Jarvis Cocker rimpuili ja vääntelehti, huohotti ja läähätti. Auroora Vihervalli puolestaan viihtyi mainiosti moista katsellessaan.
Teksti: Auroora Vihervalli, kuva: Steve Double
Olavi Uusivirta, Veronica Maggio, Black Twig, Burning Hearts, Pulp
Ruisrock, Turku
6.7.2012
Tässä sitä taas ollaan, Ruisrockin portilla ohjelmakartta kädessä. Herra Ylppö & Ihmiset vetää viimeisiään Niittylavalla, Kuningasidea on jo kuuleman mukaan molskahtanut jokeen.
Kesän viehkein viikonloppu tulisi käynnistää tyylillä, joten juuri Rantalavalle kipuava Olavi Uusivirta ei ole huono aloitusvalinta perjantaille. Ei voi olla, sillä itsensä hikeen hyppinyttä Uusivirtaa ovat katsomassa myös Pekka Haavisto ja Antonio Flores. He eivät välttämättä liitä sormiaan sydämen muotoon Kaiken jälkeen olet kaunis -biisin aikana kuten puolet yleisöstä, mutta pariskunta näyttää nauttivan esityksestä ilman käsimerkkejäkin. Ja miksei nauttisi, sillä Uusivirta soittaa tasaisen hyvin, yllätyksittä mutta viihdyttäen.
Uusivirran jälkeen Rantalavalle nousee koko perjantai-illan iloisin yllättäjä. Ruotsalainen Veronica Maggio on minihameestaan ja napapaidastaan huolimatta kaikkea muuta kuin haalistunut moniste huonosta kasaripopista. Maggio on suloinen ja innostunut – ja selvästi otettu suomalaisyleisön riehakkaasta vastaanotosta.
”Do you want me to speak in Swedish or English?” Maggio kysyy ja hämmästyy, kun festarikansa karjuu vastaukseksi “Swedish”.
Tai eivät ihan kaikki karju. Vieressäni kahdella festaritunnelmiin päässeellä kesä-Esalla menee valitettavasti Maggion ruotsinkieliset laulut ja nyt myös välispiikit täysin ohi.
”Pitäiskö tätä ymmärtää?” toinen hämmästelee.
”En oo käyny kouluja nii pitkälle, että tajuaisin”, toinen tuumii.
Taitavat vähän huijata, sillä kyllä jantterit yhden Maggion biisin sanat osaavat hienosti ulkoa. Mutta sitä hetkeä laulaja antaa odottaa. Hätäisimmät alkavat olla kärsimättömiä.
”Kom nu, kom nu!” yleisöstä huudetaan moneen otteeseen.
Sitten Veronica tulee. Ja mukana tulee myös raivopäinen yleisö, joka saa Ruissalon tantereen tärähtelemään. Massaorgialta muistuttavan tanssijytän jälkeen on hyvä etsiä hieman rauhallisempaa ohjelmaa. Onneksi suomalaiset Black Twig ja Burning Hearts soittavat pian peräkkäin Louna-lavalla.
Molempien yhtyeiden esitykset jäävät vaisuiksi, muttei se haittaa, sillä yleisö viihtyy sekä aikaa ja kallista kaljaa kuluu. Tässä tapauksessa tärkeintä on ajan kuluminen, sillä vähitellen lähestyy keskiyö. Silloin alkaa loppujysäys. Ei, Sotkan loppuunmyynti ei ala, vaan Niittylavalle saapuu se, jota vähättelemättä kaikki ovat odottaneet.
Jos Veronica Maggio lietsoi Jag kommer -vonkausbiisillään yleisön orgioita muistuttavaan tilaan, Pulpin Jarvis Cocker saa saman reaktion aikaan pelkästään kävelemällä lavalle. Silmäilemällä ilmeettömänä yleisöä. Huokaisemalla ”hello”.
Pulp on yksinkertaisesti häikäisevä. Cocker rimpuilee ja vääntelehtii, huohottaa ja läähättää. Jos hurmokselta ehtisi, kirjoittaisin muistiin kolme sanaa: this is hardcore. Muttei tarvitse, sillä tätä intensiivisyyttä ja karismaa ei voi unohtaa. Jos kuulostaa ylistykseltä, se johtuu siitä, että sitä tämä nimenomaan on: ansaittua ylistystä.
Lauantaiksi ja sunnuntaiksi on luvattu sateita. Se ei haittaa, sillä nyt on lämmin heinäkuun yö, ilma on tomusta sakea ja edessä soittaa kriittisestikin ajateltuna virheetön Pulp. Muuta ei tarvita.
Juttu jatkuu lähipäivinä. Saadaan ehkä kuviakin.