Keikoilla kannattaa ottaa välillä riskejä. Evan ja Manun levynjulkkarikeikalla yleiö valjastettiin gospelkuoroksi.
Teksti: Hanna Karpio, kuvat: Jari Lam
Eva & Manu
Korjaamo, Helsinki
29.8.2014
Evan & Manun keikkaa mielenkiinnolla odottaen kertaan kaksikon albumit, joista tuoreemman julkaisukeikalle olen menossa. Uusi Cinnamon Hearts -levy kuulostaa ensimmäiseen verrattuna kansainväliseltä, ja onpa bassoakin lisätty sen verran, että arvelen keikalla olevan mahdollista liikehtiä sen tahtiin.
Samalla jännittää. Ylitsevuotavan romanttisen söpöilyn ehdottomana vastaanhangoittelijana en tiedä mitä ajatella, jos vastassa on kovin väkevä sokerin ja siirapin sekoitus.
Edessä jonottaa siistiä, maltillisen hipsteriä porukkaa. Ovella ei rähinöidä ja kaikilta perittävä eteispalvelumaksu maksetaan mukisematta. Mieleen tulee jonkin yrityksen cocktail-tilaisuuden alku, jossa liikehdintä on rauhallista eikä kukaan ole päissään samppanjalasia tai kahta enempää. Jätän mahdollisimman vikkelästi tavarani narikkaan ja luikin tapani mukaan saliin musiikin jo soidessa.
Yllätyn nähdessäni Korjaamon Vaunusalin olevan niin täynnä, mutta tarkemmin katsoen ihmisiä on noin yksi neliömetriä kohden. Henkilökohtaista tilaa jää siis paljon. Silloin tällöin joku puikkelehtii juomansa kanssa ohi, sopivan väljän väkijoukon ansiosta kuitenkaan ketään koskettamatta. Katselen ympärilleni romanttista musiikkia kuuntelemaan tulleiden pariskuntien toivossa, mutta silmiini osuu ainoastaan yksi pari. Kello kahdessa ollaan hyvin maltillisina käsi toisen ympäri kiedottuna.
Eva tervehtii katsomoa ensimmäisen kappaleen jälkeen ja on vilpittömän iloinen nähdessään paikalle kerääntyneen yleisön. Häntä selvästi jännittää, ja spiikit ovat hellyyttävän ujoja. Tuntui kuin olisi katsomassa pikkukaupungin bändiä, joka on vetämässä ensimmäisiä keikkojaan.
Eva ja Manu ovat lavalla yllättävän kaukana toisistaan, Manu kitaransa kanssa toisella puolella ja Eva kosketinsoitinten ääressä. Eva on kiireisenä keskittyessään olemaan eteerinen, ja Manu yrittää välillä ottaa häneen katsekontaktia tässä useinkaan onnistumatta. Levyillä siirappisilta tuntuneiden lyriikoiden oikea käyttötarkoitus selviää heti: kappaleet on tehty livenä esitettäväksi hetkeen, jossa parin näkee yhdessä lavalla. Palat loksahtavat paikoilleen, ja kappaleet kuulostavat hyvältä.
Melko meneväksi biisiksi odottamani Between Us osoittautuu pientä puolelta toiselle huojuntaa kestäväksi vedoksi. Levyn eniten potkua sisältävä nimibiisi riisutaan niin ikään pomppivasta tanssittavuudestaan ja se pehmentyy mukavaksi popiksi, jossa on hyvä sitko.
Käsille on hankala löytää järkevää paikkaa. Yleensä ne ovat keikoilla kiireisinä joko ilmassa tai toimittamassa jotakin tanssiliikkeiden tukitehtävää. Etuosassa nähdään kautta konsertin muutama hytkyvä hahmo, joiden kädetkin käväisevät ilmassa, mutta muuten yleisö on varsin staattinen.
Sitten tapahtuu jotain. Guardiania esittäessään Eva kertoo haluavansa kokeilla jotakin ja jakaa salin puoliksi. Toiselle puolelle hän opettaa Guardianin varsinaisen stemmalaulun ja toiselle puolelle vaihtoehtoisen, täydentävän stemman. Yleisö vaikuttaa hiukan ujostelevan, mutta kokeillaan.
Lopputulos on aivan fantastinen. Konserttisali leimahtaa kuvaannollisesti liekkeihin gospel-tyyppisten stemmojen muodostaessa vaikuttavan lauluosion, joka nostaa ihon kananlihalle ja alkaa hymyilyttää. Kokeilu ylittää odotukset ja Eva hymyilee valloittavasti Yleisön oikea puoli intoutuu vielä myöhemmin laulamaan stemmaa oma-aloitteisesti saaden Evan nostamaan tästä ilahtuneena peukun ylös.
Illan yllättäjä on tahatonta ja tahallista huumoria kultivoiva Manu. Rajallisesti suomea taitava nuori mies herättää yleisössä ensimmäisen kerran hilpeyttä esittäytyessään ”Ranskan-mieheksi”. Oikeastaan sillä ei ole väliä, mitä hän sanoo sen jälkeenkään, sillä kerran huumorimiehen maineen ansaittuaan hän kirvoittaa silti huvittuneita ilmeitä ja aplodeja.
Guardianin gospelmaisen yhteisesityksen lisäksi konsertin kohokohdaksi nousee ehdottomasti toinen yllätysveto, parin esittämä Egotripin Varovasti nyt, jonka Manu nimeää yhdeksi suomenkielisistä suosikkikappaleistaan. Manu laulaa sujuvasti suomeksi ja kappale sopii loistavasti myös Evan äänelle.
Takarivissä baarin puolella äänenvoimakkuus on noussut, ja möykkä kantaa kevyesti yli salin hiljaisuuden vetäen vertoja itse esiintyjille. Konsertti on kuitenkin kautta linjan hyväkäytöksinen ja vaivaton. Mikään ei ärsytä, poistuminen sujuu rauhallisesti.
Vaiheikkaasta keikasta jää hyvä mieli. Evalla & Manulla olisi selvästi potentiaalia kovemminkin potkiviin keikkoihin. Toivottavasti tätä aletaan kuoria seuraavilla keikoilla esiin.