Rumban lista: Ismo Alangon sushibaari ykköseksi

08.03.2013

CMX ja Stratovarius putosivat uutuuksien puristuksessa melko kauas kärjestä.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Fullsteam.

Suomirockin ikoneihin kuuluvan Ismo Alangon edellinen albumi Onnellisuus ylsi kolmanneksi kevättalvella 2010, mutta nyt hyviä arvioita saanut Maailmanlopun sushibaari debytoi jopa ykkösenä lyöden ruotsalaisen Soilworkin The Living Infiniten. Jo konkarisarjaan luettavan bändin edellinen studioalbumi The Panic Broadcast (2010) kävi niin ikään kakkosena.

Stonen Complete-paketti nappasi kolmannen sijan ja jazzyhtye Dalindéon Kallio neljännen. Lordi kiinnostaa yhtä jonkin verran, sillä To Beast or Not to Beast löi Hardcore Superstarin uutuuden ja yllättävänkin alas jääneen Minä ja Ville Ahosen Mia-kakkosalbumin. Esikoinen ylsi parhaimmillaan kahdeksanneksi.

Juju-nimisen räppärin Matkalla kadotukseen debytoi nyt kahdeksantena, joten paras viime viikolla listalla vaikuttanut albumi on yhdeksännen sijan CMX:n Seitsentahokas. Stratovariuksen Nemesis antautui kärjestä 11:nneksi. Väliin kiilasi Pronssisen Pokaalin paluualbumi Vastatuulensoutajat.

Iron Maidenin vanhuksia kampanjoitiin taas listalle – molemmat ovat uutuuksia. Edellisellä albumillaan viidentenä piipahtaneen For the Imperiumin Hail the Monsters debytoi 17:ntenä ja Melodifestivalenin satoa esittävä vuosittainen kokoelma 19:ntenä.

Britti- ja jenkkilistapäivityksiä lukeville tiedoksi, että loman vuoksi sekä sunnuntain brittilista että ensi perjantain jenkkilista jäävät uutisoimatta ja yllekirjoittanut palaa aiheisiin taas perjantain Rumban listan myötä.

Rumban Albumilista 28.2.–6.3.2013
(suluissa edellisen viikon listasijoitus)
1. (-) ISMO ALANKO: Maailmanlopun sushibaari
2. (-) SOILWORK: The Living Infinite
3. (-) STONE: Complete
4. (-) DALINDÉO: Kallio
5. (-) LORDI: To Beast or Not to Beast
6. (-) HARDCORE SUPERSTAR: C’mon Take on Me
7. (-) MINÄ JA VILLE AHONEN: Mia
8. (-) JUJU: Matkalla kadotukseen
9. (2.) CMX: Seitsentahokas
10. (-) PRONSSINEN POKAALI: Vastatuulensoutajat
11. (1.) STRATOVARIUS: Nemesis
12. (10.) PÄÄ KII: Pää Kii
13. (3.) NICK CAVE & THE BAD SEEDS: Push the Sky Away
14. (7.) STEVEN WILSON: The Raven That Refused to Sing…
15. (-) IRON MAIDEN: Seventh Son of the Seventh Son
16. (-) IRON MAIDEN: Somewhere in Time
17. (-) FOR THE IMPERIUM: Hail the Monsters
18. (14.) SUVI TERÄSNISKA: Hän tanssi kanssa enkeleiden
19. (-) ERI ESITTÄJIÄ: Melodifestivalen 2013
20. (18.) HALOO HELSINKI: Maailma on tehty meitä varten

Rumban Albumilista kerätään yhteistyössä Musiikkituottajien kanssa seuraavien musiikin erikoisliikkeiden todellisista levymyynneistä: 8raita Record Store, CDON.com, Combat Rock Shop, FM Music, The Funkiest, Goofin’ Records, Jungle Records, Kane Records, Kouvolan Peltirumpu, Levykauppa Epe’s, Levykauppa Äx (seitsemän kauppaa), Levy-Musiikki, Maanalainen Levykauppa, Musiikki-Belisa, Stupido Shop, Swamp Music, Sävelaitta.

Lisää luettavaa