Raappana järjesti pienen yllätyksen peittoamalla muun muassa HB:n ja Disturbedin.

Kuva: Pekka Lintusaari

Kuten viime viikolla hieman ennakoin, Raappanan Maapallo kohensi virallisen julkaisun myötä asemiaan Rumban Albumilistalla. Sen ykköspaikka on kuitenkin pieni yllätys. Taakse jäi muun muassa Suomen virallisen albumilistan kärkeen yltänyt Disturbedin Asylum.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Suositun gospelyhtye HB:n uusi albumi Pääkallonpaikka aloitti listauransa hopeapallilta. Kristillistä otetta edustavat myös muun muassa Terapia-yhtyeen jäsenistä koostuva Tera sekä jo heinäkuussa neljäntenä käynyt Kaemon Perustus. Mikä lienee syynä moiseen invaasioon?

Puppa J:n ja Yonan projekti Liljan Loisto debytoi viidentenä cover-levyllään Takaisin Karjalan maille. Albumilla vanhat kansanlaulut puetaan näpsäkästi reggae-vaatteisiin.

Uutuuksia piisaa: veteraanisarjan Penniless palasi kolmen vuoden tauolta sijalle kuusi. Ruotsalainen metalliyhtye Sonic Syndicate ylsi seitsemänneksi ja esiintyy Helsingin Nosturissa 21.9. Tarja Turusen kolmas sooloalbumi What Lies Beneath täydensi Top 10:n.

Alempana debytoivat Sarasta tutun Jorma ”Joa” Korhosen luotsaama Meadow Island, harvoin levyttävä horror punk -projekti Murderdolls sekä kenties yllättävänkin alas jäänyt Lemonator.

Rumban Albumilista 1.–7.9.2010
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (14.) RAAPPANA: Maapallo
2. (-) HB: Pääkallonpaikka
3. (-) DISTURBED: Asylum
4. (-) TERA: Minulle ei ole paikkaa
5. (-) LILJAN LOISTO: Takaisin Karjalan maille
6. (-) PENNILESS: A Cab to the City
7. (-) SONIC SYNDICATE: We Rule the Night
8. (1.) APOCALYPTICA: 7th Symphony
9. (4.) IRON MAIDEN: The Final Frontier
10. (-) TARJA: What Lies Beneath
11. (12.) TIMO RAUTIAINEN: En oo keittäny enkä myyny
12. (re) KAEMO: Perustus
13. (6.) RUUDOLF: Asfalttisoturin viimeinen hidas
14. (-) MEADOW ISLAND: Meadow Island
15. (-) MURDERDOLLS: Women and Children Last
16. (-) LEMONATOR: Shake, Shake, Shake
17. (2.) SWEATMASTER: Dig Up the Knife
18. (15.) ARCADE FIRE: The Suburbs
19. (re) AVENGED SEVENFOLD: Nightmare
20. (5.) ACCEPT: Blood of the Nations

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä ÄKT:n kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Imatran Musiikki, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (viisi kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.