Viisi hetkeä Ruisrockista jotka kiteyttävät, mistä festivaaleissa on nykyään kyse

Palataan vielä hetkeksi Ruisrockin tunnelmiin viikon taakse. Katariinalla on asiaa.

18.07.2016

Ruisrock
Ruissalo, 8.–10.7.2016
Teksti: Katariina Sironen

1)

Ruisrockissa käyminen on kuin syntymäpäiväänsä viettäisi: sitä kuvittelee kaiken olevan ennallaan, kunnes äkkiä huomaa ihmisten ympärillään nuorentuneen. He törttöilevät juuri niin kuin itsekin teit aivan hetki sitten – siis silloin kun indierock oli vielä muodikasta.

2)

Ruissalosta ei tule uutta Suvilahtea, vaikka promoottorit kuinka pyrkisivät laajentamaan kohdeyleisöään. Seinabo Seyn ja Blood Orangen kaltaiset kiinnitykset ovat ilahduttavia kuriositeetteja, mutta näillä festivaaleilla niille riittää vain kourallinen yleisöä. Ei siis ihme, että Blood Orangen Dev Hynes poistuu turhautuneen oloisena lavalta jo 45 minuutin jälkeen. Niin minäkin tekisin, jos olisin juuri julkaissut Freetown Soundin tasoisen levyn ja matkustanut Brooklynistä Suomen Turkuun vain esitelläkseni täydellisiä pop-helmiäni lähes tyhjälle teltalle.

3)

Patti Smith on parasta, mitä Niittylavalla on vuosiin nähty. Vaikka legendan kävely on käynyt hiukan kumaraiseksi, hänen äänensä soi yhtä kirkkaana kuin vuonna 1975. Klassikkoalbumien veivaaminen festarikeikoilla on usein melko väsähtänyt ratkaisu, mutta Smith yhtyeineen onnistuu puhaltamaan Horsesin eloon täydellisyyttä hipovalla tavalla. Edes kertomus Jim Morrisonin perhosmetamorfoosista Patti Smithin unessa ei kuulosta liian kuluneelta, vaikka se lienee kerrottu joskus ennenkin. Keikan päättävät Power to the People ja My Generation ovat hieno ele: joku sentään jaksaa saarnata humaanien arvojen puolesta. Samalla lavalla esiintyneiden JVG:n ja Cheekin kohelluksen jälkeen se tuntuu hyvin vapauttavalta.

4)

Perjantai-iltana teltassa esiintyvä Air on viikonlopun suurin pettymys: laiska, yllätyksetön ja visuaalisesti köyhä. Ikä paitsi näkyy syvinä uurteina Nicolas Godinin ja Jean-Benoît Dunckelin kasvoilla, myös kuuluu laahaavuutena yhtyeen soinnissa. Cherry Blossom Girlin, Playground Loven ja Sexy Boyn hittiputki ei auta, sillä mikä tahansa kappaleista kuulostaisi paremmalta levyllä. Ainoaksi mielenkiintoiseksi detaljiksi jää Dunckelin collegepaita, johon on painettu Euroopan unionin logo. Lieneekö viesti suunnattu nimenomaan suomalaisyleisölle?

5)

Jokaiseen Ruisrockiin kuuluu olennaisesti täydellinen festivaalihetki. Sen elementit ovat vuodesta toiseen samat: Rantalava, aurinkoinen sää, tunteisiin vetoavaa suomenkielistä musiikkia esittävä artisti ja optimaalinen yleisen päihtymyksen taso. Silloin ei haittaa, että Vesala laulaa nykyään mieluummin yhdysvaltalaisista motelleista kuin ohi lipuvista ruotsinlaivoista tai että tuoreen soololevyn kappaleet ovat varsinkin hänen sanoitustaitoihinsa nähden varsin köykäisiä. Ei, sillä pienen hetken ajan kaikki on täydellisen hyvin.

Lisää luettavaa