Teitur
Korjaamo, Helsinki
8.4.2015
Färsaarten ykkösnimi, Teitur, nappasi Korjaamon höyhenenkevyesti hyppysiinsä.
Jo alusta alkaen oli selvää, että miestä oli kaivattu Helsinkiin jo pidemmän aikaa. Naisvaltainen kulmasali tiesi mitä odottaa, ja sai sen.
Siis ai mitä? Pientä, suurta musiikkia. Kauniita, haikeita lauluja koirista, sisarista, toivosta, matkapuhelintarvikkeita myyvästä miehestä, myrskystä, laivoista ja sen semmoisesta.
Sympaattinen Teitur lauloi herkästi, kommunikoi vapautuneesti yleisön kanssa, näppäili mielenkiintoisen konstikkaita biisejään erikoisvirityksin varustetuista sähkö- ja akustisesta kitarastaan ja istahti välillä pienen urkuharmoonin taakse.
Näinkin ilta olisi ollut perin miellyttävä, mutta ihan uuden ulottuvuuden toi mukanaan Teiturin erikoisvieras Pekka Kuusisto, joka loihti viulustaan paitsi perinteisempää ääntä myös efektoitua tähtipölyä, hienovaraisia luontoelementtejä ja luupattua tekstuuria. Kuusisto myös vihelteli upeasti ja soitti urkujakin.
Lisäksi duosta sukeutui aikamoinen stand-up-koomikkopari, joka otti pienistä eleistä ja sanoista kiinni – tulivat ne sitten yleisöstä tai lavalta. Erityisen huvittava oli Kuusiston juttu siitä, miten Fullsteam-ohjelmatoimisto oli kalkuloinut kummankin uran lakipisteen juuri tähän iltaan, jolloin Teiturin ja Kuusiston yhdistelmä räjäyttää pankin. No, niin se kyllä tekikin.
Biisejä soitettiin monipuolisesti uran varrelta, uusimpiin Story Music– ja Let The Dog Drive Home -levyihin painottuen. Jälkimmäisen Stormy Weather– ja Freight Train -kappaleet olivat keikan alkupuolen kohokohtia, ja Teitur kertoi vielä seikkaperäisesti, mistä biiseissä on kyse.
Mies pahoitteli, ettei ollut tehnyt kiertuetta varten uutta levyä, mutta kaivoi repustaan kaksi muistikirjaa, joihin pyysi kaikkia kiinnostuneita kirjoittamaan sähköpostiosoitteensa. Teitur nimittäin lupasi lähettää kullekin hiukan säveltämäänsä uutta pianomusiikkia. ”You are breaking my heart”, pääsi fanilta katsomossa.
Teitur ja Kuusisto viihdyttivät upeasti aina viimeiseksi säästettyyn The Singer -biisiin asti. Sen Teitur lauloi yksin, ilman säestystä.
Eipä ihme, että encoreita olisi voinut tulla vaikka kuinka – kaksi kuultiin, joissa ensimmäisessä kuultiin hieno Betty Hedges ja jälkimmäisessä yleisö sai esittää toiveita. Ei kuultu suosikkiani Catherine the Waitressia, pahus, mutta saatiin sentään hauska Let’s Go Dancing Teiturin ensimmäiseltä levyltä, jossa oli ”very obvious dance sequence”. Kuusisto ei ollut biisiä koskaan kuullutkaan, mutta sitä ei kyllä olisi arvannut, ellei mies olisi niin sanonut.
Mainiota miehiä ja hieno ilta, kerta kaikkiaan!