Flow-raportti, osa 2: Public Enemyn showmiehet, Kraftwerkin valju 3D-efekti, hurmoksellinen Disclosure

Flow-festivaali 2013.

16.08.2013

Ja muun muassa Godspeed You! Black Emperor, Grimes, Haim, mitä näitä nyt on. Festariraportissa siis Flow Festivalin päätöspäivä.

Teksti: Mervi Vuorela (MV), Jari Setälä (JS), kuvat: Julius Töyrylä

Flow Festival
Suvilahti, Helsinki
Sunnuntai 11.8.2013

Public Enemy

Hetkinen, eikös Public Enemyn vuosimallia 2013 pitänyt olla vanha ja väsynyt yhtye? Tällaista nillitystä kuuli ainakin ennen Suvilahden keikkaa, joskaan ei ymmärrettävästi enää sen jälkeen. Syykin oli selvä: Long Islandin hiphop-legendat Chuck D, Flavor Flav ja Dj Lord eivät yrittäneet perse hiessä toisintaa 80-luvun klassikkolevyjensä tulikivenkatkuista saarnaamista, vaan verhosivat kantaaottavuutensa hauskanpitoon ja yleisönhuudatukseen. Etenkin N.W.A.-paitaan pukeutunut Flavor Flav esitteli showmiehen elkeitään koko rahalla ja todisti sen, että hiphop-maailma tulee jatkossakin tarvitsemaan valovoimaisia persoonia (jollainen esimerkiksi perjantaina esiintynyt Kendrick Lamar ei ollut). Don’t Believe the Hype! (MV)

Flavor Flav näyttää Chuck D:lle basson saloja.

Godspeed You! Black Emperor

Jotkut musiikkityylit sopivat huonosti festareille. Hahmottomasti pyörteilevä, dronesta ja krautista ammentava postrock on yksi tällainen genre. Vielä huonommin postrock sopii festareille silloin, kun kappaleet on koottu keskittymistä vaativista osista, jotka venyvät jopa 20-minuuttisiksi. Vielä tätäkin huonommin menee silloin, kun keikka alkaa kello 18 ja ihmiset alkavat olla levottomassa nousuhumalassa. Osittain näistä syistä Godspeed You! Black Emperorin esiintyminen jätti harvinaisen kylmäksi. Ehkä bändi olisi toiminut paremmin The Other Sound -lavalla, jossa ihmiset istuivat ja uppoutuivat musiikkiin lähes uskonnollisella hartaudella. Tai sitten kanadalaiset olisivat vain voineet soittaa paremman keikan. (MV)

Haim

BBC:n Sound of 2013 -äänestyksessä kalifornialainen sisartrio Haim valittiin vuoden 2013 lupaavimmaksi uudeksi yhtyeeksi. Täpötäyteen ahtautuneessa Black Tentissä en kuitenkaan kuullut tai nähnyt juurikaan perusteita sille, miksi kyseinen titteli olisi ansaittu. Kitaroita ja bassoa soittaneiden Haimin sisarten sekä miesrumpalin muodostama bändi esiintyi toki energisesti, mutta siitä ei ole paljon apua, kun bändin biisit ovat ainakin vielä tässä vaiheessa uraa näin keskinkertaisia Fleetwood Mac -pastisseja. Sen sijaan, että Haim olisi keskittynyt hyödyntämään kolmen sisarensa hienosti yhteen toimivia lauluääniä, bändillä tuntui olevan väkiväinen tarve ”rockata” ja tunkea tarpeettomia kitarasoolojaan jokaiseen rakoon. Kun basisti Este Haim ilmoitti, että hänellä on uimapuku vaatteidensa alla ja kyseli yleisöltä, kenen uima-altaaseen hän pääsee keikan jälkeen pulahtamaan, mieleen juolahti lähinnä ajatus siitä, että Oslon Øya Festivalin yleisö on varmaan kuullut samat spiikit edellisenä iltana. (JS)

Veli-Matti O Äijälä ja The Kolmas

Voi Läjä minkä teit. Diggaan sinusta ja musiikistasi, mutta nyt en kyllä OIKEASTI tajunnut YHTÄÄN MITÄÄN! Pistetään taiteen piikkiin. (MV)

Disclosure.

Disclosure

Jos Black Tent oli Haimin keikan aikana ääriään myöten täynnä, sitä se oli myös brittiduo Disclosuren aikana. Tässä tapauksessa tosin ihmismassan läpi tunkeminen oli kannattavaa, sillä Disclosuren alkukesästä ilmestynyt debyytti Settle on vuoden parhaimpia levyjä. Settle on erinomainen, tyylikäs albumikokonaisuus, jossa koukuttavien laulumelodioiden puhkomat house- ja garage-elementit kohtaavat yltä päältä tarttumapintaan voidellun pop-sensibiliteetin. Siten Howard ja Guy Lawrencen muodostaman duon olikin helppo rakentaa albumin pohjalta keikka, joka sai hikisessä teltassa aikaan vastustamattoman tarpeen tanssia. Keikalta on vaikea nostaa yksittäisiä kohokohtia, mutta vaikkapa White Noise, When a Fire Starts to Burn ja You & Me toimivat malliesimerkkeinä siitä, miten elektronisessa popissa kuuluu rakentaa tanssipurkauksiksi kasvavaa dynamiikkaa. Disclosure oli viikonlopun paras tanssikeikka ja muutenkin yksi koko festivaalin kohokohdista. (JS)

Kraftwerk

Jos soittaa monotonisesti sykkivää krautrockia ja seisoo koko keikan liikkumatta paikoillaan, voi tarvita muutaman vippaskonstin yleisön aktivoimiseen. Kraftwerkin tapauksessa tuo konsti oli kuulijoille jaetut 3D-lasit, joiden kautta taustakankaalle heijastetut lyriikat, numeroyhdistelmät, robotit ynnä muut visuaalit pomppasivat useita metrejä lähemmäs. Päivänvalossa 3D-efekti jäi kuitenkin valjuksi, minkä seurauksena allekirjoittanut poisti lasit silmiltään jo viidentenä biisinä kuullun It’s More Fun to Computen jälkeen. Onneksi itse musiikki riitti pelastamaan loppukeikan, sillä Kraftwerk soitti kiltisti yleisön janoamat kappaleet aina Autobahnista Radioactivityyn ja Trans-Europe Expressiin. (MV)

Grimes.

Grimes

Myönnän heti alkuun rakastavani Grimesin viimevuotista Visions-albumia. Ajatus viime vuoden parhaimpiin kappaleisiin lukeutuvien Oblivionin ja Genesiksen todistamisesta keikalla oli jo riittävä syy hakeutua Nokia Blue Tentin lavan edustalle, vaikka etukäteen arvelutti hieman, miten tanssittavan elektropopin ja melankolisen unenomaisuuden välissä poukkoileva musiikki toimisi livenä. Kanadalainen Grimes eli Claire Boucher oli kuitenkin onneksi yllättävänkin energinen esiintyjä, joka säntäili kosketinsoittimiensa välillä kuin täydellistä keskiyön äänimaisemaa jahtaava hullu kemisti ja esitti massiiviisella kaiulla kylvetetyt laulumelodiansa suloisella intohimolla. Lavalla heiluneet kaksi naistanssijaa eivät kylläkään tuoneet keikkaan mitään lisäarvoa, mutta Grimes tuntui erinomaiselta festivaalin päätösesiintyjältä. Vieraantunutta lämpöä hehkuvat synamatot, kiemurtelevat rytmit ja eteerinen laulu loivat haikeasta pohjavireestään huolimatta euforisen tunteen. Teltasta poistuttaessa mieleni valtasi kuitenkin ajatus siitä, että kesä on nyt päättynyt. (JS)

Lue Flow-raportin ensimmäinen osa täältä ja raportti The Knifen avajaiskonsertista täältä.

Lisää luettavaa