My Chemical Romance julkaisee hylätyn albumin, jonka ensisingle on nimeltään…Boy Division

27.10.2012

Miten kukaan voi hylätä albumin, jonka biisillä on tuollainen nimi?

Kuva: My Chemical Romance

Areenoilla viihtyvän modernin emorockin kärkinimi My Chemical Romance lähti vuonna 2009 tekemään äänilevyä, jonka oli määrä olla järjestyksessään yhtyeen neljäs studioalbumi. Ensin syntyi yksi albumi, johon bändin pojat kuitenkin äänityksen jälkeen totesivat, että ei me tätä julkaista, tehdään koko homma alusta.

No, sitten äänitettiin kokonaan uusi albumi solisti Gerard Wayn ideoiman sarjakuvan pohjalta, ja tästä albumista sitten muodostui levykauppoihin lopulta saapunut Danger Days: The True Lives Of The Fabulous Killjoys.

Mutta miten kävi sen hylätyksi joutuneen albumin?

Se sai nimen Conventional Weapons, ja nyt bändi aikoo julkaista albumin pala kerrallaan. Bändi tiputtelee seuraavan viiden kuukauden ajan levyltä biisejä kaksi biisiä per kuukausi. Yhteensä tulee siis kymmenen kappaletta.

Pelin avaavat eilen julkaistut biisit Boy Division ja Tomorrow’s Money.

Ensin mainittu ei nimestään huolimatta kuulosta manchesterilaiselta post-punkilta, vaan biisi on emopunkille tuoksuva angstinen kaahausralli. Ei huono.

En tiedä miksi, mutta Tomorrow’s Money -biisistä tuli allekirjoittaneella mieleen vähän Refused.

Molempia biisejä voipi kuunnella tuosta alempaa:

Conventional Weapons -levyn loput biisit kuullaan tällaisen aikataulun mukaan:

23. marraskuuta biisit AMBULANCE sekä Gun, 18. joulukuuta The World Is Ugly sekä The Light Behind Your Eyes, 8. tammikuuta Kiss the Ring sekä Make Room! sekä viimeisinä 5. helmikuuta biisit Surrender The Night ja Burn Bright.

Lisää luettavaa