Kissanaiset maukuivat tiensä yleisön sydämiin Kuudes aisti -festareilla

31.07.2012

Red Bull Garage -kilpailun voittajakolmikko lunasti kisavoittonsa esiintymällä viime viikonloppuna Helsingin Kuudes aisti -tapahtumassa. Millä tavalla nuoret rockarit erottautuivat festivaalin muusta tarjonnasta?

Teksti ja kuva: Anton Vanha-Majamaa

The Huligans, Severe, Miau
Kuudes Aisti, Helsinki
27.–29.7.

Kuudennen linjan ja Teatterikorkeakoulun sisäpihalla 27.–29.7. järjestetty Kuudes aisti -festivaali oli paras Helsingissä järjestetty festari pieneen ikuisuuteen. Se oli sitä, vaikka ensimmäistä kertaa järjestetyn musiikkijuhlan järjestelyt olivat paikoin puutteelliset – vesipisteitä ei ensimmäisinä päivinä löytynyt mistään, alueiden välillä liikkuminen oli hankalaa ja Kuudes linja niin täynnä, että jonottamiseen saattoi halutessaan tuhlata iäisyyden.


Hienous kumpusi monipuolisuudesta. Siltasessa stagedaivailtiin ja riehuttiin Räjäyttäjien tahtiin, ulkolavoilla keinuttiin Reino Nordinin kanssa ja Nuorgamin torilla valittiin Suomen parasta vara-Skrillexiä. Musiikin kirjo vaihteli Kuudennen linjan punk- ja hiphop-keikoista Salamestan teknobileisiin.

Paikalla esiintyi myös Fullsteamin, Red Bullin, Kuudennen aistin ja Rumban yhteistyössä järjestämän Red Bull Garage -bändikisan voittajakolmikko The Huligans, Severe ja Miau. Garagerockin (tai muuten vain rockin) virallista tulevaisuudenlupausta etsineen kisan menestyjät soittivat kilpailun nimikkolavalla kukin eri päivänä kello 22.

Piskuinen, parhaimmillaan ainutlaatuisia elämyksiä tarjonnut Red Bull Garage -lava sijaitsi aika tarkalleen keskellä aluetta. Noin 10×10 metrin kokoinen loukko muuttui yleisön tulviessa sisään punaisen valaistuksen ja kolkon kellarifiiliksen raamittamaksi saunaksi.

Perjantaina kisabändeistä esiintyi Huligans, Tampereella parisen vuotta sitten perustettu nelimiehinen orkesteri, joka soittaa suoraviivaista ja tymäkkää garagerockia. Esiintymispaikkansa toimintaympäristöön yhtyeen hieltä ja moottoriöljyltä kärynnyt äijäily sopi sinänsä varsin hyvin: volyymi pidettiin tapissa ja kappaleiden koukut saivat sopivassa nosteessa jalan tamppaamaan.

Nosteeseen auttoi ehkä ennen kaikkea terästetty energiajuoma, jota ovella päivystäneet tyttöset tarjoilivat. Huligansin muotokelvossa autotallirockissa ei kuitenkaan ole lopulta mitään niin omaperäistä, että sitä kannattaisi Kuudennen aistin kaltaisilla festivaaleilla tulla erikseen seuraamaan. Varsinkaan, kun samaan aikaan oli käynnissä Cloudsin, Aino Vennan tai Ville Pirisen akustisen keikan kaltaisia juttuja. Tämä näkyi luonnollisesti siinä, ettei piskuinen Garage missään vaiheessa täyttynyt yleisöstä.


Lauantain slotti ei ollut sen otollisempi, kun kymmenen aikaan soitti Pekko Käpin ja Faarao Pirttikankaan, Tiiu Helinän ja (ilmeisen huikean) Panssarijunan kaltaisia artisteja. Silti väkeä ainakin kävi paikalla hieman perjantaita enemmän. Olikohan sana ilmaisista viinaksista kiirinyt? Ovella tytöt ainakin epäilivät, että ”taisitte tietää mitä tuutte saamaan”. Jep!

Lavalla soitti lauantaina Severe, joka festarin lyhyen esittelyn perusteella soittaa melodista rockia vuosien esiintymiskokemuksella. Rivissä seisoi viisi tamperelaisen rockarin tai härmäläisen emon näköistä nuorta jannua, joiden haarat olivat leveällä ja energiaa pursusi hikisten hiuskuontaloiden alta.

Mitenkään kun en kohdeyleisöksi itseäni tunne, meni Severen hienous täysin ohi. Yhtye oli voittanut skaban yleisöäänestyksen, mikä kertonee ainakin siitä, kuinka tietyn genren fanikanta on toisia aktiivisempaa. Skaban kärkikolmikosta Severe oli vähiten sellaista, mitä olisin Kuudenteen aistiin itse kaivannut. Olen varma, että paikalla oli yhtyeen intohimoisia faneja, mutta keikka ei varmasti kertonut koko totuutta orkesterin suosiosta tai potentiaalista.

Tältä pohjalta on helppo kertoa, kuinka sunnuntaina kisapalkintonsa lunastanut Miau pesi edeltäjillään lattiaa. Edesmenneen City-lehden kannessakin viihtynyt tyttökolmikko veti oksat pois, pisti jauhot suuhun, louhi musiikillista ruukkuaan ja keitti visvaisen sopan asenteella soitettua autotallirockia, tervettä tyttöenergiaa ja suloista punk-asennetta. Paljaat jalat, nätit kesämekot ja vitun kova meno.

Niin triviaalilta kuin se ehkä kuulostaakin, osasi Miau myös koristaa keikkapaikan ja tehdä siitä omanlaisensa. Suuret kirjainvärivalot muodostivat yhtyeen nimen ja tuntuivat sykkivän sen sydämenä. Kun biiseissä vielä huudatettiin yleisöllä orkesterin nimeä, ei kellekään yleisössä seisseelle varmasti jäänyt epäselväksi, keitä he olivat tulleet katsomaan.

Eikä kenellekään varmasti jäänyt epäilystä, etteikö tästä yhtyeestä vielä kuultaisi. Miau ei ole millään muotoa valmis yhtye, mutta livenä siinä oli sellaista nuoren orkesterin vimmaa, joka sai hymyn ainakin omalle naamalleni. Tätä lisää.

Lisää luettavaa