Anna Brotkin kävi Garden Party -konserttisarjan ensimmäisessä osassa ja arvosti Ruotsin tarjontaa. Laleh oli aika hyvä, Kent oikein hyvä.
Teksti: Anna Brotkin, kuvat: Tomi Palsa
Kent, Laleh
Garden Party, Helsinki
27.6.2012
Kyllä se vaan niin on, että naapurissa osataan. Suomen festarikesän kuopus, ensimmäistä kertaa järjestetty Garden Party, tarjosi keskiviikon konsertissaan kahdenlaisia tyylinäytteitä Ruotsista. Siinä missä pop-lintu Laleh söpöili ykkösvaihteella, ruuvasi Kent savukoneet kaakkoon ja täytti festariteltan tuotantonsa mahtipontisella läpileikkauksella. Tyylipisteitä heruu molemmille täydet kymmenen, mutta sisällössä vain toinen voittaa.
Kuusihenkisen bändin kanssa esiintynyt Laleh leijaili lavalla söpönä kuin Bollywoodista karannut Pocahontas, mutta kokonaisuus suorastaan huusi mietitympiä sovituksia. Nyt biisit olivat typistettyjä kopioita albumiversioista. Suurin osa setistä koostui artistin tuoreimman levyn kappaleista, joista parhaiten toimivat keikan aloittanut Vårens första dag, pophelmi Samuel sekä elastiseen soul-vaihteeseen taipunut Who Started It.
Lalehin tuotannon totaalihirvitys, Live Tomorrow, on kieltämättä tarttuva biisi mutta samalla varsinainen europop-painajainen. Eikä asia korjaannu livenä. Kun Laleh laulaa ihan tosissaan ”I know we could live tomorrow, but I know I live today”, tekee mieli lausua jonkun satunnaisen Euroopan valtion nimi vahvalla aksentilla, luntata paperista ja hymyillä perään tylysti: zero points.
Lalehin bändissä kiteytyy jotain periruotsalaista: kaikki on suloista ja hyvää, mutta vaikka kuinka tampataan, on bändin viulisti ainoa jonka kampaus menee edes vähän sekaisin. Välillä Laleh villiintyy, mutta ei koskaan PMMP-tasolle. Hän ei hypi vaan hypähtelee: heiluttaa päätään, mutta varovasti nyt kuitenkin.
Setin loppuvaiheilla kuultu Some Die Young on Lalehin tunnetuin hitti Suomessa, ja biisi sai luonnollisesti yleisön heräämään. Sinänsä ovela pop-kappale jäi livenä harmittavan puolivillaiseksi: ihan kuin Laleh ei luottaisi biiseihinsä ja varoisi siten soittamasta mitään turhan pitkään, ettei yleisö vain nukahtaisi. Biisissä olisi ainesta hurmokselliseen keikkanostatukseen, mutta sitä ei raaskittu tehdä.
Illan päättänyt Kent sen sijaan ei omia hittejään kavahtanut. Bändin olisi varmasti mahdollista keikkailla Suomessa vanhojen hittiensä löysillä karaokeversioilla, mutta moisesta skenaariosta ei ollut Hietaniemessä merkkiäkään.
Kentiä voi olla hieman hankala ottaa tosissaan: kansainvälisen läpimurron uransa alussa missanneet miehet poseeraavat uusissa promokuvissaan aurinkolasit silmillään niin järkkymättöminä, että näky heittää saman mielikuvan myös yhtyeen musiikin ylle. Garden Partyn keikka kuitenkin osoitti, että Pohjoismaiden suurimman rockbändin viitta on edelleen ansaittu ja tukevasti harteilla.
Kentin show alkoi pienestä treenikämpäksi naamioidusta huoneesta, josta oli suunta vain suurempaan. Lavalle rakennetut seinät, katot ja verhot väistyivät yksi kerrallaan, ja lopputulos oli teltan täydeltä ilotulitusta niin silmälle kuin korvallekin. Lampuissa ei säästelty, ja välillä meininki oli niin epätodellisen tyylikästä, että oli pakko muistuttaa itseään olevansa keikalle eikä elokuvasetissä.
Vahvassa takavalossa soittanut bändi piti etäisyytensä, mutta rikkoi sitä sopivasti aika ajoin. Viimeistään keikan puolivälissä kuultu tymäkkä versio Jag ser dig’stä räjäytti menon täyteen mittaansa.
Parikymmentä vuotta kestäneen uran huippuhetket oli hiottu niin tiiviiksi timantiksi, että puolentoista tunnin keikka kului sävellysten tasalaatuisuudesta huolimatta vailla tylsää hetkeä. Oli Kärleken väntarin kaltaisia hittejä mutta myös uutta materiaalia. Encorena kuultu uuden levyn 999 sai yleisön myötävaikutuksesta täysin uusia ulottuvuuksia.
Toisin kuin Laleh, Kent uskaltaa tuutata biisinsä säästelemättä ja säilyttää silti viileän tyylikkyytensä. Riehakkaita yhtyeen soittajat eivät ole, arvokkaita kyllä. Kreiseintä, mitä kenttiläiset voivat tehdä, on heittää vesipullo yleisöön keikan päätteeksi. Ja niin tehtiin. Pullo oli täysinäinen, totta kai, koska tyylikkäälle rockbändille ei tule koskaan hiki.
