Vilho Rajalan harharetket Szigetissä saavuttavat päätepisteensä. Nyt se on ohi, ja hengissä selvittiin.
Teksti ja kuvat: Vilho Rajala
Sziget
Budapest, Unkari
12.–13.8.2012
Lauantai
Budapestin keskustasta pääsee festareille sekä raitiovaunu-juna-yhdistelmällä että laivalla, ja viimeksi mainittu on takaisin tullessa lyömätön vaihtoehto. Päätin kokeilla kertaalleen menomatkaa Tonavaa pitkin sillä seurauksella, että matka kesti melkein tunnin. Julkisilla olisin päässyt alle puolessa tunnissa.
Päästyäni vihdoin paikalle päälavalla aloitti irlantilainen Two Door Cinema Club. Tästä(kään) yhtyeestä ei ollut etukäteen mitään käsitystä. Hetken poikain soitantaa kuunneltuani totesin itsekseni, että tämähän se vasta paskaa on. Tällaista indierenkutusta ja -volinaa voi tehdä niin monella eri tavalla ja – anteeksi nyt vain, Alex Trimble – teidän tapanne on väärä.
Two Door Cinema Club.
Lauantai oli festaripäivistä selvästi kolein. Päivälämpötila nousi niukin naukin yli parinkympin ja illalla tuli ikävä jopa pitkiä housuja, joita en optimistina ollut pakannut reissuun lainkaan. Ei kuitenkaan voi sanoa, että olisi ollut kylmä.
Kanadalainen Sum 41 soitti kevytpunk-settinsä läpi päälavalla herättämättä oikeastaan mitään tunteita. Bändi on saanut yllättävää vetoapua Slayeriltä, mistä keikalla muistuttivat Raining Blood -viittaukset. Tympeä We Will Rock You -cover ärsytti, mutta muuten biisit soljuivat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Sum 41.
Szigetissä on lavoja niin paljon, että kahden käden sormet eivät riitä. Päällekkäisyyksiä tulee väistämättä. Lauantai-iltana oli päällekkäisyyksien huipennus: Snoop Dogg päälavalla, Katzenjammer A38-teltassa ja The Pogues OTP Bank -lavalla. Päätin ottaa reippaan lenkkeilyasenteen ja haistella, mitä näistä kolmesta olisi viisainta keskittyä katselemaan.
Aloitin Snoop Doggista, joka esiintyi tosiaankin Snoop Doggina vaikka muutti ilmeisesti taannoin Jamaikalla nimensä Snoop Lioniksi. Hemmolle sattuu ja tapahtuu muutenkin: häneltähän kiellettiin vähän aikaa sitten maahantulo Norjaan kahdeksi vuodeksi, koska herran laukussa oli pieni määrä marihuanaa. Veikkaan, että Budapestin lentokentällä ei ole yhtä tarkkanenäisiä huumekoiria. Jatsitupakka tuoksui myös yleisön joukossa sangen voimakkaasti. Kuulunee asiaan.
Snoop Dogg/Lion.
Keikan musiikillisesta annista on vaikea sanoa muuta kuin että tanssia haluttiin ja tanssia saatiin. Snoop Dogg on sen luokan kalifornialaiskehveli, että ukon edesottamuksia ei tee mieli hämeenkyröläiseltä pohjalta enempiä analysoida. Sen voin sanoa, että alun perin 50 Centin kanssa tehty P.I.M.P. soi päässä varmaan vielä joulunakin.
Katzenjammerin keikalla maailma näytti jotenkin kauniimmalta kuin Snoop Doggin keikalla. Tämä virtuoosimainen norjalaisnelikko on livenä ihan taianomainen elämys! Kaikki soittavat kaikkia soittimia ja myös laulavat. Musiikki sotkee folkkia, rockia, kantria ja ties mitä pistämättömällä tyyli- ja huumorintajulla. Leikkisyyden ja taidokkuuden yhdistelmä saa aikaan erittäin hyvän mielen.
Katzenjammer.
Koska olin päättänyt, ravasin hetkiseksi vilkaisemaan The Poguesia. Periaatteessa bändin kelttipunk olisi voinut toimia oikein hyvin, mutta Shane McGowan oli kyllä nyt liian kännissä. Miehellä on tunnetusti ollut ongelmia ryyppäämisen kanssa. Oliko olotila vain hetkellinen ylilyönti vai ennemmin sääntö kuin poikkeus, mene ja tiedä.
Siispä kipin kapin takaisin A38-telttaan! Katzenjammerin meno oli yltynyt entisestään. Keikalla oli merkillisen arvaamaton tunnelma, koska bändi voi kirjaimellisesti viedä musiikkiaan aivan mihin suuntaan tahansa. Ja vaikka aiemmin painotin leikkisyyttä, yhtye pystyy myös loihtimaan syviä ja hauraankauniita tunnelmia. Melkoinen keikka, lähes ilmiömäinen.
Sunnuntai
Festivaalipäivä numero viisi sai parhaan mahdollisen aloituksen, kun havaitsin juovani Air Barissa rommikolaa. Hökötys on periaatteessa baaritiski, jonka ympärillä on 22 istuinta. Asiakkaat vyötetään istuimiin kiinni ja koko komeus vinssataan muutaman kymmenen metrin korkeuteen. Siellä sitä kelpaa särpiä drinkkiä sitten.
Sziget-sunnuntai muuttui entistä paremmaksi, kun löysin Aréna-lavalta ruotsalaisbändin nimeltä Amon Amarth. Ai että! Kun viidettä päivää yrittää ymmärtää kaiken maailman nörttibändejä ja suhtautua kaikkeen avoimin mielin, kunnon metallimurjonta tekee eetvarttia! Johan Hegg ihmetteli juomasarvensa kanssa itsekin, onko tosiaan niin, että AA oli päivän ainoa metallibändi. Raskas genre ei muutenkaan ollut festareilla mitenkään yliedustettuna. Tiistai eli Sziget-kielellä päivä -1 olisi tosin ollut Moonspellin ja Dimmu Borgirin värittämä metallipäivä, mutta aikataulusyistä sinne en vielä ehtinyt.
Nautin vajaan tunnin setin alusta loppuun. Bändi oli oma, saumattoman toimiva itsensä. Etenkin Twilight of the Thunder God lähti sellaisella fiiliksellä, että alta pois.
Amon Amarth.
Keikan jälkeen Mando Diao tykitti vielä päälavalla Dance with Somebody -hittiään, jonka kehotus näkyi uponneen yleisöön koko lailla kattavasti. Pyrin A38-telttaan, koska Beardymanin biitit olisivat kiinnostaneet, mutta niin ne taisivat kiinnostaa muitakin. Turha toivo yrittääkään mahtua sisään.
Päälavan seuraava artisti oli kreisibailausduo LMFAO. Amon Amarthin keikan jälkeen tuntui kuin olisin vaihtanut universumia. Mutta ei tämäkään kaikkeus ihan huono ole, läpeensä pöhkö vain! Redfoo hölmöili ja jorasi lavalla kaikenlaisen tilpehöörin, muun muassa puhallettavien seeprojen keskellä. Ja kyllähän se hymy tarttui minuunkin. Ei tällaista hassuttelua seuratessaan voi oikein murjottaakaan.
LMFAO.
Jos ei ole kuuro tai elänyt viime vuosia erämaassa, ei ole voinut välttyä Party Rock Anthemilta ja Sexy and I Know Itiltä. Juuri näitä biisejä yleisö bailasi kuin viimeistä päivää. Loogista, koska viimeinen päivähän tämä olikin.
Sunnuntai-ilta huipentui triplapäällekkäisyyteen. The Killers oli koko festivaalin päättävä pääesiintyjä, Goran Bregovic tarjosi balkanilaisbileitä OTP Bank -lavalla ja The Ting Tings puolestaan veti A38-teltassa. Ei auttanut kuin pyrkiä näkemään kaikkia edes vähän.
The Killers.
Goran Bregovic and the Wedding and Funeral Band on tuttu vieras Ilosaarirockissakin. Jotakin outoa tenhoa näissä vaskipuhallinsoundeissa on. Yleisö keinui ja hytkyi kuin hypnotisoituna. Bregovic latoi vettä myllyyn ja nosti tempon välillä suorastaan thrash metal -lukemiin. Ei ole ihme, että Slayerin Dave Lombardo sanoi joskus soittaneensa nopeiten ikinä jonkun itäeurooppalaisen kansanmusiikkiryhmän kanssa.
A38-teltta oli tänä sunnuntaina sangen suosittu areena. Ting Tings veivasi täpötäydelle teltalle, eikä sisään ollut järkeä ängetä. Killers oli siis valintani.
Onhan sitä tullut nähtyä Rammsteinia ja sellaista, mutta Killersin visuaalinen show oli varmasti vaikuttavimpia, mitä olen todistanut. Jo pelkillä valoilla tehtiin ihmeitä, mutta loppupuolella settiä ladattiin mukaan vähän pyroa ja muutakin erikoistehostetta. Kertakaikkisen komeaa.
Niin joo, bändi myös soitti hyvin! Kiinnitin erityisesti huomiota siihen, miten vaivattomasti ja vivahteikkaasti Brandon Flowers laulaa. Maneereista voi olla montaa mieltä, mutta melkoinen taituri mies on.
When You Were Youngin tahdissa sanottiin hyvästit tämän vuoden Szigetille. Festari on kokonaisuudessaan ainutlaatuinen. Mistä tahansa pusikosta saattaa hyökätä esiin katuteatteri-, napatanssi- tai sambaryhmä. Tekemistä ja nähtävää on saarella valtavasti – niin paljon, ettei kaikkea voi viidessäkään päivässä kokea, viidessä vuodessa ehkä.
Keikoista kirkkaimmin jäivät mieleen Katzenjammer, The xx ja Amon Amarth, tässä järjestyksessä. Minusta on vissiin tulossa tyttö, kun metallibändi on vasta pronssilla.