Läjä Äijälän Death Trip haluaa hyväillä sinua lihakirveellä

08.12.2011

1980–90-lukujen vaihteessa toiminut kulttibändi on oiva esimerkki marginaaliin unohtuneesta suomalaisesta laadusta. Yhtyeen tuotannon kasaava kokoelma on nyt julki.

Kuva: Läjä Äijälä

Läjä Äijälä, tuo kotimaisen hc:n uranuurtaja ja kaikin puolin arvostettava ihminen, on tehnyt eläissään paljon muutakin kuin Terveet Kädet -matskua. Esimerkiksi vuosina 1988–94 herra julkaisi Death Trip -yhtyeen kanssa kolme seiskatuumaista, jotka vaikuttivat esimerkiksi sellaisen bändin kuin Circlen syntyyn.

Nyt yksi ympyrä sulkeutuu, kun Circle-pomo Jussi Lehtisalon Ektro Records julkaisee Karkia Mistika Recordsin kanssa Death Tripin tekemiset paketoivan kokoelman. Juuri Ektron verkkokauppaan ilmestynyt Pain is Pain – The Complete Death Trip 1988-1994 niputtaa yhtyeen seiskat, livet, demot ja systeemit.

Eipä ole ihme, että Sepulturan kaltaiset kaukomaiden suuruudetkin ylistävät Äijälän töitä, niin tiukasti tämäkin The Stoogesin ja The Crampsin hengessä kulkeva hypnoottinen jyystö polkee. Al Jourgensen nousi vastaavanlaisella matskulla kansainväliseksi tähdeksi samalla kun Äijälä sai tyytyä täällä periferiassa outolinnun asemaan, mutta laadussa ei jääty jälkeen suuren maailman tasosta. Kuuntele väkevä Death Trip -näyte alta.

Death Trip – Chainsaw Goddess by Ektro Records

Lisää luettavaa