Slipknot toista kertaa USA:n albumilistan kärjessä, Hozierille top ten -hitti

31.10.2014

.5: The Gray Chapteria ostettiin 132 000 kpl ja se on bändin toinen perättäinen ykkönen. Hot 100 -listalla All About That Bass johtaa jo kahdeksatta viikkoa.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Roadrunner.

Sliknotin paluulevyksi kutsuttu .5: The Gray Chapter räväytti siis suoraan kärkeen ja bändin toiseksi ykköseksi All Hope Is Gonen (2008) seuraksi. Heillä on nyt yhteensä neljä top ten -albumia, jotka ovat kaikki päässeet jopa kärkikolmikkoon. Kuitenkin heidän ostetuin albuminsa on pisimpään myynnissä ollut nimetön esikoinen (#51, 1999), joka on ylittänyt tuplaplatinarajan.

T.I.:n Paperwork pääsi kakkoseksi. Hänen kaikki levynsä vuodesta 2003 lähtien ovat myyneet vähintään kultaa ja paalujakin tuli aikoinaan kolme putkeen. Neil Diamondin Melody Road avasi kolmospaikalta. Hänellä on top ten -merkintöjä jo 18 ja ainoa ykkönenkin on melko tuore: Home Before Dark (2008).

Räppäri Logicin ensimmäinen varsinainen albumi Under Pressure debytoi loistavasti neljäntenä. Hänellä ei ole vielä edes Hot 100 -merkintöjä. Kantribändi Little Big Town jäi Pain Killerillä seitsemänneksi, mutta se on kuitenkin heidän kolmas top ten -levynsä. Tornado (2012) ylsi jopa kakkoseksi. Pentatonixin joululevy That’s Christmas to Me avasi sijalta yhdeksän ja varmaan pyörii mukana kivasti koko loppuvuoden. Nyt saavutettu top ten -sijoitus on heille neljäs.

Aikoinaan duetoineet Annie Lennox ja Aretha Franklin joutuivat tyytymään sijoihin kymmenen ja 13. Molemmat ovat liikkeellä cover-levyillä, Lennoxin albumi on nimeltään Nostalgia ja Franklinin Sings the Great Diva Classics. Konseptin olisi voinut vievän etenkin Franklinin ylemmäs, vaikka hänen viimeisimmästä top ten -albumistaan on jo peräti 42 vuotta. Samalla tyylillä Rod Stewart on myynyt miljoonia ja taas miljoonia pelkästään 2000-luvulla.

Susan Boylen vetovoima on murto-osa entisestä, sillä Hope jäi 16:nneksi. Ysärisuuruus Primusin Primus and The Chocolate Factory debytoi 17:ntenä. Edeltäjä Green Naugahyde (2011) ylsi 15:nneksi.

Billboard 200, Top 20
1. (-) Slipknot – .5: The Gray Chapter
2. (-) T.I. – Paperwork
3. (-) Neil Diamond – Melody Road
4. (-) Logic – Under Pressure
5. (1.) Florida Georgia Line – Anything Goes
6. (2.) Jason Aldean – Old Boots, New Dirt
7. (-) Little Big Town – Pain Killer
8. (5.) Barbra Streisand – Partners
9. (-) Pentatonix – That’s Christmas to Me
10. (-) Annie Lennox – Nostalgia
11. (6.) Sam Smith – In the Lonely Hour
12. (11.) Tony Bennett and Lady Gaga – Cheek to Cheek
13. (-) Aretha Franklin – Sings the Great Diva Classics
14. (3.) Bob Seger – Ride Out
15. (12.) Hozier – Hozier
16. (-) Susan Boyle – Hope
17. (-) Primus and The Chocolate Factory with The Fungi Ensemble – s/t
18. (14.) Maroon 5 – V
19. (25.) Soundtrack – Guardians of the Galaxy
20. (16.) Soundtrack – Frozen

Kahdeksan viikkoa Hot 100 -listan kärjessä Meghan Trainorille, kahdeksan kakkosena Taylor Swiftille. Tove Lon Habits (Stay High) eteni jo kolmanneksi ja on 2000-luvun suurin ruotsalaisartistin hitti, jos tarkastellaan pelkästään listasijoituksia. Maroon 5 puolestaan paransi edellisen Maps-sinkkunsa kuudetta tilaa, kun Animals punnersi viidenneksi.

Bobby Shmurdan Hot Boy nousi myös pykälän. Hozierin yllätyshitti Take Me to Church hyppäsi loistavasti 33–9. Se on luonnollisesti miehen ensimmäinen top ten -merkintä.

Jason Derulon Trumpets nousi taas portaan 14:nneksi ja Rich Gangin Lifestyle kaksi 17:nneksi. Sam Smithin I’m Not the Only One porhalsi väliin 20–16.

Videojulkaisu nosti One Directionin Steal My Girlin (#13, 2014) takaisin top 20:iin sijalle 18.

Big Seanin ja E-40:n I Don’t Fuck with You nousi 48–34. Se on Big Seanille jo kymmenes top 40 -merkintä, jo veteraanisarjaan lukeutuvalle E-40:lle sen sijaan vasta viides.

I Love Makonnenin ensimmäinen hitti Tuesday loikkasi 62–35 ja Rae Sremmurd sai toisen top 40 -merkintänsä No Typen edettyä 45–38.

Gwen Stefanin paluusingle Baby Don’t Lie debytoi sijalla 46.

Hot 100, Top 20
1. (1.) Meghan Trainor – All About That Bass
2. (2.) Taylor Swift – Shake It Off
3. (5.) Tove Lo – Habits (Stay High)
4. (3.) Jessie J, Ariana Grande and Nicki Minaj – Bang Bang
5. (7.) Maroon 5 – Animals
6. (4.) Iggy Azalea featuring Rita Ora – Black Widow
7. (6.) Jeremih featuring YG – Don’t Tell ‘Em
8. (9.) Bobby Shmurda – Hot Boy
9. (33.) Hozier – Take Me to Church
10. (8.) Sam Smith – Stay with Me
11. (10.) Ed Sheeran – Don’t
12. (14.) Sia – Chandelier
13. (12.) Clean Bandit featuring Jess Glynne – Rather Be
14. (15.) Jason Derulo – Trumpets
15. (13.) Echosmith – Cool Kids
16. (20.) Sam Smith – I’m Not the Only One
17. (19.) Rich Gang – Lifestyle
18. (40.) One Direction – Steal My Girl
19. (17.) MAGIC! – Rude
20. (16.) Ariana Grande featuring Zedd – Break Free

Lisää luettavaa