Keikkatauolta palannutta A-lautaa lämmitteli B-lanko. Miten nuori kolmikko selvisi veteraanikolmikon fanien hampaissa?
Teksti: Mikael Helenius, kuva: Emil Pääkkönen
Kuinka paljon voi kirjoittaa pelkästään lämppäribändistä? Nettiartikkelin verran? Rumbablogissa sitä kokeiltakoon. Käsittelyssä on The Blanko, joka lämmitteli hiljattain keikkailun pariin palannutta Apulantaa lauantai-iltana 2. huhtikuuta Helsingin Nosturissa.
Lämmittelijän rooli ei ole aina se kaikista ihastuttavin osa, vaikka isompiaan lämmittelemällä pääseekin mittavan ihmislauman bongattavaksi. Harmillisen monesti parhaat paikat varaamaan saapuneet tosifanit ovat raivostuttavan valikoivia sen suhteen, millaista musiikkia haluavat kuunnella ennen maailman hienoimman yhtyeen keikkaa.
Ajatus nuoresta ja nälkäisestä The Blankosta Apulannan kaltaisen veteraanijyrän lämmittelijänä kummeksuttaa: kansainvälistä ja herkäksi äityvää dynaamista soittoa ennen perisuomalaista, murskasoundista festarihuudattajaa? Yhteistä rock-kolminaisuuteen luottamisen lisäksi löytyy molempien yhtyeiden perustavanlaatuisesta melankoliasta.
Vuoden 2009 marraskuusta alkuvuoteen 2011 kestänyt keikkatauko oli Apulannalle kaksikymmenvuotisen uransa ensimmäinen. Paluun myötä Toni Wirtanen osoitti kykenevänsä kirjoittamaan tarttuvan kertsin myös molli-iskelmäkiertojen ulkopuolelta, nimittäin tutut duurikuviotkin sujuvat.
Miten soitti Apis? Siitä enemmän paperisessa Rumbassa 5/11 ja Youtubessa.
The Blanko puolestaan pelmahti lavalle punktuaalisen tarkasti kello kymmenen. Bändin operaatioaluetta pienensi takana kohonnut Sipe Santapukin massiivinen rumpusetti.
Lämmittelykeikka alkoi kielisoittimien eteerisellä feedbackilla, josta käynnistyi Flying Colours -levyn aloittava hidastempoinen ja riipivän komea September. Laulaja-kitaristi Pauli Hauta-ahon hidas kitaranäppäily vaati keskittymistä eturivistä hyvät paikat varanneilta nuorilta pörröpäiltä, samoin kuin yläkatsomossa parhaille kaljoittelupaikoille valuneilta täysi-ikäistyneiltä.
Vaadittu huomio saavutettiin viimeistään biisin falsettiin kiipivän, kauniisti murskaavan kertosäkeen myötä. Loppupuolen räiminnässä kuultiin myös ensimmäistä kertaa kitarakikoista halveksutuinta, tappingia tosin kitarasankarille epäominaisesti kappaleen sävellykseen sidottuna.
Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta setin kahdeksan kappaletta olivat peräisin yhtyeen debyytiltä.
Sinkkujulkaisu Feel vakuutti potkivalla riffillään. Itämaisiin, kingstonwallmaisiin sfääreihin ajelehtiva kappale toimi mainiosti. Erittäin lapkohtavassa Resistissä laulunkirjoitus ja livesoiton dynaamisuus toimivat yhdessä kenties komeimmin.
Rumpali Jakke Saarinen toi hänkin mielleyhtymiä edellä mainittuun Fullsteam-orkesteriin: miehen kannuttelupreesenssissä on nimittäin paljon samaa kuin Heikkosenakin tunnetusta Lapko-rumpalista. Villiä elämöintiä näytti tosin rajoittavan pään vierestä löytynyt taustalaulumikrofoni.
Basisti Marko Haataja keskittyi puolestaan olemaan rock-uskottava. Nahkatakki päällä haara-asennossa viihtynyt basisti tarjosi vastapainoa Hauta-aholle, joka varasti showpuolen omiin nimiinsä.
Karismaa huokuva kitaristi taisi kaikki rocktähden temput: selän takana ja hampailla soittamisen, kitaramiekkailut basistin kanssa, rumpujen päälle kapuamisen, you name it.
Karisma vetosi ilmeisen hyvin naispuoliseen yleisöön, ainakin ”paita pois!” -huutojen perusteella. Vastaus kuului vastakehotuksena. Paidattomuutta ei nähty, eikä jonkun hassunhauskan ironisen hipsterin heittämä ”Soittakaa Paranoid!”-huutokaan tuottanut tulosta.
Suvereenin sulavasormisesti kappaleissa ja niiden välilläkin vingutellut Hauta-aho vakuuttanee jokaisen makuuhuonetiluttelijan osaamisellaan. Tosin kitarasankariuttakin jaksaa vain tiettyyn rajaan asti. Lyhyen setin aikana nuotit viuhuivat vauhdilla kyllästymistä hipoen. Mikä on liikaa?
Bändin energia ei loppunut missään vaiheessa, vaan temppuilua, taiturointia ja tiukkaa rockräimettä riitti koko lyhyen keikan ajan. Lopussa alkoi jo ähky vaivata: villin dynaamista mäiskettä, rockjuhlaa ja hienoja melodioita neljänkymmenen minuutin verran, kitaranuottien vilistäessä tajunnassa.
Tämän jälkeen piti jo asennoitua, että jaksoi vielä pääesiintyjän setin.
Lue Apulannan keikan arvio Rumbasta 5/11. Samaisessa aviisissa on myös The Blankon haastattelu ja Flying Coloursin arvio. Levyn voi kuunnella Levykauppa Äxän verkkosivuilla.