IAMX
Nosturi, Helsinki
25.2.2016
Teksti: Juho Lauri, kuvat: Amanda Micklin
IAMX soitti torstaina sitten sen odotetun Helsingin keikan. Nimelle on ollut selvästi kysyntää, sillä Nosturi oli melkein täynnä. Lontoolaisen poppoon nokkamies Chris Corner tarttuu lyriikoissaan usein yhteiskunnan ristikohtiin sekä puhtaaseen ihmisyyteen. Myös sukupuoliroolien rikkominen ja itsensä tutkiskelu ovat olleet keskeisiä teemoja IAMX:n musiikissa.
Elektropopin kummajainen on ollut hankala sijoittaa vuosien saatossa oikeasti mihinkään lokeroon. Yleensä jokaisen bändin soundi, lyriikat ja lavashow muodostavat sellaisen pyhän kolminaisuuden, jonka jälkeen on helppo heti verrata esiintyjää johonkin toiseen – IAMX on itselleni varmaan laatuaan ainoa, mihin on hankala verrata suoraan oikeastaan ketään tai mitään. Okei, soundit tuo mieleen etäisesti Depeche Moden ja ehkä salonkikelpoisemman Nine Inch Nailsin, lyriikoiden puhuttelevuus hitusen Placebon, pienoinen ulosannin pömpöösi My Chemical Romancen tai Musen, Lavashow:n mystiikka taas ehkä vähän Crystal Castlesin tai The Knifen.
Mitä tästä sekamelskasta oikein sitten pitäisi ajatella? Torstai-iltainen keikka ei antanut siihen juurikaan selvyyttä. IAMX:n musiikki tuntuu rakentuvan hyvin vahvasti synkän industrial-soundin varaan mutta sen ulosanti on kuitenkin hyvin orkestraalista, raikasta ja puhdasta. Vähän kuin yrittäisit pukea SAW-elokuvasarjaa Disney-leffojen raameihin.
Täytyy kuitenkin sanoa, että IAMX on loistava live-artisti. Ryhmädynamiikka, valoshow ja settilistan tietynlainen tarinankerronnallisuus on hiottu viimeisen päälle. I Come With the Knives aloittaa Nosturin keikan erinomaisen potkivasti ja toivottaa tervetulleeksi yhtyeen vinksahtaneeseen maailmaan, Spit It Out potkii kuin Placebo parhaimmillaan kertoen rakkauden raadollisuudesta ja uusi North Star –single vetää puoleensa tarttuvalla elektrosykkeellään.
Ja mikä tärkeintä: tässä on tuntuu olevan mukana reilusti tunnetta. Niin moni iso artisti tulee Suomeen ja turauttaa tunnetut hittinsä, mutta se tärkein eli tunne puuttuu. IAMX:n soundit ja lyriikoiden puhuttelevuus heräävät livenä toden teolla eloon.
Chris Cornerin lyriikoille ja lauluäänelle on annettu esityksessä reilusti tilaa ja se jos jokin sai ihmiset katseet kiinnittymään showhun, ei kaljan jonottamiseen. Meininki äityy loppua kohden varsin energiseksi mutta yhtye tuntuu pysyvän silti visusti varjoissaan. Aivan kuin yleisölle oltaisiin loppua kohden tarjoamassa villiinnyttävää rock-kukkoilua ja yleisösurffausta mutta ei sitten kuitenkaan – tai ehkä erittäin paksun kuvitteellisen lasi-ikkunan takaa. Saa siis katsoa mutta ei todellakaan koskettaa.
Cornerin kasvoja pystyi hädin tuskin erottamaan kertaakaan puolitoistatuntisen keikan aikana lavalta. Toisaalta värikkäät neljä valotaulua lavalla toivat tummanpuhuvaan musiikkiin hyvin kontrastia. Ratkaisu oli ihan toimiva.
Kokonaisuutena keikka tarjosi varmasti IAMX-faneille elämyksen mitä et saa edes IMAX-leffateattereissa, hehheh. Erittäin vakuuttava show lontoolaiskummajaiselta, jonka musiikille on hankala löytää kumppania. Tunteikasta, mystistä ja outoa. Harvassa ovat artistit, ketkä tuovat sukupuolinormeja kyseenalaistavat tarinat näin vangitsevasti esille musiikkiesityksen siivittämänä.
IAMX kertoi Nosturissa sen, mistä perussuomalaisten tyttö-poika-kampanjassa ei todellakaan ole kyse.