Niclas Frisk: ”Prozac on vaarallista kamaa”

Ruotsalainen Niclas Frisk nousi maineeseen 90-luvulla Atomic Swingin laulaja-kitaristina. Viime vuosina hän on soittanut Nina Perssonin A Camp -yhtyeessä. Frisk sävelsi A Campille Chinatown-nimisen kappaleen, kun hän vieroittautui sydänsurujen kourissa mielialalääkkeistä. Nyt hän on perustanut samannimisen yhtyeen, joka esiintyy 13.2. Nosturissa. Onko Chinatown hänelle pelkkää terapiaa vai kunnianhimoisempi projekti?

Teksti: Janne Flinkkilä, kuva: Monica Manowska

Pari vuotta sitten kaikki ruotsalaismuusikot muuttivat New Yorkiin. Sinä, Nina Persson, Marit Bergman, The Hivesin Pelle Almqvist, Anna Ternheim. Mistä moinen massamuutto?
Niclas Frisk: ”New York on ehkä meidän sukupolvemme Mallorca. Kiva kaupunki, jossa tapahtuu paljon kaikenlaista, ja ne haluavat sinne pohjoismaisia duunareita. Dollarikin oli halpa. Se oli pieni yhteisö, ja jos yksi löytää kultajyvän, kaikki haluavat seurata perässä. Ehkä se on niin yksinkertaista?”

Jos oikein ymmärsin, olet muuttanut takaisin Tukholmaan. Miksi?
”Tein New Yorkissa levyn A Campin kanssa (Colonia, 2009). Tarvitsen ruotsalaista maata jalkojeni alle. Rakastin New Yorkia, mutta tajusin, että olen mieleltäni erittäin pohjoismainen ja eurooppalainen. Olen suolaisen veden kala!”

A Campilla on Chinatown-niminen kappale, jossa on jollain tavalla vieraantunut tunnelma. Vieraantunut, mutta kaunis. Syntyikö bändisi nimi samasta tunnelmasta?
”Kyllä, hyvin pitkälti niin. Aloin kirjoittaa Chinatown-biisiä muutama vuosi sitten, kun olin jäänyt loukkuun Havannan Chinatowniin ukkosmyrskyn takia. Minulta oli mennyt poikki tyttöystäväni kanssa, ja olin katkaissut myös bisnessuhteen. Yritin päästä jalkeilleni jollain Prozac-hommilla. Se on vaarallista kamaa. Sivuvaikutukset tuntuivat kauheilta, enkä pystynyt tekemään mitään muuta kuin soittamaan kitaraa kalustamattomassa huoneessa, kun ulkona satoi kaatamalla. Siinä huoneessa oli täydellinen kaiku niiden kiinalaisten nuottien soittamiseen, jotka päätyivät biisiin. Soittelin niitä viikon verran, kun odotin, että sen kaman vaikutus lakkaisi. Tykkään myös Jack Nicholsonin samannimisestä leffasta. Eli vastaus on kyllä.”

Mitä A Camp tekee seuraavaksi?
”Me teimme levyn ja 60 keikkaa ympäri maailmaa, joten tuntui luonnolliselta pitää taukoa ja tehdä vähän aikaa jotain muuta. Nina ja Nathan (Larson, Ninan aviomies ja A Campin jäsen) asuvat New Yorkissa, ja minä olen Ruotsissa. Mutta olen varma, että tapaamme pian. Katsotaan, mitä tapahtuu. Hän on loistava laulaja.”

Entä Atomic Swing? Oliko paluulevynne The Broken Habanas (2006) ja sitä seurannut kiertue vain rock’n’roll high school -luokkakokous, vai onko teillä joitain tulevaisuudensuunnitelmia?
”Kukas filosofi sanoikaan, että ’muutos on ainoa pysyvä asia’, tai jotain sinnepäin. Ei mitään suunnitelmia tällä hetkellä, mutta katsotaan.”

Chinatown-bändisi kokoonpanoon kuuluvat Ubbe Hed, Rikard Nettermalm ja Rikard Nilson. Keitä he ovat?
”Tyyppejä, joihin olen törmännyt siellä sun täällä, ja jotka ovat hienoja muusikoita.”

Keikan tiedotteessa mainittiin myös salaiset yllätysvieraat. Titiyo olisi aika arvattava, tuo meille Carola! (Frisk on tehnyt biisejä molemmille heistä.) Tai Leila K! (Okei, tämä ei tainnut olla kysymys, vaan enemmänkin nöyrä toive.)
”Ha, ha… Miksei saman tien jotain eläintä? Tai ehkä sitä haluaisitkin?”

Chinatown soittaa Atomic Swingiä ja Sweet Chariotsia sekä covereita ja uusia biisejä. Miten kuvailisit Chinatownin omaa materiaalia? Mitä voimme odottaa?
”Voitte odottaa uusia biisejä, joita olen tehnyt. Kaipaan tapaa, jolla ihmiset tekevät ensimmäisen levynsä. Ruvetaan vain soittelemaan biisejä, jotka darwinistiseen tapaan vahvistuvat tai putoavat pois. Olen viettänyt liikaa aikaa studioissa, joten ajattelin, että olisi hauskempaa aloittaa kohtaamalla yleisö. Jos tulee konserttiin, voi kuulla biisin, joka päätyy myöhemmin levylle. Minusta se on kaikille hyvä diili.”

Onko Chinatown vain hauskanpitoa A Campin tauon aikana, vai onko sinulla yhtyeelle kunnianhimoisempia suunnitelmia?
”Minusta tämä on hauskaa, ja Chinatown on hyvä formaatti sekoittaa vanhaa ja uutta kamaa. Ei minulla ole suunnitelmia ainakaan lopettaa tätä, sillä vastahan aloitin. Olen vakava ja kunnianhimoinen. Haluan antaa biiseilleni parhaan mahdollisen kasvatuksen. Pitää niistä huolta niin kuin hyvän vanhemman kuuluu.”

Onko sinulla meneillään tai suunnitteilla mitään biisinteko- tai tuotantoprojekteja?
”Teen tällä hetkellä leffa- ja tv-kamaa, mutta pääasiassa haluan soittaa kitaraa niin paljon kuin pystyn. Olen treenannut ja kehittynyt. Olen innokas esiintymään. Haluan tavata laulajia mieluummin lavalla kuin studiossa. Jos syntyy hyviä ideoita, ne pystyy sitten aina äänittämään. Tukholmassa on liikaa studioita. Ihmiset istuvat kuin kanat häkeissä ja pullauttelevat munia ulos kaiken päivää. Se on teollisuutta. Itse haluan olla niin vapaa kana kuin pystyn.”

Millaisia työskentelymetodeja sinulla on biisintekijänä? Nappaatko vain kitaran tai istut pianon ääreen silloin kun siltä tuntuu, vai työskenteletkö kurinalaisemmin, projekti kerrallaan yhdeksästä viiteen -tyyliin?
”Minulla ei ole mitään metodia. Jos tapaan erilaisia ihmisiä, siitä voi syntyä ideoita. Biisin tekeminen vie yleensä muutaman tunnin, jos saa idean. Biisin voi tehdä autossa, junassa tai silloin, kun tekee jotain tylsää. Tylsyys on hyväksi mielikuvitukselle. Minun täytyy pysyä liikkeessä. Yhdeksästä viiteen -tyyli on hyvä joillekin, mutta taide on yleensä pakoa todellisuudesta. Siksi en halua, että se on liian lähellä todellisuutta. Tartun kitaraan siellä tai täällä, ja ideoita alkaa tipahdella.”

Oletko koskaan kärsinyt kirjoituskammosta?
”Joo, 90-luvun loppupuolella. Pääsin siitä yli, kun luovuin kunnianhimosta saada aikaan mestariteoksia. Siitä oli tuskallista luopua, mutta sitten uusia versoja alkoi putkahdella odottamattomista paikoista. Sain opetukseni. Ei pidä vaatia liikoja. Ei pidä yritää ohjata kohtaloa.”

Mitä ikävöit eniten Atomic Swingin suosion kuumimmista vuosista 90-luvulla? Seksiä? Huumeita? Japanilaista vieraanvaraisuutta?
”Rakastan seksiä, huumeita ja vieraanvaraisuutta. Rakastan kuitenkin enemmän musiikkia. Noilla asioilla on tapana tulla musiikin tielle. Muusikko on yleisön palvelija. Jopa Keith Richards tietää sen. Sen voi unohtaa, ja silloin viehätys katoaa. Jotkut rakastavat nähdä, miten ihmiset tuhoavat itsensä. Se on katarsista, ei rakkautta musiikkiin. Sillä rajalla Atomic tasapainoili. Molemmilla puolilla.”

Millaisia muistoja sinulla on Suomesta?
”Suomessa on aina ollut mukavaa. Vähän kuin tapaisi tuntemattoman veljensä. Jotkut teistä ovat hyviä juopottelijoita, ja yritän aina päästä baariin, jonka tietääkseni Kaurismäki on perustanut. Tietysti olen viettänyt joitain pitkiä hulluja öitä Helsingissä ja kaikkea sellaista, mutta haluaisin tutustua paikkoihin enemmänkin. Olen suunnitellut, että joskus ajelisin saariston läpi. Minulla on Suomessa joitakin hyviä ystäviä.”

Niclas Frisk’s Chinatown Helsingin Nosturissa 13.2.