Lady Gagan konserttipäivä varmistui – lue livearvio Kultsan-keikalta

19.04.2010

Lady Gaga esiintyy lokakuussa Helsingin Hartwall-areenalla. Edellisellä visiitillään hän mahtui vielä Kulttuuritaloon.

Kuva: Live Nation

Kuten viime viikolla uutisoitiin, Lady Gaga saapuu syksyllä Suomeen. 2000-luvun Madonnaksi ainakin mediatempuillaan pyrkivä laulaja tuo The Monster Ball Tourinsa Helsingin Hartwall-areenalle 13. lokakuuta.

Liput tulevat myyntiin maanantaina 26. huhtikuuta Lippupisteessä. Hinnat ilman toimituskuluja asettuvat 50–85 euron haarukkaan. Trokarien hillitsemiseksi ostorajoitukseksi on määritelty enintään kahdeksan lippua asiakasta kohti.

Edellisen kerran Lady Gaga nähtiin Suomessa loppukesästä 2009. Silloin konserttipaikkana oli vielä huomattavasti pienempi Helsingin Kulttuuritalo. Matti Markkola oli todistamassa alle kahdelletuhannelle katsojalle esitettyä show’ta ja raportoi konsertista Rumbaan:

Lady Gaga
28.7.2009 Helsinki, Kulttuuritalo

Minä tahansa muuna konserttivuonna Lady Gagan kaltaisen nimen vierailu olisi ollut suurempi tapaus. Suomessa kun harvoin keikkailee uusia poptähtiä ihan tuoreeltaan. Nyt keikka jäi väistämättä Britney Spearsin ja Madonnan areenaluokan mediatapahtumien puristuksiin, missä se oli kyllä ajankohdallisestikin.

Lady Gaga on 2000-luvun poptähden ruumiillistuma. Listoille hän on rynninyt puolituhmilla pophiteillä, mutta suuren yleisön tietoisuus on saavutettu ulkomusiikillisen keinoin. Yliampuvaan imagoon media on tarttunut innolla. Jokainen vilautuksesta tai erikoisesta asuvalinnasta kertova uutisointi on ollut promootiota. Katso kuvat!

Loppuunmyydyllä Helsingin Kulttuuritalolla paljastui se tosiasia, että ärsyttävän imagon takana on ihan oikea artisti. Lady Gaga tarjosi taidolla mietityn shown, jossa ei ollut liukuhihnahuhkaisun makua, kuten vähän aiemmin koetulla Britneyn keikalla, vaan aitoa esiintymisen iloa. Lady Gaga hurmasi, mitä ei julkisuuskuvan perusteella olisi voinut ennalta uskoa.

Keikka käynnistyi hienolla isolle valkokankaalle heijastetulla videolla, jossa Stefani Joanne Angelina Germanotta esitteli toisen alter egonsa, Candy Warholin. Tummaihoiset taustatanssijat ja pitkätukkaisilla soittajilla varustettu kolmimiehinen bändi toivat selkeän kontrastin kimaltelevissa asuissa esiintyneeseen platinablondiin. Hän oli lavan burleskinen kuningatar. Muita naisia ei siellä nähtykään.

New Yorkista kotoisin oleva 23-vuotias nainen otti luontevasti ja itsevarmasti kontaktia yleisöönsä. Kaiken röyhellöksen alla tuntuu olevan määrätietoisen, mutta jopa mukavaksi sanoittavan tuntuinen nuori nainen. Hän jutteli rennosti muun muassa niistä ajoista, kun vielä soitti kotikaupunkinsa homoklubeilla ja väitti yhden itse suunnittelemistaan puvuista olevan tehty kondomeista.

Obskuureista asuistaan tavaramerkin tehnyt Gaga vaihtoi vaatteita neljä kertaa. Niiden aikana, joko bändi jäi yksikseen soittamaan lavalle tai nähtiin lisää videopätkiä. Jokaiselle asukokonaisuudelle yhteistä olivat epäkäytännöllisen näköiset materiaalivalinnat ja antelias takapuoli.

Vähän yli tunnin mittaisella keikalla kuultiin lähes koko The Fame -debyyttilevy. Livenä albumilla laimeinakin kuulostaviin kappaleisiin oli saatu tappuraa. Lopulta viimeisenä kuultiin yleisön kovasti odottama Poker Face. En tiedä milloin viimeksi 1 700 ihmistä on saatu tanssimaan Kulttuuritalolla?

Lady Gagalla ei ole vielä kovinkaan montaa hittiä, mutta eipä ollut sillä toisellakaan, elokuussa Suomessa käyneellä amerikanitalialaisella samassa vaiheessa uraansa.

Arvio on julkaistu Rumbassa 12/09.

Lisää luettavaa