Rumban Albumilistalla mellastivat Amorphis, Tuomari Nurmio ja Record Store Day

26.04.2013

Kovia kotimaisia uutuuksia riitti tämänkin viikon kärkikolmikkoon.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Stefan de Batselier.

Amorphisin edellinen studioalbumi The Beginning of Times (2011) avasi komeasti kärkipaikalta, joten Circlen odottikin kykenevän samaan. Tuttuja polkuja tallaa myös Tuomari Nurmio, jonka uutuus ylsi Paratiisin puutarhan (2010) tapaan kakkoseksi.

Sen sijaan kolmanneksi kiilannut Neljänsuora on ensikertalainen Rumban listan top viidessä. Valtava maailma piipahti yhdeksäntenä pari vuotta sitten.

Nicole Willisin Tortured Soul (#2, 2013) palasi kuudenneksi. Sijoilla 7–10 näyttäytyy neljä uutuusalbumia, joita johtaa tälläkin sivustolla porvaricoreksi luokitellun Bob Malmströmin Punkens framtid. The Knifen Shaking the Habitualia olisi voinut veikata korkeammallekin. Muut neljästä ovat top tenin ensikertalaisia, mutta Rob Zombie kävi edellisellä albumillaan neljäntenä.

Iron and Winen Ghost on Ghost alisuoriutui Yhdysvalloissa (26:s), mutta 12. sija tällä listalla on sama kuin mihin Kiss Each Other Clean (2011) kykeni. Whitesnaken live-albumi Made in Japan debytoi 16:ntena ja Mad Seasonin Above-albumin (1995) uudelleenjulkaisu 18:ntena.

Record Store Dayn ansiosta kaupattiin myös paljon rajoitetusti julkaistuja vinyylisinglejä, joista laskelmien mukaan menestyi erityisesti Jori Hulkkosen Mies ja Elämä -nimellä julkaisema Pet Shop Boys -tribuutti Turussa/Maamme.

J. Karjalaisen Et ole yksin keikkuu yhä neljäntenä ja on listapisteiden perusteella nyt vuoden toistaiseksi menestynein albumi. Tällä viikolla ohittui Vain elämää jatkuu.

Rumban Albumilista 18.–24.4.2013
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) AMORPHIS: Circle
2. (-) TUOMARI NURMIO: Dumari ja spuget
3. (-) NELJÄNSUORA: Riisiä hiuksissa
4. (3.) J. KARJALAINEN: Et ole yksin
5. (2.) GHOST: Infestissumam
6. (re) NICOLE WILLIS & THE SOUL INVESTIGATORS: Tortured Soul
7. (-) BOB MALMSTRÖM: Punkens framtid
8. (-) NOUMENA: Death Walks with Me
9. (-) THE KNIFE: Shaking the Habitual
10. (-) ROB ZOMBIE: Venomous Rat Regeneration Vendor
11. (4.) VOLBEAT: Outlaw Gentlemen and Shady Ladies
12. (-) IRON & WINE: Ghost on Ghost
13. (9.) VON HERTZEN BROTHERS: Nine Lives
14. (8.) KURT VILE: Wakin on a Pretty Daze
15. (15.) AMARANTHE: The Nexus
16. (-) WHITESNAKE: Made in Japan
17. (1.) PATE MUSTAJÄRVI: Patentoitu
18. (-) MAD SEASON: Above
19. (20.) ANSSI KELA: Anssi Kela
20. (12.) DAVID BOWIE: The Next Day

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa