Laibach elvistelee maanalaisella keikallaan, mutta suomalaiset ovat tehneet senkin paremmin

05.10.2012

Slovenialaiset industrial-rokkarit aikovat laskeutuva keikalle 160 metriä maan uumeniin. Lapin miehet tuhahtelevat moiselle.

Kuva: Live Nation.

Laibach on ilmoittanut soittavansa ainutlaatuisen konsertin Slovenian Hiilikaivosmuseon aidossa hiilikaivoksessa. The Quietus -sivuston haastattelussa yhtye kertoi kunnioittavansa näin perheidensä teollissosialistisia juuria. Yhtyeen jäsenet ovat itsekin työskennelleet tehtaissa nuorina, ja heidän isovanhempansa olivat töissä kaivoksissa.

Tapahtuma kantaa nimeä Kohle ist Brot, eli suomalaisittain ”Hiili on leipää”. Slovenian Hiilikaivosmuseo on Euroopan ainoa maan alle rakennettu museo, jonka 120-vuotias hissi vie vierailijat peräti 160:n metrin syvyyteen. Itse konsertti tulee kestämään vaatimattomat 35 minuuttia, jotka koostuvat valikoimasta Laibachin industrial-henkisimpiä kappaleita. Museon odotusaulassa voi myös katsoa dokkarileffan yhtyeestä.

Vaan paukutellaanpa sen verran isänmaallisia henkseleitä, että nöösipoikien touhulta tuo vaikuttaa kotimaisiin sankartekoihimme verrattuna. Soittihan pyhäjärveläinen Agonizer-metallibändi vuonna 2007 esikoisalbuminsa levynjulkkarikeikan 1400 metriä maan alla Pyhäsalmen kaivoksessa. Yhtye pääsi tempauksensa johdosta Guinessin ennätystenkirjaankin.

Mitähän tälle bändille loppujen lopuksi tapahtui? Seitsemän vuotta sitten se mainittiin joka paikassa lupaavimpana heavy-toivonamme. Yhden levyn tekivät Spinefarmille, mutta siihen jäljet päättyvät. MySpace-sivua on näemmä päivitetty viimeksi vuonna 2009.

Lisää luettavaa