaa urinaalin reunaan. Thump. Thump. Thump.
Mamba kasvoi silmissä. Tai siis Vaaran kädessä. Torvinen sai suurimman ahaa-elämyksen sitten Asustelaulun säveltämisen. “Kiitos, Tero!”
Matka yöbussilla Tampereelle on hidas ja piinaava. Kun Torvinen vihdoin pääsi kotiin, hän päätti yllättää vähemmän kiharaisen puoliskonsa. Hän hiipi pimeään makuuhuoneeseen ja alkoi valmistautua lemmen töihin. Torvinen asettautui pylvässängyn päädyn eteen ja laski tangansa. Thump. Thump. Thump.
Torvisen vähemmän kiharainen puolisko heräsi.
“Tero, sää oot hullu! Juha voi tulla koska tahansa!”
Tarina ei tietenkään ollut tosi. Itse asiassa sen runko oli varastettu Juho Juntuselta, tarkemmin sanottuna Soundin sisällysluettelosta. En ole varma, mutta alkuperäisessä versiossa pääroolissa saattoi olla Tommi Läntinen. Tai sitten sekoitan sen Juntusen CMX-haastatteluun, jossa Aki Yrjänä ja Janne Halmkrona suunnittelivat saapuvansa lavalle jalkaterät konttaavien Tommin ja Hombren perserei’issä.
Tuo oli kultakauden Juntusta. Minulla on sitä ikävä. Rockjournalismi ilman järjettömiä ylilyöntejä on hevosen vitusta.
Tämä tarina sen sijaan on tosi: Kotiteollisuus-elokuva Rai! Rai! sai ensi-iltansa Oulun musiikkivideofestivaalilla. Siinä on kohtaus, jossa Jouni Hynynen katsoo Himoksella Eppu Normaalin keikkaa.
Kun lopputekstit olivat rullanneet, Juha Torvinen nousi katsomossa seisomaan ja käytti puheenvuoron: “Oliko teillä lupa käyttää elokuvassa Eppu Normaalin musiikkia?”
Hynynen änkytti partaansa.
“Nyt on”, Torvinen sanoi.
Huh.
Vapauttava mutta jämerä kommentti laukaisi tilanteen. Juha Torvinen, väkisinkin helvetin hieno mies. Kaljan tarjoan, kun nähdään.
Veto soittaa musiikkia ja laulaja laulaa äänellään. Yleisössä on The Duke -yhtyeen Mikko Kananoja. Hänet tunnetaan nimellä Afro-Mikko. Minusta tuntuu, että osa Afro-Mikosta kuoli, kun hän muutti Vaasasta Helsinkiin. Kun Etelä-Pohjanmaalla kulkee afro päässä, on jatkuvasti alttiina räjähtävälle väkivallalle. Helsingissä saman efektin saisi aikaan vain jos päättäisi kulkea loppuikänsä kulli sepaluksesta ulkona.
En voi sille mitään, mutta Afro-Mikon kiharapallosta tulee taas mieleen Juha Torvinen.
Tiedättekö, mitä eroa on Juha Torvisella ja venäläisellä perseenräpsyttimellä?
Juha Torvinen toimii.
