Rumban Oskari Onninen oli paikalla, kun Cut Copy toi Tavastialle trooppisen ilmaston ja hikisen tanssiviidakon.
Teksti: Oskari Onninen
Kuva: Leo Cackett
Olin kuullut australialaisen Cut Copyn aiemmista Suomen-keikoista vaihtelevaa palautetta. Kehujia oli, mutta myös roimasti kritiikkiä. Tämänkeväisen Primavera-festarin pohjalta oli helppo hypätä odotuksissaan jälkimmäiseen kelkkaan. Hyvien biisien ja karismaattisen lavameiningin yhdistäminen on moderneilla popbändeillä paljastunut yllättävän vaikeaksi.
Ja juuri tältä tuntui Cut Copyn keikan alussa. Bändillä oli kasoittain upeita kappaleita, jotka jättivät niitä esittäneen bändin täysin varjoonsa. Onneksi vaikutelma hälveni pois hiljalleen muutaman ensimmäisen biisin aikana.
Vaikka Cut Copyn Dan Whitford ei todellakaan ole maailman karismaattisin keulakuva, alkujännityksen laukeamisen jälkeen hän käyttäytyi kuin olisi sellainen. Koko nelihenkinen yhtye poukkoili ympäri lavaa ja osoitti, että konepopparitkin voivat meuhkata kuin mikäkin rockbändi.
Cut Copysta välittynyt kuva oli pohjattoman sympaattinen. Yhtye todella nautti suomalaisten tanssittamisesta, ja yleisö kiitti heitä hyppimällä nestehukan partaalle asti.
Mieleen nousikin jo ajatus, miten Cut Copy toimisi Daft Punk -henkisenä jättidiscona esimerkiksi Flow-pääesiintyjänä tai vaikkapa jäähallissa. Kappalemateriaalista moinen ei ainakaan jäisi kiinni.
Taustanauhoja käytettiin jatkuvasti, mutta kuten bändin kitaristi Tim Hoey aiemmin päivällä sanoi, ilman niitä Cut Copy muuttuisi ”keskinkertaiseksi kitarapopiksi” – jos tuollaisella biisimateriaalilla voi mitenkään olla keskinkertainen.
Biisit kuulostivat toki varsin yksi yhteen levyversioilta, mutta missään vaiheessa ei tuntunut siltä kuin Cut Copy heiluisi lavalla ja soittelisi vähän jotain varsinaisen musiikin tullessa taustanauhoilta.
Bändin vuonna 2008 julkaistulla In Ghost Colours –albumilla on kuusi loistavaa kappaletta, jotka olisivat monen muun yhtyeen tapauksessa varmoja ykkössinkkuja. Ja kun levyn 15 biisistä neljä on vielä siltoja kappaleesta toiseen, täysosumaprosentti muuttuu kohtuuttomaksi.
Toisin kuin samoihin aikoihin julkaistu MGMT-debyytti Oracular Spectacular, In Ghost Colours ei ole parissa vuodessa menettänyt tippaakaan tehostaan. Hiljalleen sen kohdalla voidaankin alkaa puhua jo klassikosta.
Bändi keskittyi täysin ymmärrettävästi juuri In Ghost Coloursin poikkeuksellisen hittikimaran esittämiseen. Siltä kuultiin seitsemän kappaletta ja Nobody Lost, Nobody Found –biisiin johtava Visions-silta.
Lisäksi Cut Copy soitti kolme uutta kappaletta, debyyttilevy Bright Like Neon Loven Daft Punkin Around the Worldia muistuttavan That Was Just A Dreamin sekä In Ghost Coloursin ylijäämäbiisinä Far Away –EP:llä julkaistun Sands of Timen.
Jo keikan startti oli vakuuttava. Ensin Lights and Music ja perään Far Away. Sitten yleisö olikin jo tiukassa puristuksessa aussinelikon sormien ympärillä.
Uudet kappaleet eivät tietenkään kuumottaneet yleisöä hittien malliin. Silti tammikuussa julkaistavaa kolmoslevyä voi nyt odottaa levollisin mielin. Kuultujen näytteiden pohjalta sekundaa ei ole luvassa.
Kolmesta uutuusbiisistä ensimmäinen, jo julkaistu Where I’m Going oli beatlesiaaninen tanssipoppis. Toinen, Alisa oli puolestaan jättimäisellä post-punk-kertosäkeellä siunattu hitti. Viimeinen uutukainen Blink and You’ll Miss the Revolution oli sitten juuri sitä hieman muodottomampaa hypnoottista rummuttelua, mitä kolmoslevyllä on luvassa enemmänkin.
Vaikka loppuunmyyty Tavastia vastaanotti vieraansa hurmiollisesti läpi keikan, varsinaisen setin päättänyt Hearts on Fire -sinkku nosti klubin lähes jokaisen käsiparin ilmaan ja oli keikan itseoikeutettu kruunu.
Kun encoreen oli vielä säästetty Sands of Time ja hikisen Tavastian totaaliseksi tropiikiksi muuttanut Out There on the Ice, unohdin saman tien kaikki väitökset Cut Copysta vain albumi- ja sinkkubändinä.
Harvoin kuulee kaksi levyä julkaisseelta bändiltä reilun tunnin keikkaa ilman yhtään heikkoa hetkeä. Ja siltikin Cut Copy jätti soittamatta yhden menneen vuosikymmenen parhaista kesäbiiseistä, Pulpilta tuoksuvan Unforgettable Season -ihanuuden.
Syyttäkää vain 80-lukulaisen soundin turhan tarkasta uudelleenomimisesta, trendikkyydestä tai newordereiden tai daftpunkien audioesteettisestä peesailusta, mutta Cut Copy yhdistää nykyisellään live-esiintymisen ja veitsenterävän biisikynän tavalla, johon on vaikea kuvitella muiden genrekollegoiden pystyvän.
Kärjistäen sanottuna Tavastian-keikka siis todisti, että Cut Copy on suvereenisti uuden konepopin ykkösnimi maailmassa tällä hetkellä. Tai ainakin eilisestä keikasta lähtien on tuntunut juuri siltä.