Festivaalin pääpäivä lauantai oli näyttävien suominaisten juhlaa Chisun ja PMMP:n osoittaessa suvereeniutensa. Sunnuntaina mentiin äijämäisemmin, kun amerikkalaisjyrät Mastodon ja Slayer tutisuttivat urakalla Törnävänsaarta. Maailmanlopun biiteistä huolehti Justice Live.
Teksti: Tomi Nordlund
Provinssi-lauantain kattaus vaikutti ulkomaisten tähtien osalta vaisulta siihen nähden, että kyseessä oli festivaalin pääpäivä. OFF!, Kuyss Lives ja Rise Against toimivat toki sarallaan, muttei niitä varsinaisiksi vetonauloiksi voi kutsua.
Onneksi kuitenkin mainiot kotimaiset naistähdet pelastivat päivän. Chisu otti päälavan haltuun jo viideltä iltapäivällä. Vapautuneen oloinen artisti osasi ottaa raukealla tuulella olleen yleisönsä mitä parhaiten. Baden-Badenissa irtosi jo yhteislaulukin, ja viimeistään Kohtalon oma sai kaikki tanssimaan. Vavisuttavin kappale oli kuitenkin balladi Sama nainen, jonka aikana kylmät väristykset kulkivat varmasti pitkin yhtä jos toistakin krapulaista festarikehoa.
Alan ammattilaiset seurasivat Chisun ja hänen bändinsä otteita päälavan oikealla puolella sijainneelta vippibäkkäriltä käsin. Universal Musicin A&R-pomo Kari Hynninen tohkeili sitä, miten Chisu on tuonut iskelmälliset sävelet pop-nuorison korviin.
”Ja siis ihan helvetin kova keikka. Esityksestä näki myös sen, kuinka hulluna naiset diggaavat Chisua. Hän on tuonut mimmit paikalle.”
Pieniä soraääniäkin kuultiin. Universalin tiedottaja Sami Rikala ei syttynyt Chisu-popille.
”Tämä ei resonoi minussa mitenkään, muttei tässä toisaalta mitään vikaakaan ole. Ehkä hetki on vain väärä.”
Chisun jälkeen seinäjokelaislähtöinen Sansa näytti Rumba-lavalla mallia oikeastaan kaikille festivaalin naisesiintyjille siitä, miltä huipputason laulaja kuulostaa. Sympaattisen keikan kruunasi artistin pikkuhitti, sävykäs cover Sabrinan kasarihitistä Boys (Summertime Love).
Lauantain odotettu pääesiintyjä oli juuri Rakkaudesta-uutuuslevynsä julkaissut PMMP. Yhtye päälavan täysin suvereenisti haltuunsa ja keräsi keikka-alueelle viikonlopun isoimman yleisömassan. Paula ja Mira olivat hyvällä tuulella, bändi oli iskussa eivätkä parit massiiviset sadekuurotkaan haitanneet vetoa. Keikka oli myös päivän näyttävin huimine pyroteknisine valonäytöksineen. Ja hitit, ne eivät tuntuneet loppuvan koskaan. Kotimaisen rock-instituution esitystä katsellessa tuli mieleen, että harva ulkomainen bändi olisi saanut suomalaiset samassa ajassa ja paikassa vastaavanlaiseen hurmokseen.
Uutta Provinssirockin lauantaissa oli Renegade Electro Stagen lanseeraaminen koko päiväksi YleX-telttaan. Runsaanlaisen dj-katraan odotetuin nimi oli brittiläinen Pendulum. Telttaan ahtautuneilla kokovartalobilettäjillä riitti huvia, mutta toisaalta teltan biitit tuntuivat kantavan niin kauas, että välillä ne häiritsivät muiden keikkojen seuraamista.
Ja sitten vietiin vihoviimeistä päivää. Sunnuntain odotetuimpia ulkomaisia nimiä oli saarilavalle ponkaissut amerikkalainen The Gaslight Anthem. Bändin kevyensorttinen punk rock ei silti puhutellut ihan toivotulla tavalla. Dynamiikka jäi vähiin, ja biisejä vaivasi monotoninen läpijuoksuttelu. Bändin biisimateriaalikaan ei ole terävintä mahdollista.
Provinssi-keikka todisti, että näiden Bruce Springsteenin suojattien ylivoimaisesti paras biisi on edelleen The ’59 Sound -levyn (2008) huikea nimibiisi. Onneksi bändin esiintyminen oli silti varsin sympaattista kohkaamista. Etenkin pikkupojalta ruutupaidassaan ja tavistukassaan näyttänyt laulaja Brian Fallon jaksoi pomppia ympäri lavaa ja flirttailla yleisön kanssa. Omituisissa välispiikeissään hän jaaritteli muun muassa Rockyn, Rambon, Conan-barbaarin ja Christopher Walkenin kaltaisista amerikkalaisikoneista. Muistipa hän myös kehua suomalaismiesten tiheäkasvuisia partoja.
Toistamiseen Provinssirockissa esiintynyt ranskalainen Justice Live toi alkuillasta YleX-telttaan mahtipontiset dj-bileet. Esillepano oli vanha tuttu: keskellä lavaa seisoi valkoinen välkkyvä risti. Sen reunoille nousi valtavat Marshall-pinot, joihon heijastui erilaisia valoja. Duon jäsenet Xavier de Rosnay ja Gaspard Augé bilettivät ylhäisessä yksinäisyydessään lavarakennelman yläosassa.
Komean diskon kaksikko kieltämättä sai telttaan kasattua, vaikka monet juhlijoista olivat varmasti jo viikonlopun uuvuttamia. Justicen keikan aikana sunnuntai kuitenkin vaihtui pieneksi hetkeksi lauantaiksi. Bändin maailmanloppua enteilleet bassobiitit eivät poistuneet kropasta ihan heti.
Amerikkalaisen Mastodonin lento oli myöhässä, joten yhtyeen keikan aloittaminen viivästyi puoli tuntia. Mastodon on hieno bändi ja toki se veti saarilavalla hyvin, mutta sunnuntaina progemetallistien keikka äityi hivenen puuduttavaksi festariheavyksi. Eiköhän keikka kuitenkin tyydyttänyt kovimpien fanien tarpeet.
Lopuksi päälavan edustalle kerääntyneiden tajunnan räjäytti amerikkalainen thrash metal -konkari Slayer, jonka otteita kaltaiseni ensikertalainen ei voinut kuin ihailla ja ihmetellä. Harvoin sitä kuulee tiukempaa, nopeampaa ja raivokkaampaa yhteissoittoa. Basisti-laulaja Tom Arayan käsittämätön lavapreesens jäytää mieltä vieläkin.
Päivän pirteimmän esityksen tarjosi silti sähköjänis Michael Monroe yhtyeineen. 50-vuotissyntymäänsä sopivasti sunnuntaina viettänyt rocktähti oli oma itsensä eli loistava lavaesiintyjä. Synttärisankari innostui muun meuhkaamisen ohella kiipeämään korkealle lavarakenteisiin. Ihmisiä huimasi, Michaelia ei. Homman huipensi irtonaisesti soitettu Hurriganes-cover Get on.
Vielä pitää mainita, että festivaalialueen parhaasta bändisissikampanjasta vastasi harjavaltalaislähtöinen Lapko, joka tykitti menemään Rumba-lavalla iltapäivällä. Ympäri festarialueen ilmatilaa möllötti sunnuntain mittaan valtavia valkoisia ilmapalloja, jotka oli varustettu ΓΟΛΕ-tekstillä. Rumpali Janne Heikkonen kertoi hankkineensa megapallot Ilmapallokeskuksesta. Niitä näkyy kesän mittaan muillakin festivaaleilla. Tällaista tee-se-itse-henkeä on pakko arvostaa.
Kaiken kaikkiaan vuoden 2012 Provinssirock sujui leppoisissa tunnelmissa. Festivaalin kattaus ei ollut Bat for Lashesia lukuun ottamatta kaikkein unohtumattominta sorttia, mutta joka tapauksessa leppoisa ”can you festival?” -mentaliteetti saavutettiin 56 000 ihmisen voimin. Tähän väliin pieni maanantaihuokaus ja sitten valmistautumaan kesän tuleviin rock-bakkanaaleihin.
Vaan missä ne livekuvat viipyvät? Lehteen niitä tulee ainakin, ja simmut auki – kenties niistä saadaan lähipäivinä vielä bloginkin puolelle oikein kuvareppari.