Ilosaarirock-raportti: Placebo jätti valjun olon, mutta festivaalin kovimman keikan esitti tällä kertaa yllätysnimi

Placebo.

Vaikka Ilosaarirock oli tänä vuonna pääesiintyjiensä puolesta hieman vaisu, löytyi joukosta myös muutama onnistunut keikkaelämys, tuumaa Jose Riikonen raportissaan.

Teksti: Jose Riikonen, kuva: Petteri Tikkanen

Ilosaarirock 2015
Laulurinne, Joensuu
17.–19.7.2015

Ilosaarirockin esiintyjäkavalkadi oli tänä vuonna jotenkin outo. Tai jos ihan rehellisiä ollaan, sitä voisi kutsua väsyneeksi.

Lauantain pääesiintyjänä oli Placebo, joka olisi riemastuttanut viitisen vuotta sitten. Sunnuntain ja koko festivaalin päätti perusfestarijyrä, supisuomalainen ja kovasti tavanomainen vanha rokkiryhmä Apulanta, joka on normaalisti ollut noin kello kuuden kauraa festarilla kuin festarilla.

Jännää oli myös laittaa Damien ”Bob Marleyn poika” Marley päälavalle sunnuntaina. Kuinka suuri prosentti festivaaliyleisöstä edes tiesi, kuka tämä kaveri on?

Kaikenlaista. Pureutukaamme.

Lauantai

Päivällä huomaa, että Robinista on tullut koko kansan suosikki, jonka fanikunta lävistää niin lapset kuin aikuisetkin. Permannolla on lapsiperheitä, mutta myös kaljateltta keinuu. Moni osaa Boom Kah -tanssin. Robin on selvästi tullut jäädäkseen ja puheet ohimenevästä teinitähdenlennosta on syytä lopettaa heti. Hauska keikka.

Seuraavan esiintyjän kanssa tuli kommelluksia, kun Pariisin Kevään olisi pitänyt esiintyä päälavalla. Tuotanto vaihtoi nopeasti Pariisin Kevään slottiin Charlie XCX:n, ja Arto Tuunelan poppoo sai esiintyä myöhemmin Tähtiteltassa.

Charlie XCX olikin oikein virkistävä. Luulin, että hän on enemmän pop-puolen tyyppejä – sellainen vähän hajuton ja mauton bileartisti. Mutta tästä kaverista sukeutui kunnon tyttöenergiapommi, joka rokkasi. Pelkistä naisista koostunut bändi riehui hienosti ja solisti huusi ”all the people with the pussypower!” En itse miehenä omaa pilluvoimaa, mutta aistin sen kyllä selvästi.

Putro Parvella oli erikoisjuttu. Kyseessä oli Samuli Putron kesän ainoa keikka, jonka hän lauloi Joensuun kaupunginorkesterin säestämänä.

Putro oli silminnähden jännittynyt. Sitten, kun kaikki menikin aika hyvin, hän oli silminnähden huojentunut. Sitten koittikin jo liikutus. Tätä oli varmasti harjoiteltu pitkään ja hartaasti ja Putron mielestä keikka oli varmasti jonkin sortin unelmien täyttymys.

Siksi onkin kauhean inhottavaa kertoa, kuinka itse en oikein lämmennyt. Sovitukset olivat toki hienoja, mutta vähän tylsäksi se hissutteleva meininki tuppasi käymään. Arvostan, mutten rakasta.

Tosin taisin olla nihkeilyni kanssa vähemmistössä. Muun muassa monissa sopissa keitetty Soundin päätoimittaja Mikko Meriläinen kertoi poranneensa useampaankin otteeseen, eikä hän ollut ainoa.

Välihuomiona tähän, että Pariisin Keväällä oli 5-vuotissynttärit. Se soitti ensimmäistä kertaa elävänä Ilosaaressa viisi vuotta sitten. En tosin tämänvuotista keikkaa katsonut. Jos se oli lähelläkään viiden vuoden takaista sensaatiota, se oli varmasti hyvä.

Viimeisenä oli se Placebo, jonka keikka oli kaikin puolin pätevä rockkeikka. Kymmenen vuotta sitten olisin todennäköisesti kussut paksua ja makeaa hunajaa tämän artistin hittikavalkadista.

Mutta nyt se hikinen yökerhotunnelma ja kielletystä seksistä kielivä (nämä kielikuvat ovat suoraan Ilosaaren esiintyjäesittelyvihoista) olemus eivät olleet sellainen täyttymys, mikä se voisi olla.

Hyviä biisejä niillä on, ei siinä mitään. Mutta Placebon keikka vuonna 2015 ei ole sellainen kokemus, jollainen täydellinen Placebo-kokemus kuuluisi olla. Sama homma oli vuosia sitten suuresti fanittamani (ja myös Placebon fanittaman) David Bowien keikalla Provinssissa. Mukavaahan sitä on kuunnella hienoa musiikkia ja katsella hienoa esiintymistä ja pommeja ja valoja, mutta jotain jäi puuttumaan. Suurin vaara ja vimma on ropissut vuosien varrella.

Sunnuntai:

Kun räppäri alkaa olla asemassa jossa se voi pyytää vähän mitä vaan keikasta, se ottaa bändin soittamaan taustalle (vanha viidakon sanonta).

Elastisella olikin kerta kaikkiaan hieno yhtye ja hieno show. Perkussionistiystäväni kehui etenkin lyömäsoitinosastoa loistavaksi työskentelyksi. Elastinen on siitä hauska tapaus, että vaikka hänen musiikistaan ei juuri välittäisi, hänen keikastaan on silti vaikeaa selvitä pääsemättä hyvälle tuulelle.

Elastinen ei ole räppärinä kiinnostava ja hänen musiikkinsa on melkoisen puisevaa ja munille potkittua hiphopin kaltaista renkutusta. Mutta voi pojat, että hän osaa palvella yleisöään ja ottaa lavan haltuun. Loistava esiintyjä.

Rentolavalla oli omalla tavallaan aina parhaat juhlat, sillä alue on hieno. Rantaa, hiekkaa ja kaljateltta, jossa on kaikista pienimmät jonot.

Ehkä siksi Atomirotan keikasta jäi hyvä fiilis. Ranta oli täynnä, rytmit koukuttivat ja ihmiset uiskentelivat jorpakossa. Kaunista.

Haloo Helsinki! olisi voinut olla jommankumman päivän pääesiintyjä päätellen siitä, kuinka paljon bändi ihmisiä kiinnosti. Koko alue päälavan edessä oli ihan täynnä.

Miksi Haloo Helsinki! on viime aikoina noussut Suomen suosituimmaksi rock-yhtyeeksi? Syyt siihen selvisivät tällä keikalla:

1. Hyvät biisit: Viimeisimmällä albumillaan yhtyeellä on pettämätön kappalemateriaali.

2. Keikkakokemus: Kysymys on jo sen verran rutinoituneesta yhtyeestä, että se ei himmaile lavalla, vaan tapututtaa, huudattaa ja laulattaapa yhden kappaleen lähes pelkästään yleisön voimin. Harvemmin näkee näin osaavaa yleisöä.

3. Yleisö: Yhtyeen yleisössä on ihmisiä 5-vuotiaista 50-vuotiaisiin. Koska Haloo Helsinki! on tietynlainen Disney-rockbändi, eli se on pikemminkin koko perheen terve ja toimelias ilopoppoo kuin vaarallinen ja dekadentti rämäryhmä, se uppoaa myös lapsiin, joita vanhemmat jopa uskaltavat tuoda keikoille. Haloo Helsinki! ei kiroile.

4. Elli: On selvää, että tässä soittaa Elli ja kundit. Se selviää jo siitä, että muu bändi on pukeutunut pitkälti samanhenkisesti, mutta Elli näyttää erilaiselta.

Hyvä ja iloinen keikka ja ehkäpä koko festivaalien innokkain ja parhaiten otettu yleisö koettiin tällä keikalla.

Ja seuraavaksi kerron koko festivaalien parhaasta esiintyjästä: Tom Odellista.

Osittain hehkutus johtuu siitä, että Odell oli tämän kesän yllättäjä: sellainen yhtye tai artisti, josta ei oikein tiedä mitään, mutta jota menee huvikseen katsomaan ja on sen jälkeen myyty. Tämä on festivaalien yksi hauskimmista aspekteista.

Kun Odell aloitti, ukkonen jyrähti. Sitten alkoi sataa kuin saavista olisi kaatanut. Odell vitsaili, että seurasimme häntä vain siksi, että saimme olla teltassa kuivin korvin, mutta eihän se ollut totta.

Kirjoitin muistivihkoon: Bruce Springsteen, Antony and the Johnsons, James Blunt ja Oasis. Niiden ristisiitoksesta syntyy tämän nuoren brittiläisen laulaja-lauluntekijän kaunis musiikki.

Paikoin Odell oli kauhean herkkä ja kaunis. Falsettia ja yksinäistä pianoa. Kyynelehtivä yleisö. Sitten hän alkoi kasvattaa kappaletta ja meno muuttui surkean kauniista pakahduttavan kauniiksi.

Joskus biisit olivat silkkaa mantramaista huudatusta, joissa hirvittävän hyvät muusikot soittivat yhteen kuin J. Karjalaisen bändi parhaimmillaan.

Tom Odell oli musiikin, muusikoiden, kauniiden sävelten ja sydäntä laajentavien nostatusten juhlaa. Hieno artisti, hieno bändi, hieno keikka.

Yllättävän moni meni katsomaan päälavalle Damian ”Jr. Gong” Marleyn keikkaa. Omituinen päälavabuukkaus kerta kaikkiaan. Arvostan ja kieltäydyn kommentoimasta, koska reggae ei iske.

Illan viimeinen oli Apulanta.

Olkoonkin taustalla Vain elämää -nostatus tai areenakeikkojen jälkimainingit, mutta ei Apulanta ollut siltikään yhden Suomen suurimman festivaalin viimeisen esiintyjän arvoinen yhtye.

Pidän Apulannasta ja sen jäsenistä. Mutta sen verran tuttu, turvallinen, perinteinen ja kaikin puolin vähän arkinen tämä keikka oli, että ei jaksanut innostua.

Suurimman osan keikasta yhtye taisi soittaa oikeasti triona ilman toista kitaristia. Se on aika rohkeaa näin suurelle areenalle.

Hitit tulivat ja menivät. Yleisö tanssi. Hyvä meno, mutta vähän jäi silti valju maku suuhun. Vähän kuin silloin aikoinaan, kun Neljä Ruusua soitti viimeisenä.

Ehkä se on Ilosaari-juttu? Riskeerataan ja mennään vähän valtavirtaa vastaan näillä artistibuukkauksilla ja slottien valinnalla?

Oli miten oli, kävijäodotukset ylittyivät tiedotteen mukaan. Uusi festivaalialueen ja ulkopuolen välinen välitila, jossa sai juoda omia juomia, toimi hienosti. Ei tapeltu, ja aurinko paistoi.

Ei täydellinen, mutta oikein mukiinmenevä festivaali tämä Ilosaari tänä vuonna.