Tuska Open Air Metal Festival
Suvilahti, Helsinki
Lauantai 27.6.2015
Teksti: Viljami Puustinen, kuvat: Mikko Pylkkö
Tuskan toinen päivä koitti hohtavana. Aurinkoa pääsi pakoon Club Stagelle, jossa helsinkiläinen Shiraz Lane teki kunniaa 80-luvun Skid Row’lle ja Guns N’ Rosesille. Oli touhussa paljon omaakin. Laulaja Hannes Kett kirkui komeasti, kitarat räyhäsivät ja biisit olivat tarttuvia. Shiraz Lane oli lavalla tiukka pumppu, jonka soisi luovan uraa myös kaukana Pohjolasta. Yleisössä vilahti Alice Cooperin kitaristin Ryan Roxien näköinen hahmo. Luulisi Hollywood-hemmon olevan iloinen näkemästään, sillä hyvin tehty, ei huumorilla vedetty tukkaheavy on kuolemankielissä.
Loudness.
Kello viiden aikaan päälavalle nousi punainen aurinko. Japani-ihme Loudness louhi 80-luvun klassista heavyään, vetonaulanaan tilittelusankari Akira Takasaki. Aikoinaan Loudness oli kummajainen, sillä heavy metal oli tiukasti angloamerikkaista. Sittemmin heavykartta on kirjavoitunut, ja Loudness säilynyt Aasian päällikkönä. Tuskassa meno meni tahattoman huumorin puolelle, kun pappalaulaja Minoru Nihara yltyi raakkumaan kuin Klaus Maine. Onneksi Takasaki oli vedossa ja täppäili kaikki Eddie Van Halen -temput tenholla.
Tuskassa viihtyminen jatkui Atomirotan tahdissa. Rumpalista ja basistista luopunut Notkea Rotta luotti räppishow’ssaan kitaristi Rane Raitsikkaan ja konemies J. Pajulaaksoon. Trio esiintyi itselleen vieraalle yleisölle, ja moni näki Atomirotan ensimmäistä kertaa. Rottapöhinä upposi metallikansaan, sillä buuauksia ei kuulunut. Rane Raitsikka vitsaili, että voisiko lavan edustalle saada muutaman pommin. Valitettavasti pyroarsenaali oli varattu Norjan Abbathille.
Atomirotta.
Under the Red Cloud -albuminsa julkaisun kynnyksellä oleva Amorphis esitti päälavalla läpimurtolevynsä Tales from the Thousand Lakes vuodelta 1994. Bändi veti komean albuminsa tyylillä ja antaumuksella. Yksittäistä ylistystä ansaitsi lockseistaan luopunut laulaja Tomi Joutsen, jonka palkeet kantoivat ylväästi niin örinät kuin puhtaat osuudet. Uusia lauluja ei kuultu, mutta keikan päätti Elegy-levyn klassinen My Kantele.
Immortal-legenda Abbathin soolokeikka meni allekirjoittaneelta ohi (sosiaalistekniset syyt, nestetankkaus, jne.), muttei Tuska-lauantain päätösakti In Flames. Göteborgin melodinen death metal ei ole koskaan ollut allekirjoittaneen ominta mättöä, olen tiettävästi nähnyt orkesterin kaksi kertaa, mutta tällä kertaa In Flames kolahti.
In Flames.
Yhtye tuntui kehittyneen monipuolisemmaksi vuosien myötä, touhussa oli dynamiikkaa ja jopa koskettavuutta. Taitava kansankiihottaja Anders Fridén sai päälavan eteen Lamb of Godiakin isomman ”circle pitin”, jota me nyssykät saatoimme turvallisesti seurata screeneiltä. Yhtyeelle suotu täyspitkä setti alkoi lopussa puuduttaa, tunnelma menetti tehoaan Fridénin joristessa samanaikaisesta One Directionin Olympiastadion-keikasta ja muusta pöhköstä.
Ehkä In Flames ei koskaan yllä Iron Maidenin lailla stadionorkesteriksi, mutta festivaalit ja jäähallit se ottaa haltuun helposti. Tänä syksynä In Flames on syytä katsastaa pienellä Suomen-kiertueellaan. Jos vain saat lippuja.
Lue Tuska 2015 -raportin ensimmäinen osa täältä.