Eminem taas molempien jenkkilistojen kärjessä

20.08.2010

Eminemin Recovery ylsi ainoana yli sadan tuhannen kappaleen viikkomyynnin ja sitä ostettiin jälleen saman verran kuin kolmea seuraavaa albumia yhteensä. Hot 100 -listaa hallitsee Love the Way You Lie.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Interscope Records.

Albumilistan kolmantena debytoinut Disney-leffa Camp Rock 2:n soundtrack saavutti sijan epävirallisesti SoundScan-ajan heikoimmalla myynnillä (41 000 kpl). Uutuuksien ansiosta Top 10 -kynnys oli kuitenkin lähes normaalilla korkeudella.

Ensimmäinenkin Camp Rock -soundtrack (2008) ylsi kolmanneksi ensimmäisellä viikollaan, mutta huomattavasti mairittelevammin myyntilukemin.

Black Label Society ei ole aiemmin päässyt Top 10:iin. Kantrimies Blake Sheltonin edellinen EP-mittainen albumilistakelpoinen julkaisu Hillbilly Bone sen sijaan debytoi maaliskuussa jopa kolmantena. Mahtaako tuo lyhyiden albumien jakeleminen ollakaan se kaikkein tuottoisin ratkaisu? Robyn tietänee.

Mike Posnerin hitti Cooler Than Me on viihtynyt Hot 100 -listan kärkikympissä jo useamman viikon, ja tällä viikolla nuori herra sai myös Top 10 -albumin.

Pikkuhiljaa kannattaa noteerata The Black Keysin Brothers (34), joka on roikkunut Top 40:ssä tai sen tuntumassa jo 13 viikkoa. Keväällä kolmantena käynyt levy on ollut siis tämän vuoden suurimpia vaihtoehtomenestyksiä.

Oma listasuosikkini Gaitherin klaani on jälleen mukana Gaither Vocal Bandin ominaisuudessa. Greatly Blessed ylsi peräti 53:nneksi. Viime syksyyn mennessä Bill Gaither ja kumppanit olivat julkaisseet 2000-luvulla kahdeksankymmentä albumia. Tarkkaa lukumäärää ei taida tietää pian kukaan.

VMA-gaalassa ehdolla oleva Florence & The Machine valloittaa Amerikkaa trailerihitillään Dog Days Are Over. Esikoisalbumi Lungs hyppäsi Top 100:n ulkopuolelta sijalle 61.

Billboard 200, Top 20
1. (2.) Eminem – Recovery
2. (1.) Arcade Fire – The Suburbs
3. (-) Soundtrack – Camp Rock 2: The Final Jam
4. (-) Black Label Society – Order of the Black
5. (7.) Justin Bieber – My World 2.0
6. (-) Blake Shelton – All about Tonight (EP)
7. (5.) Rick Ross – Teflon Don
8. (-) Mike Posner – 31 Minutes to Takeoff
9. (11.) Kidz Bop Kids – Kidz Bop 18
10. (3.) Avenged Sevenfold – Nightmare
11. (8.) Drake – Thank Me Later
12. (9.) Lady Antebellum – Need You Now
13. (12.) Lady Gaga – The Fame
14. (15.) Zac Brown Band – The Foundation
15. (14.) Various Artists – NOW 34
16. (6.) Lady Gaga – The Remix
17. (4.) Bun-B – Trill O.G.
18. (18.) The Black Eyed Peas – The E.N.D.
19. (17.) Usher – Raymond V Raymond
20. (26.) Mumford & Sons – Sigh No More

Eminemin ja Rihannan Love the Way You Lie oli sekä viikon soitetuin että ostetuin eli ykkössija oli selvä. Toki ainakin Dynamite ja Teenage Dream ovat molemmat hyvässä vireessä, joten mitään ykkösviikkoennätyksiä Love the Way You Lie tuskin rikkoo. Eminemin oma enkka, Lose Yourselfin 12 viikkoa, lienee siis tavoittamattomissa. Rihannan paras kertymä on Umbrellan seitsemän viikkoa.

Taylor Swiftin Mine hiipui yllättävänkin pian myyntilistan paalupaikalta kuolevaisten joukkoon. Siitä ei siis ainakaan näillä näkymin tule esittäjänsä ensimmäistä ykköstä.

Joka paikkaan ehtivän Nicki Minaj’n Your Love on kasvattanut viikkopisteitään jo usean viikon ajan. Siitä huolimatta kovassa kilpailussa parhaaksi sijoitukseksi on jäämässä parin viikon takainen 14:s. Samoin Maroon 5:n Misery joutui peruuttamaan pari sijaa vaikka kasvatti pisteitään.

Club Can’t Handle Men radiosoitto on jäänyt USA:ssa lähes telineisiin, mutta biisi keikkuu Hot 100 -listalla myynnin avulla hienosti, toisin kuin sieltä kokonaan pudonnut brittilistan edellinen ykkönen Ne-Yon Beautiful Monster, joka on ollut suorastaan karmea floppi. Ne-Yon onneksi hänen toinen yrityksensä Champagne Life (75) on herättänyt edes hieman kiinnostusta radioasemilla. Tosin jopa maineensa pilanneen Chris Brownin uusi biisi Deuces (39) pärjää (ansiosta) radiosoitossa paremmin kuin yksikään edellä mainituista.

The Foundation käy yhä kaupaksi, mutta Zac Brown Bandiltä on tulossa jo uutta: As She’s Walking Away, yhteistyö Alan Jacksonin kanssa, debytoi sijalla 77. Mumford & Sons sai ensimmäisen Hot 100 -noteerauksensa (Little Lion Man, #98). Listan pohjasijalla näyttäytyy Usherin ja Jay-Z:n Hot Tottie.

Hot 100, Top 20
1. (1.) Eminem featuring Rihanna – Love the Way You Lie
2. (2.) Taio Cruz – Dynamite
3. (4.) Katy Perry featuring Snoop Dogg – California Gurls
4. (5.) Enrique Iglesias featuring Pitbull – I Like It
5. (9.) Katy Perry – Teenage Dream
6. (7.) Mike Posner – Cooler Than Me
7. (8.) Usher featuring Pitbull – DJ Got Us Fallin’ in Love
8. (3.) Taylor Swift – Mine
9. (6.) B.o.B featuring Hayley Williams – Airplanes
10. (10.) Jason Derülo – Ridin’ Solo
11. (15.) B.o.B featuring Rivers Cuomo – Magic
12. (11.) Travie McCoy featuring Bruno Mars – Billionaire
13. (12.) Drake – Find Your Love
14. (14.) Eminem – Not Afraid
15. (13.) Usher featuring will.i.am – OMG
16. (20.) Bruno Mars – Just the Way You Are
17. (16.) Nicki Minaj – Your Love
18. (24.) Flo Rida featuring David Guetta – Club Can’t Handle Me
19. (17.) Maroon 5 – Misery
20. (27.) Ke$ha – Take It Off

Kirjoittaja pitää lista-aiheista Kuningasburgeri-blogia.

Lisää luettavaa