Fu Manchu
27.10.2016
Nosturi, Helsinki
No okei, otsikko on hieman harhaanjohtava, sillä King of the Road ilmestyi 46 päivää 2000-luvun puolella. Fu Manchu soittaa kuitenkin historiankirjoissa vahvasti ysärin loppupuoliskolle luettavaa stoner rockia.
California Crossingin (2002) jälkeen bändi on laskenut käsistään mielenkiinnottomia kappaleita kokonaisiksi levyiksi asti. Bändi on kenties jollain tasolla tajunnut tämän itsekin, sillä viime aikoina kalifornialaisten kiertueet ovat juhlineet menneiden vuosien meriittejä.
King of the Road oli tällä kertaa ohjelmistossa koko kolmen vartin mitassaan. Koko Nosturi oli yhtä suurta anniskelualuetta – livemusiikin ja oluen ystäville ilahduttavaa. Samalla naaman hierottiin alitajuista viestiä musiikkityylin möhisasteesta.
Moiset ajatukset saivat väistyä Hell on Wheelsin riffin irrotessa Scott Hillin ja Bob Balchin otelaudoista niin ikään ilahduttavalla äänenpaineella. Tätä se stoner rock on! Amerikkalaisen pakettiauton kokoisia riffejä, sormille läikkyvää olutta, laiskanpulskeaa nyrkinpuintia, ikääntyviä surffipummeja, autoista ja skeittauksesta laulamista.
Albumin ja samalla keikan a-puoli on ja oli timanttia. Hell on Wheels, King of the Road, No Dice ja Blue Tile Fever ovat tämän fuzzintäyteisen genren suoraviivaisia klassikkokipaleita. Tällaisilla biiseillä Fu Manchu osoitti, ettei tarvitse väkisinsovitettuja huuruisia väliosia tai päälleliimattua jamittelua.
Tietenkin bändi osaa myös huuruilun ja jamittelun, ei tosin väkisinsovitettuna tai päälleiimattuna. Encoren päätösbiisi Saturn III oli täydellinen osoitus näistä stoner rockiin mielletyistä osa-alueista.
Fu Manchu kaahasi kappaleensa niin vetreästi ja luontevasti, että viime vuosina trendeiksi nousseet albumikeikat saivat puolestapuhujan. Encoressa vierailtiin myös yllä mainitun California Crossing -levyn tunnelmissa, joten eiköhän nähdä seuraavaksi näissä merkeissä?