Elämää Babylonissa: liikaa biisejä, liikaa biittejä, hälynkipunoita ja loputtomia listoja.
Moni jakaa perimmäisen kokemuksen ähkyistä. Eletään mediaähkyissä, tavaraähkyissä, sosiaalisissa ähkyissä, ähkyissä ähkyistä, eikä tämän upotuksen takaa näy rantaa.
Lappeenrantalaisesta Kaucas-yhtyeestä soolouralle poikennut Laineen Kasperi onnistuu toisella soololevyllään kanavoimaan ympäröivää materiaalivirtaa lankeamatta kuitenkaan turhautuneisiin latteuksiin.
Levyllä viehättää ensinnäkin sämplätystä ja synteettisestä sekä venytetystä ja äänitetystä sommiteltu tuotanto, jossa kolkko ja klaustrofobinen tunnelma saa musiikillisesti mehukkaan asun. Se tarjoaa mainion pohjan mainitun karjalaisen täin lyriikoille.
Laineen lainit vaativat kuulijalta hiukan työtä: ensi kuulemalla ne ovat vain listauksia ihmisistä ja ilmiöistä, lööppien aukoton indeksi. Vähitellen listat saavat ryhtiä ja järjestystä, kun niiden takaa alkaa kajastaa pakopisteenä puhuja. Ennen kaikkea teksteissä kyse on rooleista, Kasperin persoonallisuuden fantasiasirpaleista, joiden välittämänä saatanallisena vellova massa vääntelehtii eri asentoihin.
Kallion seudun katujen ja kuppiloiden kantakansalaiset toimivat prismana, joka imaisee sisäänsä koko globaalin skitso-media-universumin. Tavallaan levy antaa aihetta pakokauhuun: missä on tilaa minuudelle, jos jokaisen päässä kuhisee koko maailma?