LCD Soundsystemin levyn julkaisupäivä varmistui

Post image for LCD Soundsystemin levyn julkaisupäivä varmistui
12:41 - 05.03.2010 Kirjoittanut: Oskari Onninen
Jaa

Newyorkilainen LCD Soundsystem julkaisee odotetun kolmoslevynsä toukokuussa.

Kuva: Jake Walters

LCD Soundsystemin ehdottoman pääjehun ja musiikillisen sielun James Murphyn mukaan bändin kolmas levy ilmestyy 17. toukokuuta 2010. Tuleva, toistaiseksi nimeämätön albumi on jatkoa vuonna 2007 ilmestyneelle ja sittemmin kanonisoidulle Sound of Silverille.

Murphyn mukaan uusi albumi on 65 minuutin mittainen ja sillä on yhdeksän kappaletta. Ensimmäistä singleirrotusta ei ole kuitenkaan vielä valittu.

Uuden LCD-albumin ohessa Murphy on tehnyt indie-ohjaaja Noah Baumbachin Greenberg-elokuvaan soundtrackin, joka tosin musiikilliselta tyyliltään on kaukana LCD Soundsystemin tanssipunkista: soundtrackilla on nimittäin pääasiassa 70-lukulaista poppia.

Greenberg on puolestaan Ben Stillerin tähdittämä komedia keski-ikäisestä ja työnsä menettäneestä newyorkilaismiehestä, joka lähtee Los Angelesiin veljensä luo lapsenvahdiksi. Suomen-ensi-iltansa elokuva saa IMDb:n mukaan 14. toukokuuta.

Jännityksellä odotamme myös, esiintyykö LCD Soundsystem tämän vuoden Flow-festivaalilla. Huhun lietsomiseen on sikäli syytä, että bändi esiintyy samana viikonloppuna Göteborgin Way Out Westissä sekä Oslon Oya-festivaalilla, joiden esiintyjiä on useasti päätynyt myös Flow’n vahvuuteen.

Muuta kiinnostavaa Rumbablogissa:

  1. Kuuntele LCD Soundsystemin uusi biisi
    James Murphyn johtama kollektiivi ruokkii uteliaisuudennälkää Drunk Girls -nimisellä kappaleella. Kuva: DFA LCD Soundsystemin 17....
  2. LCD Soundsystem Flow-festivaalille – James Murphy kertoi Rumballe, miten kiertue käynnistyi
    James Murphyn luotsaaman LCD Soundsystemin esiintyminen ensi kesän Flow-festivaalilla. on varmistunut. Yhtye esiintyy Helsingin Suvilahdessa...
  3. Ensi kesän Flow on kaikkien aikojen suomalainen indiefestivaali: M.I.A., LCD Soundsystem, The XX, The Drums, Marina and the Diamonds, Girls…
    Helsingin Suvilahdessa 13.–15.8. järjestettävä Flow Festival kohoaa laajalla indie-kattauksellaan kesän kotimaisten festivaalien kärkeen. Kuva: XL...
  4. Coachella-blogi, osa I: Grizzly Bear, LCD Soundsystem, La Roux ja Jay-Z kuumassa Kaliforniassa
    Islannin tulivuorenpurkaus laittoi Kalifornian suurimman ja kauneimman festivaalin ohjelmistoa uusiksi. Festarikatastrofeilta kuitenkin vältyttiin, sillä isoimmat...
  5. LCD Soundsystem: This Is Happening – Pop-veteraanin huonoin levy
    “Lupaat, James Murphy, että ‘This Is Happening’, mutta mitään ei tapahdukaan”, syyttää Matti Markkola arviossaan....


Tätä kirjoitusta ei voi kommentoida.

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: