Metallijyrä Testament valloitti Rumban listan

03.08.2012

Eevil Stöö ja Koksu Koo joutuivat taipumaan palkintopallilta muun muassa The Voice -suosikin tieltä.  

Teksti: Markus Hilden, kuva: Dean Karr.

Mikään ei ole niin varmaa kuin 1980-luvun metallibändin uutuuden vahva debyytti Suomen myyntilistoilla eikä Testamentin The Dark Roots of Earth tee poikkeusta. Edellisestä The Formation of Damnation -levystä ehti kulua nelisen vuotta. Sekin ylsi Suomen virallisen listan 12:nneksi. Rumban listalta bändillä ei ole kirjanpidossani aiempia merkintöjä.

No Smoking Teamin ykkösenäkin käynyt Terve elämä, puhdas omatunto on viikon yllättäjä nousten kymmenenneltä sijalta toiseksi. Myös ykkösenä piipahtanut Mikko Sipola käänsi kurssinsa kohti kärkeä.

Tuottajakollektiivi Hki Cratesin esikoinen debytoi kuudentena ja Jennifer Lopezin kokoelma kahdeksantena. Muuten liikehdinnästä vastaavat lähinnä palaajat: Rushin viime viikolla juuri ja juuri ulos lipsahtanut Clockwork Angels, Intiaanikesä 4 -kokoelma sekä kuin pyöröovissa liikkuvat Elokuun ja Pariisin kevään albumit.

Jukka Pojan Yhdestä puusta ottaa kiinni Adelen 21:n etumatkaa vuosilistalla, mutta tuskallisen hitaasti. Molemmat kipusivat jälleen muutaman sijan ylemmäs.

Rumban Albumilista 26.7.–1.8.2012
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)

1. (-) TESTAMENT: The Dark Roots of Earth
2. (10.) NO SMOKING TEAM: Terve elämä, puhdas omatunto
3. (8.) MIKKO SIPOLA: Making a Sound
4. (1.) EEVIL STÖÖ & KOKSU KOO: Fuck Vivaldi
5. (7.) PMMP: Rakkaudesta
6. (-) HKI CRATES: Hki Crates
7. (9.) JUKKA POIKA: Yhdestä puusta
8. (-) JENNIFER LOPEZ: Dance Again – The Hits
9. (5.) ERI ESITTÄJIÄ: The Voicen kesähitti 2012
10. (15.) ADELE: 21
11. (re) RUSH: Clockwork Angels
12. (18.) CHISU: Kun valaistun
13. (4.) BARONESS: Yellow and Green
14. (re) ERI ESITTÄJIÄ: Intiaanikesä vol. 4
15. (2.) EMELI SANDÉ: Our Version of Events
16. (19.) LINKIN PARK: Living Things
17. (re) ELOKUU: Hääväki saapuu
18. (re) PARIISIN KEVÄT: Kaikki on satua
19. (11.) THE GASLIGHT ANTHEM: Handwritten
20. (12.) DIANDRA: Outta My Head

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa