Kesäkuun videokattauksen kokoamisessa kesti totuttua hieman pidempään, kun sisältöä sattui löytymään melkoisesti – vieläpä yhden teeman puitteissa. Jokaista videota yhdistää ison profiilin tähden vieraileminen. Toimena saattaa olla puolialasti kaduilla juokseminen, hikinen kännitoikkarointi, sukukalleuksien vilauttelu tai presidenttinä poseeraaminen.
Teksti: Mikael Helenius, kuva: Coldplay-video
Ensimmäisestä videosta vastaa Noel Gallagher’s High Flying Birds, jota nimetessä otsikkoystävällisyys ei tainnut juolahtaa mieleen. Toisaalta, olihan se Oasis aivan liian ytimekäs nimi.
Varsin passelin pop-levyn tehnyt Noel on helpohko tulkita parisuhteen erosta ”voittajana” selvinneeksi osapuoleksi: veli-Liamin ja muiden Oasis-soittajien Beady Eye -yhtyeen levy kun oli kuin Oasista, mutta kehnommilla sävellyksillä.
Everybody’s on the Run -videon tähti on Mischa Barton, joka on tehnyt kovin vähäisesti mitään huomionarvoisia rooleja O.C.-sarjan jälkeen. Ei Bartonille videollekaan ole mitään tähdellistä tekemistä keksitty, sillä liki koko videon keston ajan Mischa juoksee. Alusvaatteisillaan. Hidastettuna.
Video on aika typerä. Noel on taksikuski, jonka auton oven väliin jää Bartonin mekko. Leopardikuvioisissa alusvaatteissaan kadulle jäänyt näyttelijä tekee saman mitä kuka tahansa muukin tekisi, eli lähtee juoksemaan taksin perään.
Samanaikaisesti leopardikuvioisiin boksereihin pukeutunut mies hakee oveltaan paketin, josta löytyy uudet tennarit. Miehen iloitessa saapuu satunnainen pitkätukkaskeittari ja vie kengät ihan vain, koska voi. Mies lähtee juoksemaan skeittaajan perään.
Kuin ihmeen kaupalla leopardikuvioiset puolinudistimaratoonarit kohtaavat dramaattisessa lopussa, kun Bartonin rintamusta on kuvattu tarpeeksi lähikuvissa ja skeittari on heitellyt hieman isoja temppuja.
Jatkuvat lähikuvat näyttelijöiden puhtoisista kengistä luovat kuvan kenkämainoksesta. Sisältöpitoista sanottavaa jokaisen sielun loputtomasta juoksusta onkin jotakuinkin yhtä paljon. Ajoittaiset hölmöydet toimivat, mutta ne sotivat pahasti mahtipontista ja dramaattista kappaletta vastaan. Alun esittely tosin on toimivaa kerrontaa, siitä pieni kehu.
Noel Gallagher’s High Flying Birds – Everybody’s On The Run (ohjaus Mike Bruce)
Coldplayn video kappaleelle Princess of China ei aivan moitteetta istu tämän jutun teemaan, kun tähtivierailija Rihanna myös laulaa itse kappaleella. Näyttelijänsuoritus tosin on samankaltaista tähtiposeeraamista kuin osalla muistakin edustajista, joten menköön.
Video esitellään trailerina, jonka mainitaan sisältävän ”ninjitsua, lento-osio, tanssinumeroita, rummuttamista, haahuilevia ronineita, bouduoir-kohtauksia, oikeussalidraamaa ja prinsessoita.” Lupaavaa! Juoni on jotakuinkin sellainen, että Chris Martin saapuu liehittelemään prinsessaa, jonka kanssa hän päätyykin miekkailemaan ja lähentelemään.
Videon visuaalisuus on kaksijakoista. Yksi aspekti on filmisuhina (synteettistä tai ei), jolla korostetaan kaukoitäelokuva-tunnelmaa. Kuin sen täydelliseksi vastakohdaksi työnnetään ruudulle kömpelöitä ja muovisia CGI-maisemia. Sisällöllisesti taas mukaillaan wuxia-elokuvia, vaikka Rihannan hahmolla onkin käsiä ihan hindulaisen paljon. Ehkä kaksitahoisuus on jokin teema, kun kappalekin on kahden erilaisen toimijan yhteistyötä?
Ei varmaankaan. Vaikka videolta löytyykin muutama kiehtovan oloinen kohtaus (Rihannan huivinheiluttelu, rummunpaukuttelut), en katsoisi kokonaista elokuvaa tämän trailerin perusteella. Etenkään jos dialogi olisi samaa tasoa kuin lyriikat:
”I could’ve been a princess, you’d be a king
Could’ve had a castle and wore a ring
But noooooo, you let me goooooo!”
On toki kaiken reiluuden nimissä mainittava, että video on puisevahkoa Paradisea rutkasti parempi.
Coldplay – Princess of China (ohjaus Adrian Petty)
Lana Del Reyn viides video Born to Die -levyltä saapui ison maailman elkein: ensin julkaistiin neliminuuttinen traileri(!) videosta, jonka kesto on liki kahdeksan minuuttia. Jännitys kasvoi ja mannerlaatat jyrähtelivät, kun video vihdoin saapui ja se oli jotakuinkin sitä mitä uumoiltiinkin. Lana Del Rey on Marilyn Monroe sekä Jacqueline Onassis (tuttavallisesti Jackie Kennedy), ja tähtivierailijana rapartisti ASAP Rocky on lippispäinen ja sikarisuinen John F. Kennedy. Tästä on hyvä lähteä.
Alussa Del Rey tekee parhaansa imitoidakseen Marilyn Monroen maineikasta onnittelulaulua Kennedylle. ”Money is the anthem of success”, kuiskailee Del Rey tämän jälkeen Onassiksena milloin perheidyllin, milloin leijonantaljan ympäröimänä. Presidenttipari nauttii toistensa seurasta. Suuressa juonenkäänteessä kuuluu aseen laukaus, ja Onassis tarkastelee tragediaa tuska silmissään.
Videolla Del Rey leikittelee rikkaan ja vaikutusvaltaisen miehen vaimon arkkityypillä: elämä on näennäisen onnellista perheidylliä, mutta taustalla on onnettomuutta ja kenties ongelmia vahvaluonteisen puolison kanssa.
Videon ohjaaja Anthony Mandler taustoitti videon aikomuksia MTV:n haastattelussa hyvin. Siinä hän kertoilee, kuinka ASAP Rockyn ja Del Reyn muodostaman presidenttiparin on tarkoitus olla ”uuden sukupolven monikulttuurinen” versio Kennedien omasta.
Del Reyn tekstin hekumointi rahalla ja samalla luksuselämän sisällään pitämien traagisten kohtaloiden kuvaaminen on sekavahkoa ja hieman ylenkatsovaa. Se tuntuu kuvastavan paikoin Marilyn Monroen hurjaa kohtaloa ja luonnetta (Overdose and dyin’ / I’m in drugs and in love / In my dreams and a rage).
Mukana kyllä vilahtaa Onassiksen pyytteettömän rakkauden kuvailua (And I remember when I met him, it was so clear that he was the only one for me. We both knew it, right away.) sekä parin ongelmat (And as the years went on, things got more difficult and we were faced with challenges.). Nämä osiot on lisätty monologinpätkänä videon loppupuolelle, eikä niitä levyversiolta löydy.
Kennedien avioliittoon tai presidentin ja Monroen suhteeseen perehtymättömälle päällimmäiseksi sisällöksi jää Del Reyn esittämän Onassiksen suru miehen kuoltua traagisesti, juuri hänen hoettuaan rakkauttaan miestä kohtaan. Uusi näkemys presidenttiparista on kyllä kiehtova, muttei sisältöarvoltaan niin suuri. Videon surullinen loppu tosin on toteutettu eittämättömän hienosti, kuten myös koko videon kaitafilmin parhaita puolia esittelevä visuaalisuus.
Lana Del Rey – National Anthem (ohjaus Anthony Mandler)
Toukokuussa ilmestyneen Sigur Rósin Valtari-levyn oheen on rakennettu melkoisen kunnianhimoinen musiikkivideosarja, joka kantaa nimeä Valtari Mystery Film. Sarjassa yhtye on palkannut nipun elokuvantekijöitä tekemään yhdelle levyn kappaleista mieleisensä videoteoksen. Jokaiselle on annettu sama budjetti visionsa toteuttamiseen.
Tähän mennessä virallisia teoksia on saapunut neljä: Ragnar Kjartanssonin tukehtumiskomiikkavideo Ég Anda, levyn kansitaiteen tehneen Inga Birgisdóttirin vähäeleinen ja maalauksellinen Varúo, Alma Har’elin Fjögur Píanó sekä Arni & Kinskin Rembihnútur. Näiden lisäksi Birgisdóttir on tehnyt myös ”liikkuvan taideteoksen” kappaleen Ekki Múkk kaveriksi.
Tarkastelussa on videoista kolmas, hitaan ja lämpöisän instrumentaalikappale Fjögur Píanon video. Israelilaissyntyisen Har’elin teos on kiinnittänyt eniten huomiota tähtinäyttelijä Shia LaBeoufin ja tämän peniksen myötä. Melkoisen äärimmäinen tapa irrottautua leluleffatähden roolista.
Sarjan nimen mukaisesti kyseessä on kovin mystinen video. LaBeouf ja Denna Thomsen ovat pari, joka herää synkronisoidusti, pukee yhdessä, tanssii sujuvasti ja koskettelee toistensa ruhjoutuneita ja likaisia kehoja hellästi. LaBeoufin hahmo suutelee hellästi perhosta.
Kummallinen mieskaksikko kaappaa pariskunnan, sitoo silmät ja vie parkkihalliin vedenalaiselle tutkimusmatkalle autolla. Tämän jälkeen on vuorossa huone, jonka seinät ovat täynnä tauluihin ripustettuja perhosia. Näyttäisi siltä, että yksi näistä on LaBeoufin suutelema perhonen, mikä aiheuttaa väkivallanpurkauksia ja riitaa kaksikon välille. Lopulta pari herää taas uudestaan synkronisoidusti kosketellakseen toistensa haavoja.
Ylläoleva on erittäin tiivistetty kuvaus tapahtumista, sillä video poukkoilee hurjasti sisällössään suuntiin, joista isoa osaa on vaikea tulkita. Pohjimmiltaan video tuntuu kuitenkin kertovan vaikeasta, mutta hyvin syvästä parisuhteesta. Toisensa murjovat rakastavaiset ovat kuitenkin kuin yhtä, pelissä on tuttu rakkaus ja viha -teema. Kaikkea tätä kotoisen lämpimän, vähäeleisen ja kauniin kappaleen kaverina.
Video olisi helppo tulkita teennäiseksi taidekoulukikkailuksi, mutta tunnelman muutokset hauraasta hauskaan, hellästä vihaiseen ja kauniista rujoon ovat taiten hallittuja, mikä tekee videosta kiehtovan teoksen.
Sigur Rós – Fjögur pianó (ohjaus Alma Har’el)
Myös Harry Potter -elokuvasarjan tähti Daniel Radcliffe on pyristellyt tähtinäyttelijän roolista näyttelemällä sukukalleuksiaan, tosin teatterissa joitakin vuosia sitten. Slow Club -yhtyeen videolla ei tarvitse vilautella, vaan hikinen humala kukkapaita päällä lomakohteessa riittää oikein hyvin.
Videolla Radcliffen hahmo heräilee baarista aamunkoitteessa, hoippuu ympäriinsä, juo eilisen juomia, tanssahtelee pöydällä, katselee auringonnousua sekä näyttää mietteliäältä ja tuskastuneelta. Koko teos on kuvattu yhdellä otoksella, mikä saa sen sujahtamaan ohi kuin hetkessä: tarttumapintaista isoa käännettä ei löydy, vaikka Radcliffen näyttelyssä onkin hyvä dynamiikka läpi videon.
Video kuvastaa muutoksen tarvetta syvässä tietämättömyyden tilassa, kuten lyriikat kuvailevat. Sen sijaan vähintäänkin yhtä tärkeä sanoma taitaa olla, että Radcliffe näyttää aika hauskalta huulisynkatessaan Rebecca Tayloria.
Slow Club – Beginners (ohjaus Lucy Needs)
Tässä vaiheessa, kun on jo hieman alastomuudesta edellisten kohdalla mainittu, on hyvä käsitellä kohua ja porua herättänyt The Flaming Lips -video, joka on katsauksen viimeinen teos. The First Time I Ever Saw Your Face on yhtyeen tekemä kappale soul-tähti Erykah Badun kanssa. Artisti lupautui myöskin esiintymään musiikkivideolle.
Kun bändin ehdotukset videon sisällön suhteen tuntuivat Badulle liian roiseilta, kutsui artisti siskonsa tuuraamaan alastonkohtauksiin. Lopputuloksena syntyi glitterin ja juoksevien nesteiden täytteinen video, jossa siskon alastomuudella makustellaan pitkällisesti samalla kun bändin jäsenet tekevätjotain triviaalia.
Badu ei videosta pitänyt, vaan hyökkäsi Wayne Coynea ja kumppaneita vastaan isossa Twitter-taistelussa, jossa haukkui bändin jäsenet lyttyyn. Hätäisesti versiota ”keskeneräiseksi” syyttänyt bändi pahoitteli videosta ja poisti sen internetistä, vaikka Coyne ei malttanutkaan olla kuittailematta takaisin. Lue asiasta tarkemmin tämän linkin takaa.
Videota ei poistamisen vuoksi nyt katsottavaksi saada. Todettakoon silti ulkomuistista, että videon alastomuutta on vaikea perustella muuten kuin sillä, että kai se pyllyn läimäytteleminen hidastettuna oli juuri sopiva kuvitus niinkin mitäänsanomattomalle kappaleelle.
Kunniamaininnat:
Rap-köriläs Killer Mike mahtoi pitää toimintaelokuvasta Drive, sillä artistin Big Beast -videon alku on pastissi elokuvan ensimmäisestä kohtauksesta. Tämän jälkeen miehestä kehkeytyy kömpelöiden splatter-elokuvien karski ja säälimätön sankari. Tunnelma on rujo ja jännittävä, katso siis video tästä.
Karri Koiran Kaikki tai ei mitään -videon on käsikirjoittanut Ruudolf, joka on ilmeisesti kasarileffansa katsonut. Ei ole mitään ongelmaa, mitä dramaattinen tanssibattle bileissä ei ratkaisisi! Video on hauska ja omaperäinen.