Vain elämää -konserttiin mahtui sekoilun ja ongelmien lisäksi myös muutama valopilkku

Hector ja Mikko Kuustonen olivat Hartwall-areenan selkäranka, jonka päällä Vain elämään "nuoriso-osasto" sai temmeltää, kirjoittaa Jukka Hätinen.

Tomi Palsa

Vain elämää: Mikael Gabriel, Chisu, Hector, Suvi Teräsniska, Lauri Tähkä, Anna Puu, Mikko Kuustonen
30.12.2016
Hartwall-areena, Helsinki

Viides Vain elämää -kausi kuvattiin kesällä Hirvensalmella, ja viimeinen jakso näytettiin tv:ssä marraskuussa. Perjantaina nähdyn konsertin perusteella olisi kuitenkin voinut uskoa, että seitsenpäinen artistikatras saapui Satulinnasta suoraan Hartwall-areenalle. Sen verran sekoiluntäyteistä paineidenpurkua ilta tarjosi.

Kauden väripilkku ja puheenaihe Mikael Gabriel on kenties huonoin laulaja, jonka on onnistunut saada 13 000 henkeä liikkeelle. Sekä nuotin että tahdin vierestä kollegoidensa kertosäkeitä laulaneen MG:n toivoisi joko pysyvän leipälajissaan eli räppäämässä tai painuvan suoraselkäisesti laulutunneille.

Jos MG:n kaltaista hahmoa kohtaan pystyisi tuntemaan myötähäpeää, sitä oli luvassa myös yllä mainittujen kertosäkeiden molemmin puolin. Chisulta napattu Mun koti ei oo täällä täyttyi niin naivistisesta luontosuhde- ja luonnonsuojelu-lyriikasta, että räppäri itsekin kommentoi raiskaavansa kappaleen. ”Universaalin rakkauden” julistaminen ja ”palavan maailman” harmittelu välispiikeissä istuivat Putinin ja Trumpin kannattajiin lukeutuvan MG:n suuhun yhtä hyvin kuin sama lippalakki omenalle ja melonille.

Mikael Gabrielin esityksiä show tosin vaati. Reippaammat vedot rytmittivät iltaa, joka tuntui pysähtyvän Lauri Tähkän Enkelit lentää sun uniin -versioinnin kaltaisiin hitureihin. Laahaava ja mateleva tulkinta meinasi nukuttaa Tähkän itsensä. Tuo olikin sitten konsertin ainoa hetki, kun pohjalainen tättähäärä oli hetken paikallaan. Tähkä ravasi, kiemurteli, huudatti, kiipeili, konttasi ja sekoili vaivaannuttavuuteen asti kuin olisi purkanut koko vuoden keikoille riittäneen energian.

Kuten sarjan jaksoissa myös konsertissa Chisun versiot edustivat taiteellisesti näkemyksellisintä laitaa. Psykedeelisen Asfalttiprinssin olisi kuullut mieluusti myös Hartwall-areenalla. Ylioppilaskunnan laulajien kanssa esitetty Mestaripiirros oli helposti illan muistettavinta antia.

Suvi Teräsniska esitti omat tulkintansa varmuudella, ja hänestä huokunut tyyneys tasapainotti muun muassa Anna Puun väkinäisyyteen venynyttä show-yritystä. Puun MG-versiointi Kovaa kärsi niin rajuista teknisistä ongelmista, että koko konsertin ennenaikainen keskeytyskään tuskin oli kovin kaukana.

Vain elämään ikämiehet Hector ja Mikko Kuustonen olivat konsertin selkäranka. Vastikään 50-vuotistaitelijajuhliaan saman katon alla viettänyt Hector ei yrittänyt varastaa show’ta ylimääräisillä kommervenkeillä vaan teki sen joka kerta ihan vain nousemalla tuolista ja tarttumalla kitaraansa.

Kuustosen olisi suonut pitää vaikka kaikki välispiikit – supliikkimiehen suusta tuli oikeasti hauskaa tekstiä ja ennen kaikkea luontevasti. Kuustosen huuliharppujamit Leri Leskisen johtaman ja komeasti soittaneen bändin kanssa lukeutuivat niin ikään illan huippuhetkiin.

Tomi Palsan kuvagalleria: