Miten siinä Norwegian-lentoyhtiön hilpeässä black metal -vivahteisessa äänestyksessä lopulta kävi?

09.04.2012

Vastaus: ei toteutunut metalliväen salainen haave. Euronymousta ei nähdä lentokoneen koristuksena.

Kuva: ThatsNotMetal.com

Uutisoimme taannoin kilpailusta, jossa Norwegian-lentoyhtiö etsi 10-vuotisjuhlansa kunniaksi yleisöäänestyksellä jotakuta edesmennyttä norjalaista, jonka kasvot maalattaisiin kunnianosoituksena firman lentokoneeseen. Aiemmin yhtiö on maalannut koneisiinsa muun muassa kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin.

Äänestyspohjan nimilistalle salaperäisesti eksynyt black metal -suuruus Euronymous johti äänestystä tiettävästi murskalukemin, mutta niinhän siinä kävi, ettei maailma ollut valmis näin suuriin asioihin. Euronymousin eli Øystein Aarsethin suku pyysi, että Aarseth vedettäisiin kilpailusta pois, ja lentoyhtiö teki (jokseekin helpottuneena, uskoisin) työtä käskettyä. Asiasta kertoi verkkosivusto The Gauntlet. Yhtiö julkaisee kisavoittajan huhtikuussa.

Harmin paikka, mutta ehkä vielä joskus! Katso parempia aikoja odotellessa vaikka viimeisin Black Metal Chef -jakso alta, helpottaa vähäsen.

Lisää luettavaa