Black Sabbath ensimmäistä kertaa USA:n albumilistan kärkeen – mihin pääsi Children of Bodom?

Metallin kummisedät ehtivät tahkota 19 albumillista musiikkia ennen paaluaan. Hot 100 -listaa johtaa toista viikkoa Blurred Lines ja Pharrell Williams laulaa kärkikaksikon kummallakin kappaleella.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Universal.

Ozzy Osbournen paluu on tehnyt ihmeitä Black Sabbathille, sillä 13 on heidän miesmuistiin ylivoimaisesti menestynein albuminsa jo nyt. Yhdysvaltojen albumilistalla siitä tuli bändin ensimmäinen ykkönen ja kaikkiaan vasta toinen top ten -albumi. Master of Reality (1971) ylsi kahdeksanneksi, mutta toki Paranoid (#12, 1970) on heidän myydyimpänsä. Ozzy Osbournella on seitsemän top ten -albumia soolona.

Justin Timberlaken The 20/20 Experience (#1, 2013) loikkasi kolmanneksi iTunes-alen ansiosta. Sitä on ostettu kaikkiaan jo kaksi miljoonaa ja on selvästi vuoden parhaiten kaupaksi käynyt albumi.

Tv-poikabändi Big Time Rushin kolmas albumi 24/Seven debytoi neljäntenä. BTR-esikoinen (2010) pääsi kolmanneksi ja myi kultaa, mutta välissä ilmestynyt Elevate (2011) jäi joulumarkkinoilla 12:nneksi.

Florida Georgia Linen Here’s to the Good Times nousi viidenneksi, joka on sen korkein noteeraus toistaiseksi.

Goo Goo Dollsin kymmenes studioalbumi Magnetic nappasi kahdeksannen tilan ja on heidän neljäs perättäinen top ten -levynsä. Siihen joukkoon ei kuulu bändin ostetuin albumi, useita miljoonia myynyt Dizzy Up the Girl (#15, 1998). Korkein sijoitus on Gutterflowerin (2002) nelostila.

Teräsmies-elokuvan soundtrack debytoi yhdeksäntenä. Se on säveltänyt Hans Zimmer, jonka edellinen menestyssoundtrack taisi olla kahdeksanneksi yltänyt The Dark Knight Rises (2012). The Lonely Island saavutti toisen top ten -merkintänsä The Wack Albumin päästyä juuri kymmenenneksi. Turtleneck and Chain (2011) piipahti jopa kolmantena.

Queens of the Stone Agen Like Clockwork tipahti kärjestä aina sijalle 15. Se on jyrkin pudotus ykkössijalta sitten Chris Tomlinin Burning Lightsin, joka antautui 1–22 viime tammikuussa.

R&b-laulaja Chrisette Michele on käynyt kärjessäkin (Epiphany, 2009), mutta Better ei päässyt tällä kertaa 12. tilaa ylemmäs. Boards of Canada ylsi listalle nyt ensimmäistä kertaa ja suoraan 13:nneksi Tomorrow’s Harvest -albumillaan. Jimmy Eat World sen sijaan on aika lailla odotetuilla sijoilla, kun Damage nappasi paikan numero 14. Vilkkaan uutuusviikon top 20:n osalta täydensi Now That’s What I Call Country -sarjan kuudes osa (16).

Children of Bodomin Halo of Blood debytoi 54:ntenä, mikä on pieni pudotus Relentless Reckless Foreverin (2011) 42. tilaan verrattuna. Heidän korkein sijoituksensa on Blooddrunkin (2008) 22. tila.

Billboard 200, Top 20
1. (-) Black Sabbath – 13
2. (2.) Daft Punk – Random Access Memories
3. (9.) Justin Timberlake – The 20/20 Experience
4. (-) Big Time Rush – 24/Seven (Soundtrack)
5. (8.) Florida Georgia Line – Here’s to the Good Times
6. (5.) Darius Rucker – True Believers
7. (4.) Blake Shelton – Based on a True Story
8. (-) Goo Goo Dolls – Magnetic
9. (-) Soundtrack – Man of Steel
10. (-) The Lonely Island – The Wack Album
11. (7.) Imagine Dragons – Night Visions
12. (-) Chrisette Michele – Better
13. (-) Boards of Canada – Tomorrow’s Harvest
14. (-) Jimmy Eat World – Damage
15. (1.) Queens of the Stone Age – …Like Clockwork
16. (-) Various Artists – NOW That’s What I Call Country! 6
17. (12.) Macklemore and Ryan Lewis – The Heist
18. (14.) John Fogerty – Wrote a Song for Everyone
19. (19.) Bruno Mars – Unorthodox Jukebox
20. (15.) George Strait – Love Is Everything

Robin Thicken ja kavereiden Blurred Lines näyttää perävalojaan kaikille muille. Se oli viikon ylivoimaisesti ostetuin ja striimatuin kappale ja nousee radiosoitossakin huimaa vauhtia. Pharrellilla on kaksoisjohto, sillä Daft Punkin Get Lucky nousi kakkoseksi. Imagine Dragonsin Radioactive kipusi kaksi sijaa neljänneksi 42. listaviikollaan.

Top tenin kynnyksellä Bruno Marsin Treasure, Blake Sheltonin Boys ’Round Here sekä Fall Out Boyn My Songs Know What You Did in the Dark (Light Em Up) saavuttivat toistaiseksi parhaat sijoituksensa (11, 12 ja 13). Sheltonille 12. tila on koko uran paras.

Pari top 20:n ensikertalaista: Zeddin ja Foxesin tanssihitti Clarity ponkaisi 24–14 ja Anna Kendrickin Cups ylsi viimein top 20:iin (22–18). Paljon pidempään hittejä tehneen Avril Lavignen Here’s to Never Growing Up kasvatti tuntuvasti myyntiään edellisviikkoon nähden ja loikkasi ensimmäistä kertaa top 20:iin sijalle 20.

Macklemoren ja Ryan Lewisin kolmas isompi hitti Same Love pyyhälsi 51–33.

Hot 100, Top 20
1. (1.) Robin Thicke featuring T.I. & Pharrell – Blurred Lines
2. (3.) Daft Punk featuring Pharrell Williams – Get Lucky
3. (2.) Macklemore and Ryan Lewis feat. Ray Dalton – Can’t Hold Us
4. (6.) Imagine Dragons – Radioactive
5. (4.) Justin Timberlake – Mirrors
6. (5.) Florida Georgia Line featuring Nelly – Cruise
7. (7.) Pink featuring Nate Ruess – Just Give Me a Reason
8. (8.) Selena Gomez – Come and Get It
9. (9.) Ariana Grande featuring Mac Miller – The Way
10. (10.) Icona Pop featuring Charli XCX – I Love It
11. (16.) Bruno Mars – Treasure
12. (13.) Blake Shelton feat. Pistol Annies & Friends – Boys ‘Round Here
13. (19.) Fall Out Boy – My Songs Know What You Did in the Dark
14. (24.) Zedd featuring Foxes – Clarity
15. (15.) Mariah Carey featuring Miguel – #Beautiful
16. (12.) Rihanna featuring Mikky Ekko – Stay
17. (14.) Bruno Mars – When I Was Your Man
18. (22.) Anna Kendrick – Cups
19. (17.) Macklemore and Ryan Lewis feat. Wanz – Thrift Shop
20. (34.) Avril Lavigne – Here’s to Never Growing Up