Queens of the Stone Age kellontarkasti Rumban listan kärkeen

07.06.2013

Kuun lopulla Suomeen saapuvan bändin paluualbumi Like Clockwork löi Megadethin uutuuden.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Jason Odell.

Josh Hommen luotsaaman Queens of the Stone Agen edellisestä albumista Era Vulgaris (2007) ehti kulua kuusi vuotta ja nyt uusi Like Clockwork singahti suoraan Rumban listan ykköseksi. Täten Megadethin Super Collider joutui tyytymään kakkossijaan Th1rt3enin (2011) tavoin.

Ricky-Tick ja Julkinen Sana -kokoonpanon Burnaa-levystä on tulossa pienoinen yllätyshitti. Se saavutti nyt toistaiseksi parhaan listasijoituksensa eli kolmannen tilan. Suomen euroviisukarsinnoissakin esiintyneen Cardiantin kolmas levy Verge debytoi neljäntenä. Se on bändin ensimmäinen lista-albumi.

Alice in Chainsin The Devil Put Dinosaurs Here pääsi jenkkilistan kakkoseksi, mutta Rumban listalla sen on tyytyminen viidenteen sijaan. Dark Tranquillity on yltänyt kolmanneksikin, joten nyt tullut seitsemäs tila on pientä takapakkia. Sitä peesaavalla Burzumilla on taskussaan peräti kaksi kakkossijaa.

Sijoilla 10 ja 17 nähdään viimeaikaista Suomen-vieraita. Emmylou Harrisin ja Rodney Crowellin duettoalbumi Old Yellow Moon jäi tuoreeltaan vaille listasijaa alkukeväästä, mutta ilmaantui nyt top teniin. Vakuuttavasti Helsingin Areenassa taiteilleen Pinkin tuorein hittialbumi The Truth About Love (#5, 2012) palasi 17:nneksi.

Vantaalaisräppäri Kuben Lentokonetila debytoi 12:ntena, häijääläisen Dead Sirius 3000:n esikoisalbumi Get Sirius 14:ntenä, Timi Lexikonin uutuus 19:ntenä ja Blood Ceremonyn tummanpuhuva The Eldritch Dark 20:ntenä.

Rumban Albumilista 30.5.–5.6.2013
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) QUEENS OF THE STONE AGE: …Like Clockwork
2. (-) MEGADETH: Super Collider
3. (11.) RICKY-TICK & JULKINEN SANA: Burnaa
4. (-) CARDIANT: Verge
5. (-) ALICE IN CHAINS: The Devil Put Dinosaurs Here
6. (1.) DAFT PUNK: Random Access Memories
7. (-) DARK TRANQUILLITY: Construct
8. (-) BURZUM: Sol Austan, Mani Vestan
9. (2.) THE NATIONAL: Trouble Will Find Me
10. (-) EMMYLOU HARRIS & RODNEY CROWELL: Old Yellow Moon
11. (8.) SOLONEN JA KOSOLA: Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan
12. (-) KUBE: Lentokonetila
13. (20.) J. KARJALAINEN: Et ole yksin
14. (-) DEAD SIRIUS 3000: Get Sirius
15. (14.) BATTLE BEAST: Battle Beast
16. (5.) TUOMARI NURMIO: Dumari ja spuget
17. (re) PINK: The Truth About Love
18. (re) AIVOVUOTO: Aivovuoto
19. (-) TIMI LEXIKON: Sinä, minä ja musa
20. (-) BLOOD CEREMONY: The Eldritch Dark

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa