Kastiketta ja katkenneita koruja – Post Malone loppuunmyydyllä Tavastialla

Nuori räppinousukas Post Malone veti Tavastian täyteen ja osoitti, että aivot narikassa bailaaminen on aivan ok, kirjoittaa Anna-Maija Lippu.

Post Malone
12.2.2017
Tavastia, Helsinki

Hip hop -artisti Post Malone, 21, muistuttaa amissia tummine kiharoineen ja partoineen. Hänen oikea nimensä on Austin Post ja hän on kotoisin Texasista. Nuorena hän kuunteli Metallicaa ja soitti hevibändissä, mutta menestyksen toi genren vaihto. Häntä ei voi kuitenkaan syyttää teennäisyydestä, sillä hän on 2000-luvun pop-kulttuurin luonnollinen tuote: Räppärit ovat nykyajan rocktähtiä.

Post heiluu loppuunmyydyn Tavastian lavalla ja esittää trap-vaikutteista musiikkiaan. Ilmassa leijuu kannabiksen haju ja yleisö huitoo ilmaan erinäisiä käsimerkkejä. Tyylipuhdas räppikeikka. Nyt häntä on aika vaikea kuvitella hevi-äijänä.

Hieman yllättäen heti alkuun soitetaan läpimurtohitti White Iverson, joka on Spotifyssa artistin ylivoimaisesti suosituin kappale. Perinteisesti sellaiset säästetään loppuun. Yleisö ei pistä pahakseen ja mukana hoilataan saman tien. Joulukuussa 2016 julkaistulta Stoney-albumilta löytyy monta muutakin hittiä, ja onneksi ne kaikki kuullaan illan aikana. Tosifaneja ei ole unohdettu, sillä myös vanhempia kappaleita ripotellaan sekaan.

Kolmen kappaleen jälkeen Post kerää jo sympatia- ja huumoripisteet:

”Olenpa läski, hengästyn jo nyt!”

Myöhemmin hän kuitenkin tunnustaa olevansa ujo ja sanoo toivovansa, että ”pääsen samalle tasolle kuin te”. Katsojan silmiin hän vaikuttaa varsin itsevarmalta. Hassuttelevat ilmeet ja röyhkeät lyriikat huokuvat hällä väliä -asennetta. Ehkä nuori mies tasapainoilee vielä kovan kuoren ja haavoittuvaisuuden näyttämisen välillä.
Tasapainoilua näkyy myös esiintymisessä. Post laulaa livenä ihan hyvin. Jostain syystä laulu kuuluu myös taustanauhalla, häiritsevästi välillä niin kovalla, että oikea ääni peittyy. Musiikki on silti niin menevää, että tunnelma pysyy yllä melko tasaisesti. Parhaimpia vetoja ovat rento Go Flex, aggressiivinen Patient ja lopuksi esitetty Congratulations.

”Kun olin koulussa, muut sanoivat minulle, että olen tyhmä ja minusta ei tule ikinä mitään. Nyt kun törmään heihin, he onnittelevat minua”, hän kertoo yleisölle.

Kertosäkeen sanat menevät aika tarkkaan noin. Se on hilpeä keskisormen näyttö vihaajille, ja siksi myös täydellinen päätöskappale. Encorena tuleekin vielä White Iverson, ja viimeinkin taustalla ei soi laulua, vain musiikki. Yleisö pääsee laulamaan kuorona:

“Saucin’, saucin’, I’m saucin’ on you
I’m swaggin’, I’m swaggin’, I’m swaggin’, ooh
I’m ballin’, I’m ballin’, Iverson on you”

White Iverson viittaa yhdysvaltalaiseen koripalloilija Allen Iversoniin, kenestä Post vihjaa olevansa vaaleaihoinen versio. Kappale on samalla pikakurssi nykypäivän hip hop -sanastoon:

Saucin’ = slangisanasta sauce muodostettu verbi. Post on sanonut eräässä haastattelussa seuraavaa: ”Sauce tarkoittaa yksilöllisyyttä: sitä jotain, mikä tekee sinusta erityisen.” Eli kun olet saucin’, esittelet yksilöllisyyttäsi, et kastiketta.

Swaggin’ = slangisanasta swag – suomalaisittain swägi tai swägä – muodostettu verbi. Rakkaalla slangisanalla on monta käännöstä, yleisimpinä niistä mainittakoon tyyli, itsevarmuus, olemus.

Ballin’ = pelata koripalloa tai elää ylellistä elämää. Kumpikin tarkoitus sopii kappaleeseen.

Lähiaikoina urbaanissa musiikissa on esitetty paljon kannanottoja Yhdysvaltain nykytilasta. Jos artisti itse ei tunne velvollisuutta tuoda esiin yhteiskunnallisia epäkohtia, niin vähintään yleisö painostaa niin tekemään. Post taas edustaa toista ääripäätä, joka luottaa hyvän bilebiisin voimaan ja käsittelee aiheita kuten raha, menestys, naiset ja päihteet.

Aina ei pidä ottaa kantaa. Välillä on sallittua heittää aivot narikkaan. Kun uutisissa jyllää maailmanlopun meininki, joskus hyvä vastapaino sille on kuunnella laulua kastikkeesta, swägistä ja pallon pelaamisesta. 

Encoren loppupuolella Post kumartelee yleisöön, ja ilmeisesti tämän seurauksena joku katkaisee hänen kaulaketjunsa.

”Onneksi se oli vain 40 dollarin ketju”, mies toteaa ja poistuu lavalta.

Miehen äänensävy on sen verran neutraali, että epäselväksi jää, oliko kommentti itseironinen keikan lopetus vai tyly keskeytys. Kappale ehdittiin kuitenkin esittää loppuun ja arvioitu esiintymisaika täyttyy. Dj laittaa uutta musiikkia soimaan ja yleisöä jää vielä tanssimaan.

Post laulaa usein varallisuudestaan kappaleissaan. Onko tämä pelkkää luotua illuusiota, jos hänellä on kaulassaan vain 40 dollarin arvoinen ketju? Vai säästetäänkö kalliit korut muihin tilaisuuksiin ja keikoille laitetaan rihkamat juuri siksi, että ne saattavat hajota? Välittääkö Post itse koko jutusta lopulta ollenkaan?

Ehkä meidänkään ei pitäsi. Rocktähtienhän kuuluu rikkoa tavaroita.