Livearvio: Ylviksen stadionkeikka Oslossa oli hillitön ylistys itseironialle ja rock-kliseille

05.03.2014

Alun perin televisioon tuotetut musiikkivideosketsit toimivat myös lavalla, eikä täysiverinen viihdeshow tarvinnut kettuja kuin encoreen. Rumban agentti kävi katsomassa, miten The Fox -viraalihitillä maailmanmaineeseen noussut komediaryhmä selvisi areenaspektaakkelistaan.

Teksti: Suzie Fray, kuvat: Heidi Asara

Ylvis
Expensive Jacket Tour
Oslo Spektrum, Norja
28.2.2014
(+kenraaliharjoitus 27.2.2014)

Ylviksen Expensive Jacket Tour ei keksi komediamusiikkia uudestaan, mutta se on toteutettu taidolla ja kuluja säästämättä. Ylvis tekee pilaa isolla kädellä rock-tähteydestä, mutta ennen kaikkea itsestään ja omasta menestyksestään. Koomikkoduon tummassa huumorissa on joko tahallaan tai tahattomasti jotain koulupoikamaisen kömpelöä ja hyväntahtoista, millä se väistää lonelyislandmaisen muovisuuden ja onnistuu tuomaan omaan genreensä omaleimaisen sävyn.

Ylvis_Suz

Jodlausta! Kurkkulaulua! Absurdia musiikkia! Mutta missä on Ylvis?

Lavan yläpuolella katossa häämöttää lavasteena pieni punainen mökki. Kuusikymmentä neliömetriä taivasta odottaa valmiina laskeutumaan maan pinnalle.

Lämmittelijä Polka Bjorn and Kleine Heine lopettaa. Screenillä numerosarja alkaa laskea kymmenestä minuutista kohti nollaa. Viimeiset sekunnit loppuun myydyn Spektrumin yleisö mylvii mukana. Rock-kliseiden ilotulitus alkaa.

Mökin sijasta taivaasta tippuvat kuolevaisten pariin Norjan kansallisaarteet Bård ja Vegard Ylvisåker aurinkolaseissa, supersankaripuvuissa ja hopeasiivet selässä. Ei sulavasti lentäen, vaan korostetun hitaasti valjaiden ja vaijerien varassa. Oslo Spektrumin lavalle on pitkä matka.

”Stockholm!” Bård Ylvisåker tervehtii oslolaisyleisöä klassiseen Spinal Tap -tyyliin, ja Pressure-rap räjähtää käyntiin. Eturivin yleisö hoitaa lauluosuuden heti toisesta säkeestä. Ei tarvitse arvailla, tunteeko yleisö artistin tuotannon. Tosin luonnollisesti auttaa, että sanoitukset rullaavat taustagrafiikassa. Verbaalisten vitsien ymmärtäminen ei jää äänentoistosta kiinni.

Ennen esittämätön, Def Leppard -henkinen Shabby Chic -kappale on omistettu maalaisromanttisesta sisustustyylistä pitäville miehille. Ylviksen huumori ammentaa usein herkullisesti omasta ajastaan ja kolmekymppisen perheellisen elämästä. Onkohan rouva Ylvisåkereilla osuutta kappaleen aihevalintaan? Ainakin kriitikon sydämestä ottaa, kun rokokootuoli kulutetaan lavalla kirveellä kuluneen näköiseksi. Osui ja upposi.

Ting Tings -cover Jeg Heter Finn on vaikeampi siirtää videovitsistä livelavalle. Harmaan toimistomaailman harmaa tanssiryhmä hukkuu taustaansa, ja nimettömän toimistotyöntekijän surkea kohtalo menettää ennen takariville saapumista osan hauskuudestaan. Videon strippauskohtaus on jätetty livetulkinnassa toteuttamatta, ja Vegard Ylvisåkerin paita pysyy päällä loppuun asti.

Rapkliseeirvailu Work It saa uutta väriä livetulkinnassa rastafari-imitaatiosta. Taustagrafiikka ja valaistus ansaitsevat oman mainintansa. Pressure– ja Work It -kappaleiden sarjakuvamainen visuaalisuus on näyttävää ja alkuperäisistä videoista poikkeavaa. Puvustus on kokonaisuuden heikoin lenkki. Huppariestetiikka toimii television lähikuvassa, mutta isolla lavalla tanssijoiden taituruus himmenee casual-tyylin alle. Harmaa näkyy huonosti.

IMG_2821

Ultimaattisen veljesrakkauden julistus, Ylvis 4 -kiertueellakin mukana ollut kuoropoikien oktaaviriidasta alkava slow motion -murha Pie Jesu esitetään ilman puheosuuksia. Tekoveri roiskuu ja moottorisaha soi. Hurmaavinta groteskissa numerossa ovat laulajien ilmeet, jotka korostuvat isoilla taustascreeneillä. Noiden falsettivirnistysten takia voisikin jo tappaa.

Lavan siivoamisen ajaksi yleisön huomio kiinnitetään Airhorn Classics -videoon, jonka tähtenä loistaa I Kveld Med Ylvis -show’n ykkös- ja kolmostuotantokausien sivujuontaja Calle Hellevang-Larsen. Video toimii aasinsiltana hiukan täytebiiseiltä vaikuttaviin We Are The Champions– ja You Raise Me Up -tulkintoihin, joiden avulla mukaan on saatu talk show’ssa käytetty junantorvisketsi. Yleisöstä poimittu tyttöparka on vain tainnut olla katsomassa jo edellisen päivän kenraaliharjoituksia eikä säikähdä kunnolla, vaikka torven volyymi onkin kunnioitettava.

Viime syksynä julkaistu Massachussetes häviää musiikillisesti levytetylle versiolle, mutta visuaalisesti cheerleaderit kannattelevat paitsi toisiaan myös kappaletta. Miksauksessa bassot ja bongorummut hakevat paikkaansa. Ämpärillinen hampurilaisia lentää yleisöön ja vain yksi taitaa hajota ilmalennon aikana. Pikkupurtavaa nälkäisille faneille. Kiitos huomaavaiselle avustajalle, joka on teipannut kääreet kiinni.

Illan yllätys ilmestyy lavalle, kun Ylvisåkerien veljessarjan nuorin, tähän asti julkisuudesta pois pysytellyt Bjarte Ylvisåker nousee lavan etuosan lattiasta. Pikkuveljellä ei ehkä ole vanhempien veljien ulkoisia avuja, mutta lauluääni ja itsetunto ovat ilmeisesti geeneissä. I Will Never Be A Star on hittibiisin kaavalla tehty tanssipoppis, jonka sanoitukset irvailevat Ylviksen Youtube-menestykselle ja veljesten keskinäisille suhteille.

Ja viimein myös se mökki laskeutuu lavalle. Ainoa mikä The Cabin -biisin tematiikasta puuttuu on sauna. Lavan reunalle laskeutuu luonnollisesti myös heinäkattoinen huussi, josta Bård Ylvisåker astuu ulos valkoisessa puvussa ja saksofoni kaulassa. Tyylilaji vaihtuu sulavasti pissaavasta Barry Whitesta näennäisen viileään The Rat Packiin.

IMG_2806

George Michael -coveri Careless Whisper esitetään sketsinumerona, jossa Bårdin saksofoni saa rinnalleen alttotorvi-prinssi Magnus Devoldin. Puhallinten kilpalaulanta huipentuu päätähtien yhteislauluun. Vegard, The Funny Little Loverboy, ei yllä mikrofoniin kaksimetrisen Magnuksen rinnalla. Kokoeroa on vielä korostettu ylisuurella puvun takilla. Ei ehkä ihan uusin vitsi – Laurel ja Hardy tekivät saman jo hyvän aikaa sitten – mutta naurattaahan se, kun ihmiset ovat erikokoisia.

Disney-balladin ja dubstepin vuoropuhelu Someone Like Me toimii yllättävän hyvin live-versiona. Vaikka käytössä ei ole puoliakaan alkuperäisestä rekvisiitasta, naisosan esittävä Kjersti Botn Sandal ja Bård Ylvisåker saavat esitykseen saman absurdin energian kuin videolla. Pariskunnan rakkaustarina nostaisi kyynelet silmiin, jos korvat eivät menisi lukkoon ensin.

Janym, kirgisialainen superhitti, on esitetty lavalla ennenkin ja se näkyy. Omituisuudessaan esitys on yksi show’n parhaista, vaikka harva yleisöstä pystyy laulamaan venäjänkielistä kappaletta mukana.

Konemusiikin ytimeen osuvan Tissemann-kappaleen juuret ovat O-Fag-radio-ohjelmaan improvisoidussa laulunpätkässä. Bård Ylvisåker ehti syksyllä Senkveldin haastattelussa luvata, että he eivät esitä kyseistä hokemaa enää koskaan. Ilmeisesti isoveli on kuitenkin saanut tahtonsa läpi. Yleisö hihittää taustagrafiikassa tanssiville jättimäisille peniksille. Ei ehkä erityisen intellektuellia, mutta kieltämättä häpeämätön Kraftwerk-tyylikopio ja alapäähuumori on varsin naurulle altis yhdistelmä. Kiusallisen tarttuva kappale.

Sammen Finner Vi Frem on kokonaisuuden heikoin lenkki. Kuoro on näyttävä, mutta miksaus ei pysy vaihtuvien laulajien perässä. Vitsi kansalaiskeräyksestä opaskyltille on hauska, mutta laimea kappale itsessään ei musiikkishow’ssa kanna.

Stadionrock-biisit Stonehenge ja Jan Egeland on niputettu show’n loppuun. Ne sujuvat niin rutiinilla, että virheiden puuttuminen melkein harmittaa. Tytöt kiljuvat, tukka liehuu. Vegard Ylvisåker on löytänyt pienen sisäisen rokkitähtensä ja näyttää nauttivan siitä täysin hauiksin. Rekvisiitan Freddie Mercury -viittaukset ovat ehkä liioiteltuja, mutta koomikoiden ei tarvitse hävetä loikkausta pop-musiikin puolelle. Pyro-show kiihtyy kappaleen lopussa ja huipentuu ilotulitukseen joka jatkuu ja jatkuu. Komedia syntyy liioittelusta. Spektrum on kuuma sekä tunnelmaltaan että lämpötilaltaan.

Encore on itsestään selvä. Vuokraamon orava- ja karhupuvut ovat vaihtuneet pompööseihin turkisviittoihin. The Foxia ei esitetä karaoke-versiona. Sen yleisö osaa ulkoa. Koko permanto loistaa tähtisateena taaksepäin, kun korvat takaraivolla laulavat Kettujen Kuninkaat ikuistuvat älypuhelinten muistiin.

Spektrum hiljenee. The Foxin jälkeen ei voi soittaa enää mitään.

Biisilista:
Pressure
Shabby Chic
Jeg Heter Finn
Work It
Pie Jesu
We Are The Champions (Calle Hellevang-Larsen, Airhorn -versio)
You Raise Me up (Calle Hellevang-Larsen, Trainhorn -sketsi)
Massachusettes (feat. Calle Hellevang-Larsen)
I never be a Star (Bjarte Ylvisåker)
The Cabin
Careless Whisper (feat. Magnus Devold ja Calle Hellevang-Larsen)
Someone like Me (feat. Kjersti Botn Sandal)
Janym
Tissemann
Sammen finner vi Frem (feat. useita)
Stonehenge
Jan Egeland

Encore: The Fox (What Does The Fox Say?)

Lisää luettavaa