USA:n listakatsaus: Albumimyynti alhaalla, Bieber ykkösenä

21.05.2010

Yhdysvalloissa ostettiin viime viikon aikana vähemmän albumeita kuin kertaakaan aiemmin Nielsen SoundScan -mittausjärjestelmän aikana. Albumilistan kärkeen palasi teinitähti Justin Bieber. Hot 100 -listan paalupaikan valloitti takaisin Usherin OMG.

Teksti: Markus Hilden, kuva: Pamela Littky

Viikon aikana myytiin kaupasta kuluttajille kaikkiaan 5,3 miljoonaa albumia, mitä alemmaksi ei ole vajottu Nielsenin aikana eli vuodesta 1991 lähtien. Tuloksen selittävät osaltaan merkittävien uutuuksien puute sekä albumikaupan yleinen laskusuhdanne. Vuositasolla albumimyynti on rapakon takana tällä hetkellä noin kymmenen prosenttia jäljessä viimevuotisesta.

Fyysisiä levyjä, eli lähinnä cd:itä ja vinyylejä, ollaan harmillisesti ajamassa alas, sillä esimerkiksi Wal-Marteista poistuu lähitulevaisuudessa suurin osa valikoimasta.

Justin Bieberin toinen julkaisu My World 2.0 kävi kaupaksi hieman yli 60 000 ostajalle, mikä on rahtusen enemmän kuin SoundScan-ajan kehnoin saldo, Dreamgirls-soundtrackin suurin piirtein tasan 60 000 talvella 2007. Kanadalaistähden albumilla on kasassa kaikkiaan neljä ykkösviikkoa.

Lady Antebellumin Need You Now on viettänyt kantrialbumilistan kärjessä julkaisustaan saakka 16 viikkoa putkeen. Edellinen vastaavaan pystynyt levy oli LeAnn Rimesin Blue vuodelta 1996. Billboard 200:ssa Need You Now on yhä kakkosena lyöden The Nationalin High Violetin, josta tuli newyorkilaisyhtyeen ensimmäinen Top 40 -albumi.

Leffahitin vauhdittama Iron Man 2 -soundtrack petrasi takaisin sijalle neljä, jolla se myös debytoi muutama viikko sitten.

Toisin kuin Britanniassa, The Dead Weatherin Sea of Cowards (5) ylsi suurin piirtein samoille sijoille kuin esikoinen Horehound (6). YouTuben kautta tähdeksi noussut filippiiniläislaulaja Charice debytoi kahdeksantena, ja rockyhtye As I Lay Dying sai toisen Top 10 -albuminsa putkeen.

Kristillistä rockia soittava Tenth Avenue North vietti juuri viisi viikkoa Catalog-listan kärjessä edellisellä levyllään Over and Underneath. Nyt uusi The Light Meets the Dark ilmaantui päälistalla 15:nneksi, joka on bändin paras. Uusi albumi ei tosin enää innostanut ostajia tarttumaan Over and Underneathiin, joka romahti 46–138.

Vielä muutama uutuus: Keanen Night Train (25), Meat Loafin Hang Cool Teddy Bear (27) ja jonkinasteinen superbändi We Are the Fallen albumillaan Tear the World Down (33).

Billboard 200, Top 20
1. (5.) Justin Bieber – My World 2.0
2. (2.) Lady Antebellum – Need You Now
3. (-) The National – High Violet
4. (8.) AC/DC – Iron Man 2 (Soundtrack)
5. (-) The Dead Weather – Sea of Cowards
6. (4.) Carole King & James Taylor – Live at The Troubadour
7. (10.) Usher – Raymond V Raymond
8. (-) Charice – Charice
9. (1.) Godsmack – The Oracle
10. (-) As I Lay Dying – The Powerless Rise
11. (11.) Lady Gaga – The Fame
12. (7.) Court Yard Hounds – Court Yard Hounds
13. (12.) B.o.B – B.o.B Presents: The Adventures of Bobby Ray
14. (16.) Various Artists – NOW 33
15. (-) Tenth Avenue North – The Light Meets the Dark
16. (24.) Ke$ha – Animal
17. (28.) Justin Bieber – My World (EP)
18. (6.) Deftones – Diamond Eyes
19. (27.) The Black Eyed Peas – The E.N.D.
20. (21.) Zac Brown Band – The Foundation

Albumit yrittävät sinnitellä, mutta digisinkkujen tilanne on rohkaisevampi. Tälläkin viikolla useampi hitti ylitti 200 000 kappaleen rajan. Parhaiten kaupaksi kävi Katy Perryn kesäinen paluusingle California Gurls, jolla vierailee Snoop Dogg. 294 000 myytyä kappaletta eivät kuitenkaan riittäneet Hot 100 -listan kärkeen, sillä Usherin OMG pärjää sekä myynnissä että radiosoitossa ja palasi paalupaikalle ollen jälleen eniten radiosoittoaan lisännyt kappale.

B.o.B:n kahden ensimmäisen hitin kesken tapahtui vallanvaihto, sillä tuoreempi Airplanes nousi pronssipallille ohi Nothin’ on Youn, joka on vauhdilla valloittamassa Euroopankin listoja.

Eminemin Not Afraid kärsi luonnollisen pistemenetyksen ja peruutti sijalle kuusi. Alejandrosta tuli Lady Gagan seitsemäs Top 10 -hitti yhtä monesta virallisesta julkaisusta. The Fameltä irtosi neljä, ja Alejandro on kolmas The Fame Monsterilta.

Brittein saarilla menee mukavasti, sillä Top 20:iä kansoittavat Taio Cruz, Mr. Hudson, The Script sekä La Roux.

Glee-tulkinta Rick Springfieldin kappaleesta Jessie’s Girl on viikon toiseksi korkein uutuus sijalla 23. Alkuperäisesityksestä tuli Springfieldin toistaiseksi ainoa listaykkönen Yhdysvalloissa.

Lisää uutuuksia: Charicen Pyramid (56), muutama muukin Glee-luenta, Lil Waynen I’m Single (82), Enrique Iglesiasin I Like It (89) sekä Justin Bieberin Somebody to Love (98).

Radiolistan kärjessä jatkoi Nothin’ on You. Michael Bublén hitaasti kiiruhtava Haven’t Met You Yet ylsi sillä saralla ensimmäistä kertaa Top 20:iin. Biisin Hot 100 -sijoitus on 26 ja toistaiseksi paras pykälää korkeampi.

Hot 100, Top 20
1. (2.) Usher featuring will.i.am – OMG
2. (-) Katy Perry featuring Snoop Dogg – California Gurls
3. (5.) B.o.B featuring Eminem & Hayley Williams – Airplanes
4. (3.) B.o.B featuring Bruno Mars – Nothin’ on You
5. (4.) Taio Cruz featuring Ludacris – Break Your Heart
6. (1.) Eminem – Not Afraid
7. (8.) Ke$ha – Your Love Is My Drug
8. (11.) Lady Gaga – Alejandro
9. (6.) Rihanna – Rude Boy
10. (7.) Train – Hey, Soul Sister
11. (12.) Jay-Z + Mr. Hudson – Young Forever
12. (10.) Lady Antebellum – Need You Now
13. (13.) Jason Derulo – In My Head
14. (15.) Ludacris featuring Nicki Minaj – My Chick Bad
15. (17.) Drake – Over
16. (19.) The Script – Breakeven
17. (14.) Lady Gaga featuring Beyoncé – Telephone
18. (22.) Travie McCoy featuring Bruno Mars – Billionaire
19. (23.) La Roux – Bulletproof
20. (34.) Drake – Find Your Love

Kirjoittaja pitää lista-aiheista Kuningasburgeri-blogia.

Lisää luettavaa