Sari Keskinen kävi tarkastamassa, ovatko huhut HIMin heikosta lavakunnosta liioieltuja.
Teksti ja kuva: Sari Keskinen
Helldone Festival
HIM, The Skreppers
Tavastia, Helsinki
29.12.2012
HIMin vuodenvaihteen keikkaputki jatkui Tavastialla lauantaina. Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien keikkareportaasien mukaan yhtye esiintyi perjantaina sekavissa tunnelmissa, joten bändillä oli edessään näytön paikka. Muistaisiko Valo tällä kertaa biisien sanat? Saisiko muu bändi tai jopa yleisö taas tylytystä pettyneeltä laulajalta?
Loppuunmyyty Tavastia odotteli hyväntuulisesti ja kärsivällisesti puoliltaöin aloittavaa päätähteä. Semifinalissa Jyrki69 hääräsi dj:nä tyylilleen uskollisena aurinkolaseissaan, ja Hiili Hiilesmaan luotsaama The Skreppers polkaisi peruslämppärikeikan Tavastian puolella. Selvää kuitenkin oli, että paikalle oltiin tultu juuri HIMin takia. Pääasiassa mustaan tekokuituun ja heartagrammeihin sonnustautunut juhlakansa käytti aikansa lähinnä etsiskelemällä hyviä paikkoja, joista bändin ja tietenkin erityisesti Ville Valon voisi parhaiten nähdä ja kuulla.
Kun HIM viimein saatiin lavalle, oli selvää, että bändi oli päättänyt tehdä kaiken toisin kuin perjantaina. Ensimmäiset kappaleet vedettiin tiukan keskittyneesti. Valo vaikutti silminnähden jännittyneeltä. Poissa oli se isoilta festarilavoilta tuttu rennon karismaattinen stara, joka vaivattoman oloisen laulamisen lomassa heittää läppää ja flirttailee yleisön kanssa. Tällä kertaa Valo näytti valitsevan eturivistä aina yhden ihmisen kerrallaan, johon hän otti katsekontaktin laulaessaan.
Jäykästi ensimmäiset biisit läpi kahlattuaan bändi alkoi rentoutua, kun kävi selväksi, että tänä iltana korttitalo ei ehkä kaatuisikaan. Lavalla nähtiin jopa pieniä hymynkareita. Rentoutuminen ei silti korjannut sitä tosiasiaa, että Valon ääni ei ollut kunnossa. Miehellä oli selvästi vaikeuksia saada ylärekisteriä soimaan, ja lopputulos kuulosti kovin ohuelta. Alarekisteri soi vaivattomammin mutta valitettavan epävireisesti. Keikkaa seuratessa oli vaikea muistaa, että rumpali Kaasun käsivaivat olivat se syy, miksi bändi oli pitkään tauolla.
Yleisöä Valon takkuilu ei juuri näyttänyt haittaavan. Kansa lauloi biisejä mukana niin innokkaasti, että Valo antoikin mielellään sille vuoron esimerkiksi Soul on Fire -biisin aikana. Yleisön innokkuudesta huolimatta keikkaa seuratessa tuli silti väkisinkin sellainen olo, kuin olisi katsellut bänditreenejä. Valo vietti suuren osan ajasta joko kylki tai selkä yleisöön päin ääntään hakien ja basisti Migen kanssa seurustellen. Vaikka Valo mutisi epäselvästi aina jotain mikkiin biisien välissä, näytti siltä, että muminat oli tarkoitettu lähinnä bändikavereille. Pääasiassa bändi näytti soittavan omassa kuplassaan. Poikkeuksen säännöstä muodosti kitaristi Linde, joka näytti olevan se, joka parhaiten muisti esiintyvänsä täydelle Tavastialle. Linden kitarasoolot olivatkin illan parasta antia.
Lähes kylmiltään isolle fanijoukolle monena iltana peräkkäin esiintyminen ei ole helppo paikka. Lisäksi Valon ei selvästikään ole helppo hyväksyä olevansa tällä hetkellä bändin heikoin lenkki. Vaikka lauantain keikka ei todellakaan kuulunut HIMin parhaimpiin, oli se ilmeisesti sentään ryhdistäytyminen edellisiltaan verrattuna. Bändillä on kuitenkin vielä matkaa omalle tasolleen.