Provinssi
Seinäjoki
29.6.-1.7.2017
Rumban epäinhimillinen ihmiskoe on ohi.
Kuva: Mikko Koskenkorva
Kolme päivää leirintäalueella imisi normaalisti mehut kokeneemmastakin festivaalikävijästä. Camp Provinssista ennakkoon varattu oma tontti helpotti kuitenkin tuskaa huomattavasti, vaikka naapuritelttaseurueiden Limp Bizkit/jungle/goatrance-musiikkivalinnat kello 03.00 hieman välillä laittoivatkin nikottelemaan.
Asiaan.
Torstai: Maailman epäseksuaalisin yhtye ja pornoesitys
Kotimainen nimihirviö Kairon; IRSE! soittaa kenties maailman epäseksuaalisinta musiikkia. Svart Recordsille levyttävä psykeyhtye esitti torstaina festivaalinousujaan aloittelevalle yleisölle keikan, jossa oli mukana hyppysellinen krautrockia, nyrkillisen verran psykedeliaa ja aimo annos melua.
Maailmallakin hehkutusta osakseen saanut Kairon; IRSE! on parrakkaiden miesten musiikkia: koukeroista (ja tuo mieleen Kingston Wallin), välillä spastista mutta kaiken aikaa lievästi uhkaavaa ja säröisää. Ei kuitenkaan niin uhkaavaa, etteivätkö väliin laitetut hippikkäät melodiat ja etenkin mainiot bassokuviot pitäisi yllä jo edellä mainittua krautrock-vaikutelmaa. Yhtye oli ehdoton valopilkku torstain esiintyjäkatraassa.
Kuva: Feng Deng
Päälavalla kirkkaan paahtavassa auringonpaisteessa esiintyneen Die Antwoordin menestys on täydellinen mysteeri. Ei siksi, etteikö bändi sitä ansaitsisi vaan lähinnä siksi, että Die Antwoord on vienyt roskaestetiikkansa äärimmilleen. Musiikki ottaa osia eurotrancesta ja teknosta, sekoittaa ne valkokankaalle levitettyihin kuviin ejakuloivista pikkuotuksista ja piirretystä spermasta. Kaiken kruunaa Yolandan ja Ninjan intensiivinen lavapreesens, joka on vähäpukeisuudessaan huikeaa katsottavaa. Festareiden parhaita ja varmasti hämmentävimpiä keikkoja niille, joille bändi ei ollut aiemmin tuttu.
En tiedä mitä John Waters Die Antwoordista ajattelee, mutta luultavasti rakastaa heitä.
Perjantai: Junttimusiikki vs. Citykulttuuri
Perjantaina lavalla nähtiin niin ehtaa junttimusiikkia kuin nousevaa citykulttuuriakin. Maamme-laululla keikkansa hamaan loppuun saakka aloittava Popeda, Klamydia, Children of Bodom, Teflon Brothers ja Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus edustivat näistä ensimmäistä.
Näistä Timo Rautiaisen tilanne on tällä hetkellä mielenkiintoinen. Itseään ironisesti suvakiksi lavalla nimitellyt Rautiainen on sympaattinen hahmo, joka viime kuussa otti pesäeroa kuulapääfaneihinsa yhtyeen uudella kappaleella ja suorilla kommenteillaan (niistä lisää täällä). Silti olutkarsina oli keikan aikana täyteen ammuttu ylipainoisia miehiä, joista ainakin kahdella oli talvisodan torjuntavoittoa hehkutteleva paita päällään.
Rautiaisen esityksen aikana noin 45-vuotias mies nojasi yhtäkkiä mainosaitaan ja oksensi punaviiniä, olutta ja festivaaliruokaa vaimonsa kengille. Vaimo yritti kauniisti pitää miestä pystyssä, ettei tämä kaatuisi suoraan omiin mahalaukun kautta nurmikolle kierrätettyihin festivaalieväisiinsä.
Tämä kertonee jotain jostain.
Junttirockin vastapainoksi perjantaina tarjottiin myös urbaania katumusiikkia. Kauriinmetsästäjät, Kuumaa ja Suad edustivat uudempaa polvea, ja myös Gasellit, DJ Kridlokk sekä Aivovuoto loihtivat ilmoille musiikkia Adidas-kansalle. Kontrasti rock-keikkoihin oli valtava.
Lauantai: vanha sukupolvi väistyköön uuden tieltä
Lauantaina pääesiintyjinä nähtiin Apulannan, CMX:n, Danzigin, In Flamesin ja Ultra Bran kaltaisia yhtyeitä. Kyllä, kalenterin mukaan on vuosi 2017.
Jollakin kansa on festivaaleille houkuteltava, ja etenkin yhä vain ja edelleen huimaa suosiota nauttivan CMX:n laittaminen Soundi-lavalle suoraan Ultra Bran loistavan yhteislaulukeikan jälkeen (bändin paluusta enemmän täällä) oli suuremman luokan virhe. Lavan lähettyville oli täysin mahdoton päästä.
Radio Helsinki -lavalla sen sijaan oli väljää, ja Mercedes Bentso pääsi yllättämään täysin. Levyllä hieman tylsä Mercedes Bentso kertoi narkkareihin, tyttöystäviään hakkaaviin (narkkaaviin ja iPhoneja pölliviin) ex-poikaystäviin, romanikulttuuriin ja seksuaalivähemmistöihin liittyviä tarinoitaan ihailtavan suoraan. Kuuntelukokemus ei aina ollut miellyttävä, mutta ehdottoman tarpeellinen.
Lauantain aikana kuultiin myös Lucasin, Arttu Lindemanin, Nelli Matulan, Robinin (laskettakoon hänet vielä nuoreen kaartiin) keikat. Nuorissa on voimaa, ja niin kauan kuin vanha kaarti haukkuu Arttu Lindemania Youtube-ajan syöväksi, kaikki on hyvin. Samanlaisen vastaanoton sai aikanaan myös kotimainen hip hop, ja kuinka sitten kävikään? Jos ja kun vanha polvi ei ymmärrä jonkin asian menestystä ja vihaa sitä täydestä sydämestään tarkoittaa se sitä, että se tekee asiansa oikein.
Ennustus: Youtube kasvattaa seuraavan kymmenen vuoden aikana valtavan määrän kerran pari festivaaleilla esiintyviä tähdenlentoja, joita muut kun niiden kohdeyleisö eivät ymmärrä. Nykyiseen singlekulttuuriin se sopii kuitenkin paremmin kuin hyvin.
