Suvi Isotalon esikoisen tuotti itsekin laulaja-lauluntekijänä ansioitunut Matti Johannes Koivu.
Teksti: Saku Schildt, kuva: Nauska
Suvi Isotalon maaliskuun alussa julkaistavan debyyttialbumin riisuttu ilme oli tuottaja Matti Johannes Koivun idea. Laulaja oli itse suunnitellut joihinkin biiseihin muhkeampia sovituksia, mutta Koivu karsi niistä pois kaiken muun paitsi välttämättömän.
Levystä tuli tuottajan ehdotuksesta myös lähes kitaraton albumi.
”Matti ehdotti, että kappaleet laitettaisiin kuulostamaan samalta kuin ne kuulostavat keikoilla. Referenssilevyinä ei muuten käytetty pelkkiä naisartistien albumeja, vaan myös Nick Caven No More Shall We Partia. Halusin levylle myös Koivun omien levyjen soundimaailmaa. Pystyn samastumaan yhtä hyvin mies- kuin naisartisteihinkin.”
Lue koko haastattelu Rumbasta 2/10.
• Keikkakokoonpano:
Suvi Isotalo – piano ja laulu
Olli Krogerus – rummut
Timo Kämäräinen – kitara ja basso
• Sanottua:
“Suvilla on vaikuttava tapa laulaa rakkaudesta. Hänen musiikkinsa on omaehtoista, mutta ymmärrettävää suurenkin yleisön mieleen.” – Matti Johannes Koivu, muusikko ja Isotalon albumin tuottaja
• Keikalla:
3.3. Helsinki, Belly
4.3. Tampere, Telakka
20.3. Hämeenlinna, Suisto
16.4. Oulu, PSK Kaupunni
Muuta kiinnostavaa Rumbablogissa:
- Matti Johannes Koivu – Kovat Piipussa
Koivu ei petä toisellakaan kerralla. Ultramariini-laulaja Matti Johannes Koivun soolodebyytti Puuhastellen oli yksi viime vuoden... - Nick Caven säveltäjätoveri Warren Ellis kertoo Tie-elokuvan soundtrackin tekemisestä
The Bad Seedsin ja Grindermanin maanisena viulistina tunnettu Warren Ellis työskentelee Nick Caven rinnalla myös... - Matti Johannes Koivu – Irwin Goodmanin lauluja
Hämeenlinnalaistrubaduuri kertoo, mistä Goodmanin lauluissa oikeasti on kyse. Laulujen tulkitseminen tai “oikein“ ymmärtäminen on mielenkiintoinen... - Rumba 2/10
• DISCO 2010: TV Off, Villa Nah, Zebra and Snake • Herra Ylppö & Ihmiset... - Onko tässä vuoden kovin comeback? – Ultramariini herää horroksestaan
Vuonna 2006 tauolle jäänyt bändi julkaisee uuden levyn syksyllä. Ensimmäinen singlelohkaisu albumilta on kuunneltavissa jo...
