VISIO FESTIVAL
1.-2.7.
Helsinki, Teurastamo
Kun Suvilahdessa juhlittiin viime viikonloppuna metallimusiikin nimeen Tuskan merkeissä, oli nurkan takana Teurastamolla järjestetty Visio Festival pyhitetty konemusiikin ystäville. Uusi festivaali kasasi yhteen koneellisen musiikin tähtiä, taidepläjäyksiä sekä laadukasta ruokaa. Kaksipäiväinen tapahtuma sai tuta Suomen kesäsään kirjon kokonaisuudessaan aina helteestä kaatosateeseen ja ukkoseen.
Visio oli molempina päivinä alkuillasta silmin nähden tyhjillään. Seitsemän aikaan osa keikkojen katsojakunnasta oli laskettavissa yhden käden sormilla. Samaten tähän aikaan suurin osa vastaan tulleista festarikävijöistä kantoi jonkin sortin pressi-, artisti- tai staff-passia. Missä olivatkaan ne normaalilipun ostaneet Visio-kävijät?
Ennakkohaastattelussa Visio-järjestäjät Tony Joakim ja Shpat Qerimi toki mainitsivat, ettei ensimmäistä kertaa järjestettävää tapahtumaa voi oikein verrata rockfestareihin. Se piti hyvinkin paikkansa: siinä missä perinteisille rockfestareille saavutaan nauttimaan pääesiintyjistä ja festarifiiliksestä jo alkuillasta, näytti juhlakansa saapuvan Visioon vasta iltamyöhään – niin kuin klubiskeneen nyt ylipäätään kuuluukin.
Yöaikaan Visio heräilikin niin sanotusti eloon: pimeässä esiintymään tottuneet konemusiikkilähettiläät tuntuivat olevan eniten sinut musiikkinsa kanssa, kun tila oli klubipimeä ja katsojat jo sen luokan humalatilassa, että tanssijalkaa uskalti lähteä kokeilemaan.
Visio toimi neljän lavan taktiikalla. Heineken Main Stage tarjosi ulkoilmassa ehkä sitä isointa soundia muun muassa Todd Terje & The Olsensin, Max Graef Bandin ja Jori Hulkkosen ja Jimi Tenorin voimin. Todd Terje bändeineen tarjosi luultavasti festareiden kovimmat tanssit ja eipä mikään ihme: norjalaiskaverilla on takataskussaan järjettömän hyviä kipaleita ja ne onnistuivat Terjen flegmaattisesta olemuksesta huolimatta energisyttämään festariporukan huolella.
Vaikka Terje ei mikään energisyyden riemuvoitto ole, on hänen takanaan seisova bändi yksi pirteimmistä ilmestyksistä pitkään aikaan. Ja antaapa musiikin puhua puolestaan! Lauantaina vesisade ja ukkonen rokottivat kuitenkin roimasti päälavaa, sillä loppuillasta tuntui, että kaikki pakkaantuivat sisätiloihin ja esimerkiksi Jori Hulkkosta ja Jimi Tenoria ei jäänyt katsomaan kuin kourallinen sitkeitä sadetakkisia ihmisiä.
Teurastamon sisältä löytynyt Visio Stage taas konkretisoi ulkoisella olemuksellaan sen paljon puhutun klubifiiliksen: klubimaisuutta uhkuvalle lavalle oli väsätty näyttävä Visio-silmä, joka välkkyi valoa esiintyjien tahtiin. Vaikka puitteet olivatkin paikalla kunnossa, jäi lavan esiintyjäkaarti muutamien nimien suhteen vähän pliisuksi. Muun muassa perjantaina kovasti ennakkoon odotetun Levon Vincentin tarjoilema industrial-leikittely ei oikein onnistunut tanssittamaan ihmisiä. Toisaalta Detroit Swindle taas käytti lauantaina sisätiloihin sadetta pakoon marssivan festarikansan hyödykseen ja järjesti isot tanssibailut myöhäisillasta.
Pienemmistä lavoista Bassoradio Stagella näytti olevan varsin hyvä meininki molempina iltoina: paikka rakennettu kätevästi osaksi katosta ja ihmiset saivat tilata helposti virvokkeita suoraan vierestä löytyneeltä baaritiskiltä. Yksi haastattelemani keikkakävijä kehui Glenn Astron olleen lauantaina suorastaan loistava mutta valitteli, ettei ihmisiä ollut hänen mukaansa kuitenkaan tarpeeksi todistamassa ilmiömäistä keikkaa.
Sisätilojen syövereistä löytynyt Technostudio taas jäi lavoista ylivoimaisesti eniten paitsioon. Sisäänkäyntiä oli hankala metsästää ja paikka ei aivan tajuttomia määriä näyttänyt vetävän porukkaa. Kaljaahan sieltäkin sai, mutta hämärä Technostudio ei uhkunut humalatilasta huolimatta minkään sortin Fengshuita.
Festivaalin artistikattaus oli kuitenkin rakennettu hyvin ennakkoluulottamasti, ja siitä Visio ansaitsee suuret kehut. On hatunnoston arvoinen asia, että tapahtumaan uskalletaan ottaa Max Graef Bandin, Levon Vincentin, Frits Wentinkin, Todd Terjen ja Harvey Sutherlandin tyylisiä elegantteja ulkomaalaisia konemusiikkiesiintyjiä ja siihen samaan mahdutetaan mukaan vielä liuta laadukasta kotimaista elektromeininkiä. Esiintyjät oli myös taitavasti osattu erottaa siten, että puhdas klubijyystö oli tuotu sisätiloihin (mihin se kuuluukin), ja muu orkesterimusiikki taas ulkolavalle.
Ihmisiä olisi kuitenkin odottanut enemmän paikalle! Vision lauantainlippujen hintaa jouduttiin laskemaan loppuillasta 60,50 eurosta 35 euroon – syynäkö surkea sää vai se, ettei lippuja näyttänyt menevän kaupaksi nimeksikään? Haastattelemistani ihmisistä moni oli ylipäätään törmännyt Suomessa järjestettävään Visioon oman suosikkibändinsä Facebook-keikkakalenterin kautta, ei itsessään Visio-tapahtuman kautta. Tämä kertoo siitä, ettei tapahtumaa ole ehkä osattu markkinoida tarpeeksi hyvin.
Suorastaan tyhjästä pääkaupunkiseudun festarikartalle ilmestynyt Visio järjestettiin ensimmäistä kertaa ja se näkyi – niin hyvässä kuin pahassa. Toivottavasti Visio kiteytyy ensi vuonna paremmin ja saamme Teurastamolle vielä piirun verran kovemmat elektrobailut.
Juho Lauri